Lea Kranz: Suolaista & makeaa

Lea Kranz,

Suolaista & makeaa

Aikamedia (2006)

Oletko tullut ajatelleeksi, miten arkinen asia elämä on. Kukaan meistä ei voi tänne syntyessään valita perhettään tai osoitettaan. Useimmat meistä elävät loppujen lopuksi hyvin arkisten ja tavallisten asioitten keskellä, ja jonain päivänä elämä on sitten ohi. Ja kun se on ohi, se on lopullisesti ohi riippumatta siitä, millaisen elämänkaaren, näyttävän tai ihan tavallisen, olemme ennättäneet matkallamme piirtää.

Se, mitä tapahtuu meille, tapahtuu miljoonille muillekin päivästä päivään ja vuodesta toiseen. Ja suurin osa tuosta ajasta on tavallista arkea.

Kun katsomme elämää noin arkisesta näkökulmasta, onni saa uudet kasvot. Todellinen onni ei asukaan harvinaisissa juhlahetkissä, riemullisissa tapaamisissa tai erikoisissa matkakokemuksissa. Onni asuu – tai sitten ei asu – arjessa, keskellä niitä päivittäisiä askareita ja tavallisen elämän keskellä.

Se, asuuko onni arjessa, riippuu meistä, sinusta ja minusta. Jos katse kaihoaa koko ajan jotain saavuttamatonta ja kurottuu epätoivon vimmalla tuleviin, tästä hetkestä tavallisine arkisine tapahtumineen jää paljon huomaamatta, nauttimatta tai tyystin elämättä.

Tällaiset ajatukset lähtivät pyörimään mielessäni, kun olin lukenut Lea Kranzin kirjan ”Suolaista & makeaa”. Kirja on pakinakokoelma, jonka aiheet liikkuvat notkeasti ja sanavalmiilla tavalla arkisten asioitten keskellä.

Kirjaa lukiessa tulee pian tunne, että Lea Kranzille ei mikään inhimillinen ole vierasta eikä liian vaikeaa tai pakinan rakennuspuiksi liian arkaluontoista. Näin hän itse esittelee kirjaansa heti ensimmäisellä sivulla paljastaen samalla, mitä kirjan nimen taakse kätkeytyy:

”Tämän kirjan kautta kutsun sinut, lukijani, pikkupitoihin – sanotaan vaikka kotoisaan kahvittelutuokioon. Suolainen anti perustuu Jumalan sanan tarjoamaan rukiiseen ravintoon, siihen mikä antaa vakavan pohjan elämällemme. Makea puolestaan koostuu niistä hauskuuksista, joita tämä varsin rikas ja monipuolinen elämä kommelluksineen tuo mukanaan.

Tästä pöydästä saa kukin valita makunsa mukaan – ja kaikkea ei ole pakko syödä.”