Eeva Eerola
Vahva turva aina
Kirjapaja, 371 sivua
Saarnakirjoja eli postilloita ilmestyy nykyään kovin harvoin. Kirjallisuudenlaji, joka vielä muutama sukupolvi sitten oli Raamatun ja virsikirjan jälkeen luetuinta hengellistä kirjallisuutta, on kuihtunut lähes olemattomiin.
Mahtaisiko syy löytyä saarnoista? Kun teologian tohtori Juhani Forsberg puhui vuoden 2009 lopulla Hengen uudistus kirkossamme ry:n järjestämässä työntekijäseminaarissa, hän kyseli, miksi Suomessa ovat maailman paperinmakuisimmat saarnat? Samalla hän kyseli, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saarnoista ja muustakin julistuksesta on hävinnyt saarnan omin luonne puhuttuna ja puhuttelevana sanana ja sen sijalle on tullut, paperille kirjoitetun aineen sisältä lukua. Sisällöllisenä puutteena hän näki sen, että saarnoissa on evankeliumi jäänyt vain eräänlaiseksi sivu- tai loppuviitteeksi.
Eeva Eerolan kirja ”Vahva turva aina” on saarnakirja eli postilla. Miten se selviytyy, jos sitä punnitaan Juhani Forsbergin asettamin kriteerein?
Parikymmentä kirjaa jo aiemminkin julkaissut Eerola on koonnut monista pitämistään saarnoista postillaansa yhden kirkkovuoden jokaiselle sunnuntaille. Suosittuna herännäisseurojen puhujana hän osaa elävöittää sanottavaansa arjen esimerkein ja pienin kertomuksin. Teksti on siksi samaan aikaan hyvin juurevaa eli sitä ”sanan rukiista leipää” ja arkisen konstailematonta. Tohdinpa siksi väittää, että jos Suomen kirkkojen saarnatuoleista kaikuisi sunnuntaisin tämän kirjan saarnojen kaltaista julistusta, niin huoli saarnojen paperinmakuisuudesta ja mitäänsanomattomuudesta olisi paljon vähäisempää. Edellyttäen tietysti, ettei näitäkään saarnoja tankattaisi naama peruslukemilla ja ilmeettömällä äänellä suoraan kirjan sivuilta.
Yhden selkeän puutteen kirjasta löysin: Valitettavasti nämä elävät ja ihmistä turvallisesti lähestyvät tekstit on pakattu vanhahtavien ja vaisujen kansien väliin. Ei tämän päivän postillan tarvitse enää olla ulkoasultaankaan juhlavan pönäkkä tai virallisen pidättyväinen.