Ilkka Puhakka: Mitä silmät ei nää

Ilkka Puhakka,

Mitä silmät ei nää

Päivä (2008), 191 sivua

Ilkka Puhakka on evankelista ja tunnettu hyvästä huumoristaan sekä valoisasta suhtautumisestaan asioihin. Valoisuus ja iloisuus ovat säilyneet miehen tuntomerkkeinä siitä huolimatta, että hän on jo viidentoista vuoden ajan tehnyt säännöllisiä vierailuja Venäjän ja Itä-Euroopan vankiloihin, jotka tunnetaan karuina, täyteen ahdettuina ja ankaraakin ankarampina paikkoina.

Ilkka Puhakan kirja ”Mitä silmät ei nää” on myönteisellä tavalla ristiriitainen kirja, valoisa ja toivon täyttämä raportti synkistä asioista. Kirjassa kerrotaan Ilkka Puhakan ja hänen ystäviensä työstä olosuhteissa, joista meillä muilla voi olla vain valju aavistus.

Ilkka Puhakka osaa kirjoittaa elävästi. Kirja kuvaa onnistuneesti eri puolille laajaa Venäjän maata tehtyjä matkoja. Työn alku oli hapuilevaa ja yhteentörmäyksiä sattui välillä niin kulttuurin kuin paikallisten sääntöjenkin kanssa. Vähitellen satunnaisista käynneistä muodostui selkeä kutsumus, maa ja sen tavat tulivat tutuiksi ja yhä useamman vankilan ovet avautuivat vierailuille.

Vartijoiden ja vankien suhteet, vankiryhmien väliset jännitteet ja vangeille järjestetyt tilaisuudet kuvataan elävästi. Lukija pääsee sisälle työhön niin pitkälle kuin se ylipäätään paikan päälle menemättä on mahdollista. Kirjan keskelle sijoitettu kuvaliite tuo oman lisänsä kerrontaan antaen samalla kasvot monille tekstissä mainituille henkilöille.

Kysymys on hyvä ja varmasti aiheellinen. Mikä saa miehen kerran toisensa jälkeen lähtemään rankkoihin olosuhteisin, joista ei vaarallisiakaan tilanteita puutu? Tuohon kautta kirjan lukijan mielessä leijuvaan kysymykseen löytyy vastaus vasta kirjan viimeisessä luvussa. Luku on saanut otsikon: ”Mikä minua tänne vetää?”