KORVAUSTEOLOGIA - väkevä eksytys ja harhaoppi

Onko Israel kaikkine puutteineen ja vikoineen edelleen Jumalan omaisuuskansa?  Siunaako Jumala edelleen niitä, jotka siunaavat Israelia, ja kiroaako hän ne, jotka hänen kansaansa sortavat ja kiroavat? Vai menettikö Israel Jeesuksen hylätessään tämän aseman? Ottiko Jumala uudeksi hengelliseksi Israeliksi pakanakristityistä syntyneen seurakunnan?

 

 

 

Väkevä eksytys ja harhaoppi nimeltä

KORVAUSTEOLOGIA

 

 

 

Kaksi jakolinjaa

 

On olemassa kaksi asiaa, jotka jakavat ihmisiä, seurakuntia ja kirkkokuntia. Kaiken lisäksi nuo jakolinjat ovat meidän aikanamme jyrkkenemässä. Kuilu eri puolilla olevien välillä näyttää koko ajan syvenevän ja laajenevan.

 

Ensimmäinen jakolinja muodostuu suhtautumisesta Raamattuun. Onko Raamattu Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan sanaa meidän pelastukseksemme, vai onko kyse eri aikakausina eläneiden ihmisten kirjoittamista kulttuurisidonnaisista teksteistä, joita me saamme, ja joita meidän jopa pitää lukea kriittisesti ja valikoiden?

 

Se, miten me suhtaudumme Raamatuun, määritttelee väistämättä asenteemme ja valintamme myös monissa muissa kysymyksissä aina uskontunustusten sisältöä ja Israelia myöten.

 

Toinen jakolinja löytyy kartalta. Sen nimi on Israel. Onko Israel edelleen Jumalan omaisuuskansa? Onko se kaikkine puutteineen, virheineen ja synteineen edelleen Jumalan silmäterä? Siunaako Jumala sanansa mukaan edelleen niitä, jotka siunaavat Israelia, ja kiroaako hän yhä ne, jotka hänen kansaansa sortavat ja kiroavat? Vai menettikö Israel Jeesuksen hylätessään paikkansa ja asemansa? Onko Jumala ottanut luopiokansansa tilalle pakanakristityistä syntyneen seurakunnan uudeksi hengelliseksi Israeliksi?

 

Tämä pakanakristityt Israelin tilalle nostavalle opille on vakiintunut oma nimi: korvausteologia. Miten meidän pitäisi siihen suhtautua? Mistä tiedämme, onko se oikeaa ja raitista Raamatun tulkintaa vai eräs niistä eksytyksistä, joita Raamatussa sanotaan tulevan?

 

Merkittävää on, että kun puhumme korvausteologiasta, me käsittelemme seurakunnan sisällä tapahtuvia asioita. Kyse ei siis ole maailman ja Jumalan valtakunnan rajankäynnistä. Kyse on paljon vakavammasta asiasta, rajanvedosta Jeesuksen seuraajiksi ilmoittautuvien ja kristityn nimeä kantavien välillä.

On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia? (1 Piet.4:17)

Jumalan ikuinen liitto kaikkien kansojen siunaukseksi

 

Jumala on tehnyt Israelin kanssa ikuisen liiton, jonka hän vahvistaa Vanhan testamentin teksteissä moneen kertaan ja hyvin selkeästi.

…Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala, (1 Moos.17:1-18) (katso myös 1 Moos.12:1-3  ja 1 Moos.15:1-6 ja 1Moos.22:16-18 sekä 1 Moos. 28:10-15)

Jumala on monin tavoin vakuuttanut lupaustensa luotettavuutta. Jumala on myös vakuuttanut kerran toisensa jälkeen, ettei hän unohda kansaansa, vaikka se on luopunut, langennut syntiin ja rikkonut omalta osaltaan liiton:

Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni. (Jes.49:15-16)

 

Lupaukset hengellisesti ja myös konkreettisesti

Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. (Jes.41:10)

Me saamme varmasti ottaa Jesajan sanat omalle kohdallemme rohkaisuna ja lupauksena tulevasta, mutta samalla meidän on tajuttava, että se annettiin Israelille ja koskee Jumalan järkkymättömän uskollisuuden takia edelleen kaikkia juutalaisia. Voisimme ehkä ilmaista asian niin, että kaikki kristityt, jokainen Jeesuksen seuraaja saa ottaa kaikki Vanhan testamentin lupaukset hengellisesti omalle kohdalleen, mutta juutalaisilla, Jumalan Israelilla on oikeus ottaa ne omakseen myös konkreettisesti. 

