Timo Eskola: Sudet saarnatuolissa

Timo Eskola

Sudet saarnatuolissa,

Perussanoma, 2013

Kristilliset ateistit, uskonnoton usko, Kristuksen sovitustyön korvaava voimaannuttaminen, pahalta haiseva virtahepo kirkkosalissa, sanelemisen perinne sekä kirkon johdon nöyristely radikaaliteologien edessä, siinä muutamia esimerkkejä Timo Eskolan pamfletin esille nostamista asioista.

Kirjaa lukiessa tulee vuorotellen vihaiseksi ja surulliseksi, joskus molempia samaan aikaan. Aatevirtausten taustat erinomaisella tavalla tunteva Timo Eskola käy kirjassaan tarkalla otteella läpi kirkkoa sisältä päin ontoksi nakertavien radikaalien menetelmät ja tavoitteet.

Ensimmäiseksi hän ruotii teologisen tiedekunnan ja raamattututkimuksen valtapelit. Todellisen vapaan akateemisen keskustelun on korvannut ylikorostunut historiallis-kriittisyys, jossa kilpailevat näkemykset ja perusteet pyritään väheksyen tekemään naurunalaisiksi. Opiskelijoiden annetaan ymmärtää, että vain tyhmät ja virkaan sopimattomat voivat hyväksyä kilpailevat käsitykset.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan, miten Vanha testamentti pyritään siirtämään sivuun ja leimaamaan pelkäksi mielikuvituksen tuotteeksi. Patriarkkoja, profeettoja, kuninkaita ja vanhaa yksijumalaista juutalaisuutta ei ole ollut olemassakaan. Juutalaiset ovat vain yksi kanaanilainen heimo, jolla on aina ollut monia jumalia. Kaikki, mistä Raamatussa kerrotaan, on pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja juutalaisten itsetunnon kohentamiseksi tehtyä sepittelyä.

Kun Vanha testamentti on käsitelty, Timo Eskola osoittaa monin esimerkein, miten radikaaliteologit ovat tekemässä Jeesuksesta pelkkää ihmistä ja viisasta opettajaa. Häneen ei todellisuudessa liity neitseestäsyntymistä, kuolleista nousemista, uhrikuolemaa, syntien sovitusta, maan päälle paluuta tai viimeistä tuomiota.

Hyökkäykset kristinuskoa vastaan kohdistuvat aina viimekädessä Jeesukseen sekä hänen olemukseensa ja merkitykseensä. Näin on riippumatta siitä, tulevatko hyökkäykset kristinuskon ulkopuolelta vai sisäpuolelta, kuten tässä tapauksessa. Siksi tehokkain tapa puolustaa omaa ja muiden uskoa harhaoppeja ja "raatelevia susia" vastaan (Matt.7:15) on pitää kaksin käsin kiinni siitä Jeesuksesta, josta Raamattu ja uskontunnustuksemme kertovat

Radikaaliteologian ja yltiöliberalismin kynsissä saa Jeesuksen lisäksi kylmää kyytiä myös lähetystyö. Koska kaikkien uskontojen harjoittajien joukossa on ”hartaita uskovia” ja kaikilla on sama jumala, käännyttämistä, evankeliointia, puhetta synnistä ja lunastuksesta ei tarvita. Kristillisen kirkon tai seurakunnan istuttaminen ei ole siitä syystä toivottavaa eikä edes hyväksyttävää.

Lukija löytää kirjasta paljon tuttuja henkilöitä sekä heidän kristinuskolle vieraita ja turmiollisia ajatuksiaan. Ne Timo Eskola on poiminut heidän kirjoistaan, puheistaan ja saarnoistaan. Nimilista on pitkä, mutta ei kovin yllättävä. Tässä vain muutamia niistä tutkijoista ja teologeista, joiden uudenlaista kristinuskon tulkintaa Timo Eskola kirjassaan tarkastelee: Lars Aejmelaeus, Jaakko Heinimäki, Raimo Harjula, Kari Kuula, Pirkko Lehtiö, Terho Pursiainen, Ilkka Pyysiäinen, Wille Riekkinen ja Heikki Räisänen.

Kirjansa lopussa Timo Eskola pohtii suosituksi tullutta läheisriippuvuusteoriaa soveltaen, mitä siitä seuraa, kun kirkkosaliin on pesiytynyt suuri radikalismin virtahepo. Virtahevosta ei saisi puhua, koska sellainen keikuttaisi kirkkolaivaa ja tekisi seurakuntalaiset levottomiksi. Ei, vaikka se estää monia pappeja opettamasta Jumalan Pojan täyttä sovitustyötä syntisille. Ei, vaikka se estää monia saarnaajia luottamasta Raamattuun Pyhän Hengen inspiroimana Jumalan sanana meidän pelastukseksemme.

Timo Eskola tekee kysymyksen (s. 123), johon on helppo liittyä: ”Nöyristelyn sijasta kirkossa tarvitaan itsenäisyyttä ja luottamusta omaan sanomaan. --- on rehellisesti kysyttävä, miksi kirkon pitäisi omaksua materialistinen maailmankuva tai ihmeiden mahdottomuus – jos kirkossa uskotaan Kaikkivaltiaaseen Jumalaan? Kirkon ei pidä jatkuvasti alistua siihen, että sen oppi muotoiltaisin jumalakielteisen maailmankäsityksen ehdoilla”.

Ratkaisu löytyy loppujen lopuksi jokaisen kristityn sydämestä. Kirkko ei pelastu eikä pääse taivaaseen. Ei myöskään seurakunta, kirkkohallitus, kirkolliskokous, teologinen tiedekunta tai edes piispainkokous. Vain syntinsä tunnustava, Jeesuksen armoon turvautuva, parannuksen tekevä ja Jeesusta seuraamaan lähtevä ihminen voi pelastua. Jumalan luo on vain yksi tie, ja sen tien nimi on Jeesus.

------------

Timo Eskola on käsitellyt samoja teemoja aikaisemmin mm. näissä kirjoissaan: