Riitta Lemmetyinen: Anna sydän avara

Riita Lemmetyinen

Anna sydän avara, Toivon ja rohkaisun tarinoita

Minerva, 55 sivua

Kuultu hyvä tarina on kuin liimapaperi. Se tarttuu mieleen ja samalla muistissa säilyvät monet muut tuon hetken asiat. Usein saarnoistakin muistaa parhaiten niiden yhteydessä kerrotut tarinat. Ja kun tarinan palauttaa mieleen, muistuu ehkä myös jotain muuta saarnan sisällöstä.

Tarina on ihmiskunnan vanhin opettamisen muoto. Kun kirjoittamista ei vielä tunnettu, opitut asiat ja tavat siirtyivät seuraaville sukupolville leiritulilla kerrottuina tarinoina.

Pari vuotta sitten ilmestyi Riitta Lemmetyisen kirja ”Suurempi kuin sydämeni, Uskon ja toivon tarinoita”. Mitä ilmeisimmin Riitta Lemmetyinen rakastaa tarinoita, sillä kauppoihin on jälleen tullut häneltä uusi tarinakirja. Sen nimi on ”Anna sydän avara, Toivon ja rohkaisun tarinoita”.

Juuri toivoa ja rohkaisua aikamme kaipaa. Katsotaanpa siis, millaisia tarinoita kirja meille tarjoilee.

Kirja alkaa vauhdikkaasti tarinalla ”Tahnaisti ja antitahnaisti”. Siinä kritisoidaan hauskan tarinan muodossa kristittyjen välisiä oppiriitoja ja raja-aitoja. Hyvä ja tarpeellinen aihe ja tarina. Kristittyjen keskinäisen jurottamisen loppumiseksi totisesti tarvitaan toivoa ja rohkeutta. Vaikuttaa siis lupaavalta. Jatketaan siis eteenpäin.

Kirja etenee luontoaiheisin kuvin ja pienin tarinoin, joissa vuorottelevat omat ja yhteiset, pienet ja hieman suuremmat aiheet. Joidenkin kohdalla lukija saa iloiset naurut, muutama raapaisee sen verran syvältä, että tarina jää pyörimään mieleen pitemmäksikin aikaa. Kirjoittajan aloittama prosessi saa näin jatkua lukijan ajatuksissa.

Tarinoiden yhteydessä on enimmältään luontoaiheisten kuvien lisäksi pieniä rukouksia. Niinpä kirjaa voi sanoa paitsi tarinakokoelmaksi myös hartauskirjaksi. Hyvän tarinan jälkeen on sopiva hetki pysähtyä rukoilemaan ja miettimään, mitä tarina ja rukous kenties saivat omassa sisimmässä liikkeelle.