 

Kenelle profeetan sana on suunnattu aivan konkreettisesti, käy hyvin selväksi, jos luemme irrallisen jakeen lisäksi muutaman jakeen sitä ennen:

Sinä, palvelijani Israel, Jaakob, sinä jonka olen valinnut, sinä, ystäväni Abrahamin siemen, sinä, jonka käteen minä tartuin, jonka minä toin maan ääristä ja kutsuin kaukaisimmista kolkista, jolle minä sanoin: "Sinä olet palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt" - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. (Jes.41:8-10)

Korvausteologian siemen: messiaanisten juutalaisten ja pakanakristittyjen välirikko

 

Jeesukselle, apostoleille ja alkuseurakunnalle Vanha testamentti eli Kirjoitukset olivat ainoa luettavissa oleva Raamattu. Ongelmia alkoi syntyä vasta siinä vaiheessa, kun seurakunta kasvoi, levisi ympäri Rooman valtakuntaa ja pakanakris-tittyjen määrä kasvoi ohi messiaanisten.

 

Seurakunnan sisällä tuli kitkaa juutalaisten kristittyjen eli messiaanisten juutalaisten ja pakanakristittyjen välillä. Väiteltiin siitä, pitäisikö pakanakristityt ympärileikata vai messiaanisten juutalaisten luopua juutalaisista tavoistaan. Myös sapatin vietto nousi merkittäväksi riidan aiheeksi. Kiistojen taustalla olivat mm. suuret kulttuurierot.

 

Jerusalem hävitettiin vuonna 70 jKr. ja juutalaiset ajettiin maanpakoon. Pakanakristittyjen merkitys tuli seurakunnassa entistä hallitsevammaksi. 300-luvulla vainotusta kristinuskosta tuli luvallinen ja pian sen jälkeen Rooman valtion ainoa virallinen uskonto. Syntyi seurakunnan ja valtion liitto, jonka karvaita hedelmiä ovat vuosisatojen saatossa olleet ristiretket, inkvisitio, miekkalähetys ja juutalaisten silmitön vainoaminen.

 

Juutalaisten ja pakanakristittyjen suhteiden kehityksen voi tiivistää näin:

 

1. Kristinuskon tausta on juutalaisuudessa. Isät eli Abraham, Iisak ja Jaakob olivat juutalaisia. Mooses oli juutalainen. Profeetat olivat juutalaisia. Jeesus oli juutalainen, samoin opetuslapset. Uuden testamentin kirjoittajat ovat yhtä (Luukas) lukuun ottamatta juutalaisia.

 

2. Jerusalemin seurakunta koostui juutalaisista ja juutalaiset ottivat ensimmäisenä helluntaina Pietarin saarnan hyvin vastaan. Kolmetuhatta henkeä kastettiin. Ilmaisun ”Jumala lisäsi joka päivä heidän joukkoonsa” kaltaisia kertomuksia seurakunnan kasvusta on paljon Apostolien teoissa.

 

3.  Aluksi pakanakristittyjen hyväksyminen seurakuntaan oli ongelma, joka kuitenkin ratkaistiin: pakanoita ei tarvinnut ympärileikata. Heidän ei ollut tarpeen ensin tulla juutalaisiksi voidakseen tulla kristityiksi. Antiokiassa ulkopuoliset alkoivat ensimmäiseksi kutsua ”sen tien kulkijoita”, ”nasarealaisia” kristityiksi. (Kristus, Χριστός = voideltu)

 

4. Rinnakkaiseloa jatkui kolmannelle vuosisadalle. Vaikka molemmin puolin oli kiivailijoita ja varsinkin papisto ja hengelliset johtajat suhtautuivat vastapuoleen jyrkästi ja myös vainoamista tapahtui, niin tavallisen kansan keskuudessa rinnakkaiselo sujui varsin hyvin. Juutalaisten kristittyjen määrä kasvoi ja heitä oli kaikkialla Rooman valtakunnassa. Kristinuskoa ei aluksi nähty uutena uskontona vaan juutalaisuuden uutena suuntauksena, eräänlaisena herätysliikkeenä. Yhdessä vietettiin sapattia ja yhdessä saatettiin kokoontua synagogaan.

