Risto A. Ahonen: Tulevaisuuden kirkko

Risto A. Ahonen,

Tulevaisuuden kirkko,

Suomen Lähetysseura, 2014

Toimittajat meillä väittävät, että hyvinvoinnin ja lisääntyvän tiedon myötä uskonnon merkitys vähenee, vaikka kansainvälisessä mediassa on tarjolla runsaasti päinvastaista tietoa voimakkaasti kasvavasta kristinuskosta. Euroopan kirkkojen suurin tulevaisuuden haaste ei ole kirkon yhteiskunnallisen aseman heikkeneminen eikä talouden kiristyminen, vaan sen oman identiteetin hämärtyminen. Kyse on uskon kriisistä.

Teologian tohtori Risto A. Ahonen piirtää kuvaa tulevaisuuden kirkosta tavalla, johon ei ole totuttu. Kirkon menneiden aikojen vahvaan yhteiskunnalliseen asemaan ja suuruuteen nojaavat kulissit huojuvat pahasti, kun kuva kehityksestä laajennetaan koko maailman mittasuhteisiin. Kristinuskon samoin kuin luterilaisuuden painopiste on jo siirtynyt pois Euroopasta ja Yhdysvalloista. Kristinuskon voimakas kasvu Kiinassa, Intiassa ja Afrikassa on ennenäkemätöntä. Kuitenkin tämä eräs kristinuskon historian suurimmista muutoksista on sivuutettu mediassa ja kirkkomme piirissä perin vähällä huomiolla. Tämä tuntuu käsittämättömältä ajatellen, miten suuria vaikutuksia muutoksella on uskonnon ohella myös taloudellisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti.

Tulevaisuuden kirkko on tiukan asian ja tarkkojen yksityiskohtien kirja, jonka parissa ei takuulla pitkästy eikä nukahda. Helsingin yliopiston missiologian dosentti, jolla on laajat kansainväliset kontaktit sekä runsaasti kokemusta eri kirkkojen kanssa työskentelystä, osaa tarjoilla viestinsä kiinnostusta herättävällä tavalla.

Länsimaisen kulttuurin ja kirkkojen suhteet on syytä arvioida uudelleen. Ongelmia löytyy korjattavaksi myös lännen kirkkojen sekä Aasian ja Afrikan uusien nopeasti kasvaneiden kirkkojen suhteissa. Aasian ja Afrikan kasvavissa kirkoissa nähdään Euroopan kirkkojen yhtenä pääongelmana valistusfilosofian jättämät tiedon palvonnan ja materialismin rasitteet. Toinen kirkkojen välistä luottamusta nakertava seikka liittyy lännen kirkkojen ja valtioiden yhteiseen historiaan. Siirtomaakauden varjo yltää pitkälle.

Euroopassa ja Amerikassa tehty lähetystyö ei pysähtynyt kolmannen maailman kirkkoihin. Nyt se tulee moninkertaisesti vahvistuneena takaisin sinne, mistä se on lähtenyt. Vanhoista kristillisen kulttuurin ydinalueista on tullut uusien kirkkojen lähetyskenttiä. Eurooppaan on jo syntynyt runsaasti uusia ja elinvoimaisia maahanmuuttajien perustamia seurakuntia.

Kirjassa todetaan, että kirkkojen ja niiden työntekijöiden hengellinen uskottavuus ja elinvoima testataan lähetystyössä. Toinen paljastava mittari on kirkon suhde ympäröivään kulttuuriin ja yleiseen mielipiteeseen. Vaikka monet eurooppalaiset valtakirkot ovat puolustustaistelussaan onnistuneet kohtuullisesti jarruttamaan kirkon työntämistä vallankeskuksesta periferiaan, kirkon vaikutusvalta on merkittävästi vähentynyt. Sitoutuminen kirkon tunnustukseen on vähentynyt myös kirkon työntekijäkunnassa, mitä saksalaisessa keskustelussa on kutsuttu kirkon eroosioksi ja sisältä päin tapahtuvaksi rapautumiseksi.

Eräs Risto A. Ahosen kirjassaan esille nostama mielenkiintoinen ”kirkon pulssin mittari” on eskatologia. Hän hämmästelee sitä, miten vähän kirkoissa on tunnettu tarvetta tulla mukaan keskusteluun tulevaisuudesta. Näin siitä huolimatta, että aihe on lähes päivittäin esillä yhteiskunnassa käytävässä keskustelussa. Vaikenemalla ja vähättelemällä eskatologisia kysymyksiä kirkko jättää areenan vapaaksi kaikenlaisille horoskoopeille, maailmanloppuelokuville, utopioille ja myöhäisillan aikana televisiossa lähetettäville ennustajien ohjelmille.

Kirjassa ei vain kerrota kirkkojen tulevaisuutta varjostavia ongelmia. Mukana on runsaasti myös selkeitä linjauksia ja ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Risto A. Ahonen mm. toteaa, että pirstaloitumisien ja harharetkienkin jälkeen Pyhä Henki näyttää kristillisessä kirkossa aina kääntävän suunnan kohti uskon perusteita ja elämää uudistavaa evankeliumia. 

Olisikohan jotain tuollaista ollut myös kirjan kannen suunnittelijan mielessä, kun hän on piirtänyt kirjan sinänsä turhan karuun ja oppikirjamaiseen kanteen kirkontornin muodostavan viivan, eräänlaisen lännen kirkkojen menestyskäyrän, joka putoaa alas, mutta kääntyy lopuksi loivaan nousuun.

----------------------- 

Kirja, jonka soisin löytävän lukijoikseen kaikki pastorit, paimenet ja kirkkojen tulevaisuudesta kiinnostuneet (huolestuneet) - seurakuntaan tai tunnustuskuntaan katsomatta.

Sisältö   *****

Rakenne, kieli  *****

(633)