3. Jeesus suuri ylimmäinen pappimme

Reijo Telaranta

Osa 3

JEESUS, SUURI YLIMMÄINEN PAPPIMME

Aluksi luemme yhdessä vuorolukuna Johanneksen evankeliumin 5. luvun

---

Käydessäni Israelissa vierailin lähellä Eilatia sijaitsevilla Salomonin kaivoksilla. Siellä tutustuimme Ilmestysmajaan, Egyptin orjuudesta kohti Luvattua maata vaeltaneiden israelilaisten ”matkatemppelin” tarkkaan kopioon. Samanlaisesta temppelistä alttareineen ja uhreineen kerrotaan 3. Mooseksen kirjassa:

”Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin tuliastiansa, sytyttivät niihin tulen, panivat niihin suitsuketta ja toivat näin Herran eteen tulta, jota ei ollut tehty hänen käskynsä mukaisesti.

Silloin Herran luota lähti tuli, joka poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä.

Mooses sanoi Aaronille: ’Tästä Herra puhui, kun hän sanoi: ’Niissä, jotka ovat minua lähellä, minun pyhyyteni tulee näkyviin, ja koko kansa saa oppia tuntemaan minun valtani ja voimani.’

Aaron ei saanut sanaakaan suustaan.” (3.Moos.10:1-3)

Virhe ei inhimillisesti ajatellen ollut suuri, mutta sen seuraukset olivat järkyttävät. Jumala totisesti valvoo sanaansa!

”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.” (Hepr.10:31)

Jerusalemin temppelissä oli kaksi huonetta, pyhä ja kaikkein pyhin. Kaikkein pyhimpään sai mennä ainoastaan ylimmäinen pappi ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänen tehtävänsä oli astua Pyhän eteen ja suorittaa veriuhri ensin omien syntiensä ja sitten koko kansan syntien edestä. Uhri oli tarkoin määritelty, ja sen sai suorittaa vain ylipappi huolellisesti valmistautuneena.

Ylipappi suoritti puhdistautumisen, kylvyt ja pukeutui tarkasti määrättyyn asuunsa. Hän otti mukaansa sonnivasikan verta ja kultaisen hiiliastian. Siihen hän otti alttarilta hehkuvia hiiliä. Lopuksi hän otti kourallisen suitsuketta ja meni väliverhon taakse kaikkein pyhimpään.

Sisällä pienessä ikkunattomassa huoneessa oli liitonarkku. Sen kantena oli armoistuin. Istuimen molemmin puolin oli kaksi kultaista kerubia, joiden siivet oli levitetty armoistuimen ylle.

Armoistuin edusti Jumalan läsnäoloa. Siinä hän istui valtaistuimellaan.

Ylimmäinen pappi pirskotteli uhriverta seitsemän kertaa tälle armoistuimelle, ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Lopuksi ylimmäinen pappi otti kourallisen suitsuketta ja heitti sen hiiliastiassa hehkuville hiilille. Äkkiä Ilmestysmajan täytti ihana tuoksu. Pappi heilutti hiiliastiaa arkin edessä, kunnes armoistuin peittyi tuoksuvan, hyvänhajuisen rukouksia kuvaavaan suitsutuksen pilveen.

Jokaisen ylipapin oli kerran vuodessa valmistauduttava tähän kaikkeen erittäin huolellisesti. Syykin oli selvä. Huolimatonta uhkasi Aaronin poikien kohtalo.

Telttamajan jälkeen Jumalan antamia ohjeita noudatettiin tarkasti Salomonin rakennuttamassa temppelissä eli Ensimmäisessä temppelissä, jonka babylonialaiset tuhosivat 586 e.Kr,

Niitä noudatettiin myös vuonna 516 e.Kr. rakennetussa ja Herodeksen laajentamassa toisessa temppelissä, jossa Jeesuskin usein vieraili.

Oliko Jumala kenties poistunut temppelistään?

Tietyt historian tapahtumat saavat kuitenkin miettimään, oliko kaikesta tuolloin  jäljellä enää pelkkä upea seremonia? Uskonnollinen näytelmä ilman todellista pelkoa ja kuoleman uhkaa? Oliko uskosta tullut pelkkää uskonnollisuutta?

Miten tällainen ajatus voi edes nousta mieleeni?

Kuoliko Syyrian kuningas Antiokhos IV Epifanes, kun hän vuonna 167 e.Kr tunkeutui Jerusalemin temppeliin ja yritti tehdä siitä epäjumala Zeuksen temppelin? Ei kuollut.

Kuolivatko roomalaiset sotilaat, kun he vuonna 70 j.Kr valloittivat Jerusalemin, tunkeutuivat temppeliin ja tuhosivat se? Eivät kuolleet.

Miksi Epifanes ja roomalaiset sotilaat eivät kuolleet samalla tavalla kuin Aaronin pojat?

Voisiko olla niin, että he eivät kuolleet, koska ”peljättävä elävä Jumala” oli poistunut temppelistä? Oliko jäljellä enää vain kivisiä seiniä, komeita koristeita ja uskonnollisissa menoissa käytettyjä esineitä?

Tuollaisista pohdinnoista nousee mieleen vaikea kysymys: Onko elävä Jumala yhä läsnä meidän temppeleissämme ja kirkoissamme? Suhtaudummeko me Jumalan käskyihin, sanaan ja pyhyyteensä riittävällä vakavuudella, kunnioituksella ja pyhällä pelolla?