 

5. Tultaessa neljännelle vuosisadalle tilanne alkoi kärjistyä. Augustinus, Krysostomos, Justinus Marttyyri, Ignatios, Justinus ja monet muut ns. kirkkoisät hyökkäsivät juutalaisia vastaan. Vanha testamentti nähtiin Uuteen testamenttiin verrattuna vähempiarvoisena tai jopa tarpeettomana. Mooseksen laista kiinni pitäminen nähtiin harhaoppina ja armon hylkäämisenä. Sapatin viettäminen sunnuntain pyhäpäivän sijasta tuomittiin jyrkästi. Kristityt nähtiin uutena hengellisenä Israelina, joka oli korvannut Jeesuksen surmaamiseen syyllistyneen maallisen Israelin.

 

Jerusalemin tuho v. 70 oli jo heikentänyt messiaanista seurakuntaa. Pakanakristittyjen suhteellisen määrän voimakas kasvu käänsi yhä enemmän vaakaa pakanakristittyjen ja heidän vaikutusvaltansa hyväksi. Juutalaisille Mooseksen laki ja sapatti olivat luovuttamattomia asioita sekä hengellisesti että kansallisesti. Pakanakristityt vähättelivät Tooraa ja lain merkitystä sekä korvasivat sapatin sunnuntailla. Teologiset keskustelut muuttuivat nopeasti kiistoiksi, kiistat riidoiksi ja riidat välirikoksi välirikot ja vainoiksi.

 

6. Pakanakristityt hylkäsivät juutalaiset. Syntyivät antisemitismi, korvausteologia ja juutalaisvainot. Synagogat joko vallattiin ja muutettiin kirkoiksi tai ne tuhottiin ja niiden tilalle rakennettiin kirkkoja. Ristiretkien yhteydessä juutalaisia "Jeesuksen murhaajia" surmattiin kyläkunnittain useissa Euroopan maissa sekä Pyhällä maalla. Etenkin Espanjassa ja Venäjällä esiintyi laajoja ja järjestelmällisiä vainoja. 

 

Juutalaisten kannalta ehkä kohtalokkain kristitty teologi oli Martti Luther, joka aluksi suhtautui juutalaisiin varsin myönteisesti olettaessaan heidän ottavan puhdistelun opin vastaan. Kun juutalaiset kuitenkin pitivät kiinni omasta uskonnostaan ja perinnäistavoistaan, Lutherin asenne muuttui. Hän neuvoi ruhtinaita aktiiviseen politiikkaan juutalaisten karkottamiseksi maasta. Heidän synagogansa ja kirjansa oli poltettava ja tämä "myrkyllinen hiiva kristityssä leivässä" oli pakotettava luopumaan liiketoimistaan ja lähtemään kaupungeista.

 

Neljäsataa vuotta myöhemmin 1930-luvulla natsit tekivät Saksassa paljon enemmän, kuin mitä Luther oli opettanut. Olisi kohtuutuntoa syyttää Lutheria holokaustista, mutta hänen opetuksensa tarjosivat Hitlerille aatteellisen tuen ja suurimmalle osalle Saksan kirkosta teologiset perusteet sulkea silmänsä näkemästä meneillään ollutta kansanmurhaa. Ilman korvausteologian myrkynkylvöä kristikunta ei olisi koskaan voinut hyväksyä juutalaisvainoja.

 

Korvausteologia vainojen aiheuttajana

 

Saadakseen hylkäämiselle, syrjinnälle ja vainoille oikeutuksen kirkko rakensi teologian, jolla Raamattua ryhdyttiin tulkitsemaan aivan uudella tavalla. Kirkko ”unohti” suurimman osan Paavalin Roomalaiskirjeen lukujen 9-11 viestistä ja keskittyi vain muutamaan tulkinnanvaraiseen jakeeseen, joihin kohta syvennymme lähemmin.

 

Samalla pakanakristityt varastivat juutalaisilta Jumalan Vanhassa testamentissa heille antamat lupaukset. Ne tulkittiin ja sovitettiin koskemaan ”hengellistä Israelia” eli pakanaseurakuntaa. Vanhasta testamentista löytyvien varoitusten ja tuomioiden sitä vastoin katsottiin koskevan juutalaisia.

