Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon.
Sana sokeiden ja karvattomien orpojen onnistuneesta hoidosta levisi Pirkanmaalla löytöeläimiä hoitaviin piireihin. Niinpä tänä keväänä Kaijalle tarjottiin ensin kaksi orpoa poikasta Tampereen Kissanmaalta. Hieman myöhemmin tarjolla oli kolmaskin apua tarvitseva Orivedeltä. Kun kesä 2022 oli jo kääntynyt syksyksi, joukkoon liittyi vielä Nokialta löydetty Aulis.
Tällä sivustolla julkaisemme kuvakertomuksia karitsoista, kileistä, kutuista, lampaista, kanoista ja oravista sekä muista Pihlavan eläinystävistämme. Täällä riittää tassuja, sorkkia, nokkia ja siipiä vähän joka lähtöön.Vuosien myötä entisestä vapaa-ajan asunnostamme on kehkeytynyt koti sekä meille että eläinystävillemme. Näillä sivuille kerromme, miten kaikki sai alkunsa, ja mihin se on johtanut.
Tälle sivustolle olen koonnut puheita, raamattutunteja ja opetuksia. Myö blogeissani on mukana lyhyitä opetuksia ja raamattutunteja. Mukana olevissa PDF-liitteissä on mukana kuvitusta sekä myös materiaalia, mitä alla oleviin tiivistelmiin ei ole mahtunut.
Tiesitkö, että maailman eniten myyty, suurimpina painoksina levitetty, kaikkialla maailmassa tunnettu ja useimmille kielille käännetty kirja on Raamattu?
- Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?
- Onko syntiä, jota ei voi saada anteeksi?
- Miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii kärsimyksen?
- Mitä Jeesus tarkoitti sillä, että meidän on kannettava ristimme?
- Vievätkö ristiriitaiset kohdat Raamatun luotettavuuden?
- Miksi Jumala käski tuhota Kanaanmaan kaupungit asukkaineen ja eläimineen?
Olen koonnut tälle sivulle alasivuineen tietoa siitä, millaisia profetioita meille on tarjolla ja miten niihin tulisi suhtautua. Kerron myös, miten koetella profetian luotettavuus ilman, että kriittisyyden puskassa lapsi menee pesuveden mukana, ja ehkä tärkeäkin viesti jää ymmärtämättä.
William Jokisen ajatuksissa yli 60 vuoden takaa on paljon yhtäläisyyttä William Boothin sadan vuoden ikäisen profetian kanssa. Olen koonnut tänne 37 Jokisen kohti käyvää ajatusta. Olen kuvittaut ne ja varustanut aiheeseen sopivilla raamatunkohdilla.
Kuvia ja lyhyitä tekstejä, jotka haastavat, virittävät ajatuksia ja tarjoavat eväitä elämän usein niin kivikkoiselle ja mutkikkaalle polulle. Joidenkin kuvien ajatukset ovat laajentuneet myös blogini teksteiksi.
Täältä löytyy lisää kuvitettuja aforismeja ja naulan kantaan osuneita piirroksia. Lisään tänne kuvia vähitellen.
Terveiset viiden päivän melontaretkeltä Ahvenanmaan Brändön saariryhmästä! Koettiin tyvenet ja pienet myräkät, ihailtiin auringossa kimaltelevaa merta ja peilityynestä merestä aamu-usvan läpi salaperäisinä kohoavia luotoja. Tervetuloa kuvien myötä mukaan kajakkiretkellemme!
Säätiedotus lupasi aamupäiväksi puolipilvistä. Vasta iltapäivällä aurinko jäisi tyystin pilvien taa, ja seuraavaksi alkaisi taas sataa. Lähtiessäni Vesarannasta Houhajärvelle näkyvissä ei ollut sen enempää pilviä kuin aurinkoakaan. Oli vain sakea sumu. Tuntui kuin olisin lähtenyt melontaretkelle harmaaseen villasukkaan. Vaan sumullapa oli varattuna melojalle monta mukavaa yllätystä.
Syyskuun puoliväliin osui todellinen intiaanikesä. Käytimme Antin kanssa nuo päivät tekemällä kajakkiretken Pellingin saaristoon. Sää hemmotteli meitä. Saimme meloa peilityynellä merellä, mukavasti liplattavassa pienessä aallokossa sekä saariston ulkopuolella myös hetkeksi nousseessa kelpo aallokossa.
Merellä retkeillään merikajakilla. Sisävesillä käydään vain silloin, kun suolaista vettä ei ole lähettyvillä. Hieman tähän tapaan olen ajatellut jo toistakymmentä vuotta. Melottuani reilun kolmekymmentä kilometriä Rautavedellä, huomasin asenteessani olevan korjaamisen varaa. Meri on aina meri, mutta myös sisävesillä on omat vahvuutensa.
Kun lämpömittari näyttää ikäviä lukemia, sadetta riittää ja pilvet peittävät taivaan, on sopiva hetki tehdä kuvaretki kesään ja aurinkoon. Näillä sivuilla annetaan meren raikkaiden tuulien viedä mennessään stressit ja pysäyttää oravanpyörät.
Merellä ja elämällä on paljon yhteistä. Molempiin sisältyy tyyntä ja myrskyä, lempeää auringonpaistetta ja hyytäviä puhureita.