Kaksi ennakkokuvallista pappeutta

Vanhassa testamentissa on kaksi ylimmäistä pappeutta, Aaronin ja Leevin sukukunnan pappeus sekä Melkisedekin pappeus.

Aaronin me ehkä tunnemme, mutta kuka on Melkisedek?

Melkisedekistä kerrotaan meille 1.Moos. 14:18-19. Hänen ilmestymisestään Raamatun lehdille on kerrottu myös Heprealaiskirjeessä:

Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli häntä vastaan ja siunasi hänet, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan. Hän on ensinnäkin "vanhurskauden kuningas", mitä hänen nimensä merkitsee, ja lisäksi Salemin kuningas eli "rauhan kuningas". Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti. (Hebr. 7:1-3.)

Heprealaiskirjeessä todetaan, että Jeesus on meidän ylimmäinen pappimme, vaikka hän on Juudan eikä Leevin sukua. Kuinka tämä on mahdollista?

Jeesuksen pappeus ei perustu vanhan liiton säädöksiin. Se on suurempaa, valtavampaa pappeutta uuden liiton järjestyksen mukaan. Se on Melkisedekin pappeutta, hänen, jota Abraham nöyrästi kumarsi ja jolle hän antoi kymmenykset.

Jeesus ei ole ylimmäinen pappi sukupolvesta toiseen, kuten leeviläiset ylimmäiset papit. Hän on kertakaikkinen ja ikuinen ylimmäinen pappi. Muita ylimmäisiä pappeja ei enää tarvita.

Leeviläinen pappeus, Aaron kaikkine seuraajineen, uhrit, kaikkein pyhin ja ylimmäisen papin kerran vuodessa kaikkein pyhimmässä suorittavat uhrit ovat kaikki vain ennakoivia esikuvia Jeesuksen ylimmäiselle pappeudelle.

Myös Melkisedek oli ennakkokuva tulossa olevasta ja Jeesuksessa toteutuneesta ylimmäisestä pappeudesta, Kaikkein Korkeimman pappeudesta, Rauhan ruhtinaasta, Vanhurskauden kuninkaasta.

Kirkkaudessa palveleva ja rukoile ylimmäinen pappimme

Johannes sai nähdä välähdyksen Jeesuksesta taivaan kirkkaudessa meidän palvelevana ja rukoilevana Ylimmäisenä Pappinamme. Jeesus ilmestyi Johannekselle seurakuntia edustaneiden seitsemän lampunjalan keskellä:

”Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö.  (Ilm. 1:12-13.)

Jeesus ilmestyi Johannekselle Ylimmäisen Papin virka-asussa. Tätä samaa asua hän pitää yllään, kun hän tälläkin hetkellä toimii kirkkaudessa meidän hyväksemme!

Tässä me tulemme koko Raamatun ytimeen. Kun Kristus kuoli Golgatalla, hän oli meidän suuri ylimmäinen pappimme. Hänen pappeutensa oli suurempaa, valtavampaa ja pyhempää kuin kaikkien leeviläisten ylipappien pappeus.

Jeesuksen ei tarvinnut uhrata ensin omien syntiensä tähden, koska hän oli synnitön. Hän ei mennyt Israelin temppelin kaikkein pyhimpään vaan taivaalliseen kaikkein pyhimpään. Siellä hän antoi uhrinsa, joka oli ainutlaatuinen ja valtava. Hän ei uhrannut kauristen tai muiden uhrieläinten verta, vaan oman pyhän kalliin verensä maailman kaikkien ihmisten syntien edestä. 

Kun Jeesus oli uhrinsa antanut, se oli täydellinen ja puutteeton. Siksi sitä ei tarvitse kenenkään koskaan toistaa.

Meitä ja vaikeuksiamme ymmärtävä ylimmäinen pappimme

Jeesus syntyi ihmiseksi käydäkseen läpi kaiken sen, mitä me elämässämme kohtaamme.  Kivut, surut, kiusaukset, ihmisten vihan ja halveksunnan.

Hän tuntee henkilökohtaisesti meidän ongelmamme, heikkoutemme ja vaikeutemme. Siksi hän osaa meidän Ylimmäisenä pappinamme tälläkin hetkellä rukoilla suunnattoman myötätuntoisesti meidän puolestamme.

Me saamme lukea Heprealaiskirjeestä armolliset, lohduttavat ja tärkeät sanat:

"Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:17,18.)

Sama turvallinen viesti jatkuu muutamaa lukua myöhemmin:

”Mutta Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan.” (Hepr.7:24,25)

Ja jos tämäkään ei vielä riitä rauhoittamaan sinun sydäntäsi ja vaimentamaan paholaisen syyttävää ääntä sisälläsi, niin käännä Raamatustasi esille Johanneksen ensimmäinen kirje ja lue sieltä vakuutus kaikkien syntiesi anteeksiantamisesta:

”Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” (1.Joh.2:1.2)

Jeesus on Raamatun päähenkilö.

Saahan hän olla myös sinun elämäsi päähenkilö?

Raotamme Raamattua seuraavat ajankohdat ja aiheet su klo 14:

13.10. Jeesus Psalmeissa, (Joh. 10.),

27.10. Jeesus, seimen lapsi ja kuningasten Kuningas, (Joh. 12)

10.11. Jeesus, seurakunnan pää ja kirkon Herra, (Joh. 15.),

24.11. Jeesus, Herran kärsivä ja kirkastettu palvelija, (Joh. 19.)