 

Niin kauan, kun juutalaiset asuivat parin vuosituhannen verran hajallaan kaikkialla maailmassa, Israelille annettuihin lupauksiin ja profetioihin olikin helppo suhtautua yksinomaan vertauskuvallisesti. Sitten tilanne muuttui.

 

Profetioiden toteutuminen avasi silmiä

 

Kun Jumala ryhtyi lupaustensa mukaan kokoamaan kansaansa kotiin Israeliin, ja Israelin valtio vuonna 1948 perustettiin, Raamatun profetiat näyttivät yllättäen alkavan toteutua.

 

Kun juuri syntyneen valtion kimppuun hyökänneet ylivoimaiset joukot eivät vastoin kaikkien ennakko-odotuksia onnistuneetkaan tuhoamaan juutalaisvaltiota, profetiat saivat aivan uutta pohjaa. Sama ihmeiden sarja on jatkunut monissa myöhemmissä sodissa, joissa arabivaltiot ovat yhdessä yrittäneet tuhota Israelin.

 

Miten kaikki tuo on ollut mahdollista? Kuinka hajalle joutunut kansa voi kahden vuosituhannen jälkeen herätä henkiin ja kokoontua omaan maahansa? Kuinka kuolleena pidetty heprean kieli voi olla jälleen elävä ja nykyaikainen kieli? Kuinka rämeistä, ryteiköistä ja autioiksi hakatuista karuista vuorista on lyhyessä ajassa syntynyt kukoistava nykyaikainen valtio? Jumala taitaakin olla tosissaan. Hän näyttää todella tarkoittavan, mitä profeettojensa kautta sanoo. Ja jos kaikki Raamatun profetiat ovat tähän mennessä toteutuneet noin tarkasti, niin olisiko meidän syytä ottaa vakavasti myös ne, jotka eivät vielä ole ehtineet toteutua?

 

Kuka on oikea juutalainen?

 

Apostoli Paavali käytti paljon aikaa ja pergamenttia tehdäkseen selväksi oman käsityksensä juutalaisten ja pakanakristittyjen suhteesta. Juutalaisista kirjoittaessaan hän lisäksi käsittelee erikseen messiaanisia juutalaisia sekä juutalaisia yleensä ja kokonaisuutena.

 

Paavalin yhteenvetona asiasta voisi kutsua raamatunkohtaa Roomalaiskirjeen 15. luvun kohtaa. Olen lisännyt tekstin yhteyteen viittaukset niihin VT:n kohtiin, joita Paavali tekstissään lainaa (Room.15:8-11, KR 1933/38):

Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa, niin kuin kirjoitettu on: "Sen tähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi."  (Ps.18:50) Ja vielä on sanottu: "Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa."     (5 Moos.32:43) Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat." (Ps.117:1)

Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 Paavali kertoo tarkasti Israelin ja pakanaseurakunnan suhteesta sekä Israelin asemasta Jumalan suunnitelmassa.

Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen! (Room.9:4-5)

Seuraavaksi Paavali toteaa, että on olemassa kaksi Israelia:

Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi. (Room.9:6-8)

Luonnolliset lapset = Israelin kansa kokonaisuudessaan, Jumalan lapset = uskova jäännös Israelin keskuudessa. On siis olemassa Israel (luonnolliset lapset) ja Israel (hengelliset lapset). On olemassa ”hengellinen Israel”, joka on  ”maallisen Israelin” sisällä.

 

Sama koskee seurakuntaa. On olemassa kristittyjä, jotka ovat syntyneet kristittyihin perheisiin ja liitetty seurakuntaan. On kristittyjä, joissa Jumala on herättänyt uskon ja vetänyt puoleensa. On olemassa niitä, jotka itse sanovat itseään kristityiksi ja niitä, joita myös Jumala sanoo kristityiksi.

 

Uusi testamentti ei koskaan eikä missään yhteydessä kutsu seurakuntaa Israeliksi. Kreikankielisessä Uudessa testamentissa sana Israel ja israelilainen esiintyvät 77 kertaa. Vain kaksi on sellaisia, joissa sanaa Israel voitaisiin tulkita tarkoittamaan seurakuntaa kokonaisuudessaan. (Gal.6:16 ”Jumalan Israel” ja Ilm.7:4 ”144 000 Israelin kahteentoista sukukuntaan kuuluvaa”)

 

Varmoja kohtia on 75, tulkinnallisia kohtia vain 2. Gal.6:16 viittaa useiden (mm. King James, New King James, New American Standard) raamatunkäännösten mukaan uskoviin juutalaisiin. Ilm.7:4 tarkoittanee lopun aikojen juutalaisten maailmanlaajuista elonkorjuuta.

 

Entä Room.2:28-29? Puhuuko se korvausteologian puolesta?

Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä. (1933/38 käännös)

Puhutaanko tässä juutalaisista ja pakanakristityistä ”oikeina juutalaisina”, kuten jotkut ovat väittäneet? Vai puhutaanko tässä vain juutalaisista?

 

Tässä kohdassa Roomalaiskirjettä (2:17-29) Paavali puhuu juutalaisille ja erityisesti pelastumattomille juutalaisille. Hän sanoo heille, että oikea juutalainen on Jumalan silmissä se, jolla on myös ”sydämen ympärileikkaus”

 

Kreikankielisessä Uudessa testamentissa ”juutalainen esiintyy yli 190 kertaa viitaten etnisiin, kansallisiin juutalaisiin. Jälleen vain pari kohtaa on sellaisia, että niiden kohdalla jää varaa tulkinnalle. Jos vähääkään epäröit, lue myös seuraavat jakeet Room.3:1-3:

Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut. Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä? (Room.3:1-3)

 

Yksi runko, kahdenlaisia oksia

 

Kun tutkimme Raamattua, niin me huomaamme, että Paavali kirjoittaa selvästi erikseen juutalaisista ja pakanakristityistä:

Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, (Room.3:9)

 

Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. (Room.3:29-30)

Paavali myös varoittelee meitä omahyväisen ylpeyden synnistä, johon kirkko pian ensimmäisten vuosisatojen jälkeen lankesi:

Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa. (Room.11:22-23)

On mielenkiintoista, miten Paavali kuljettaa teksteissään jatkuvasti rinnakkain juutalaisia ja seurakuntaa. Paavalille näyttää olleen tärkeää, että me ymmärrämme juutalaiset juuremme ja ammennamme niistä aarteista, joita sitä kautta on meille tarjolla.

 

Saatana on aina vihannut ja yhä vihaa Israelia

 

Vallanhimolla, itsekkyydellä, ahneudella ja monilla muilla inhimillisillä piirteillä voidaan yrittää selittää sitä, miksi kirkko vuosisatojen aikana joutui suhteessaan juutalaisiin niin pahasti harhaan.

 

Huonolla teologialla, politiikalla, olosuhteilla, yleisellä mielipiteellä ja kansan tyytymättömyyden kanavoimisella sopiviin uhreihin sekä henkilökohtaisilla kokemuksilla voidaan yrittää selittää vainojen puhkeamisia, holokaustia ja korvausteologiaa.

 

Maantieteellä, valtapolitiikalla, islamin nousulla, öljylähteillä ja kauppapolitiikalla voidaan yrittää selittää sitä, että antisemitismi on jälleen nousussa. Tai se, että Israel tuomitaan tekipä se mitä tahansa tai oli tekemättä. Tai, että monet tiedotusvälineet esittävät alueen uutiset perin yksisilmäisesti.

 

Henkilökohtaisesti uskon, ettei mikään noista selityksistä yksinään riitä. Mikään inhimillinen pahuus ei yksin riitä selittämään kaikkea sitä silmitöntä pahuutta ja mistään piittaamatonta julmuutta, mitä juutalaiset ovat joutuneet kokemaan. Kyse on jostain vielä syntistä ihmistäkin paljon synkemmästä ja pimeämmästä. Kyse on saatanasta, joka tietää aikansa olevan käymässä vähiin.

 

Raamatun mukaan Israelin pelastus merkitsee Jeesuksen paluuta, vanhurskaiden ylösnousemusta ja maanpiirin ennalleen asettamista. Juutalaisille annettujen lupausten täyttyminen merkitsee saatanan joutumista tuomiolle. Tässä on perimmäinen syy antisemitismille ja myös sille, että saatana vihaa ”isien sydänten kääntymistä lasten puoleen ja lasten sydämien kääntymistä isien puoleen”. (Malakia 3:24)

On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?

- Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!

Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää. (1 Piet.4:17-19)

 

Reijo Telaranta

31.1.2013

 

------------- 

 

Kannnattaa lukea.