Millaista kirjaa voi sanoa kristilliseksi kirjaksi?

Millainen kirja ansaitsee nimityksen kristillinen kirja, ja missä vaiheessa kirja lakkaa olemasta kristillinen kirja? Tätä ovat pohtineet lukijat, kustantajat, ja tästä on käyty keskusteluja myös kristillisten kustantajien omassa järjestössä.

Löysimmekö me jälleen yhden niistä veteen piirretyistä viivoista? Toivottavasti emme, sillä silloin kirjojen valinta mm. TV7 Kirja ohjelmaan kävisi sietämättömän vaikeaksi, ellei peräti sattumanvaraiseksi. Niinpä kerron, millaisin perustein minä itse määrittelen kirjan kristilliserksi kirjaksi tai joksikin muuksi julkaisuksi:

Kustannusalalla työskennellessäni totuin piirtämään rajan seuraavalla tavalla: Kirja, jonka arvomaailma nousee kristillisyydestä ja myös sitoutuu siihen, on kristillinen kirja. Näin me voimme nimittää vaikkapa jotain Jumalan luomistekojen suuruutta ihastelevaa kuvateosta kristilliseksi kirjaksi. Vastaavasti taas toinen kirja, joka vaikkapa pohtii eettisiä kysymyksiä ja askartelee ihmisen omavoimaisen henkisen kasvun parissa, voi jäädä vaille tätä nimitystä.

Me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden

Miten sitten määrittelemme kristillisyyden? Milloin emme puhu vain uskonnosta tai henkisyydestä vaan selkeästi kristillisyydestä?

Ajattelen niin, että kristinuskosta puhuttaessa tarvitaan aina koko Pyhä Kolminaisuus eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Lisäksi tarvitaan selkeä näkemys siitä, että me syntiset ihmiset voimme pelastua ainoastaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Kun lähdemme tästä, voimme hyvällä omalla tunnolla lisätä kristillisten kirjojen joukkoon Raamatun, hartauskirjojen, tietoteosten, virsikirjojen, kommentaarien ja postillojen lisäksi suuren joukon hyvää ja kristillistä elämäämme rakentavaa ja vahvistavaa kirjallisuutta.

Miten koetella oudolta tuntuvan kirjan kristillisyys?

Entä silloin, kun kohtaamme käteemme osuneesta kirjasta jotain meille vierasta? Miten suhtautua kirjaan, jossa uskoa eletään ja kristillisyyttä viitoitetaan kovin eri tavoin ja erilaisin muodoin kuin mihin itse olemme tottuneet?

Neuvoisin lukijaa tuolloin palaamaan tässä tekstissä pari kappaletta taaksepäin. Jos kirjasta löytyvät kristillisyyden peruspilarit eli armon ja pelastuksen ydin, sivujen kääntelyä voi jatkaa ottamatta kumihansikkaita käteensä.

Mene rauhallisin mielin vaikeitten ja outojen kohtien ohi hattuasi kohteliaasti nostaen ja samalla ihmetellen, miten monella tavalla eri kulttuureissa samaa Raamatullista kristillisyyttä eletään ja ilmaistaan. Jumala näyttää totisesti luoneen meidät vajavaiset ja helposti kompastuvat ihmiset tässäkin suhteessa erilaisiksi!

Me voimme oppia uutta vain tutustumalla uusiin ja meille entuudestaan outoihin asioihin. Jos pysyttelemme sitkeästi ja itsepintaisesti omalla mukavuusalueellamme, omassa seurakunnassa, omassa herätysliikkeessä ja omissa tottumuksissamme, kasvu ja oppiminen käyvät perin työläiksi. Vain uskaltautumalla ulos tutulta mukavuusalueeltamme me voimme kasvaa kristittyinä ja oppia uutta sekä olla samalla viemässä evankeliumia sinne, missä sitä ehkä ei vielä tunneta.

Mitä tehdä kun vehnän seassa on rikkaruohoja?

Ajattelepa hetkinen kauniisti vaalennutta vehnäpeltoa. Kauneimmallakin pellolla kasvaa vehnän lisäksi myös monenlaisia rikkaruohoja. Peltoa ei kuitenkaan rikkaruohojen takia hylätä tai peräti polteta. Vilja kootaan aittoihin ja rikkaruohot heitetään pois.

Jeesus puhuu rikkaviljasta, joka ei ole päässyt viljan joukkoon vahingossa. Sen on vihamies kylvänyt (Matteus 13:24-30). Meidän ihmisten töissä tarvitaan harvoin edes tuota vihamiestä. Rikkaviljaa pyrkii usein kasvamaan viljan joukkoon oman taitamattomuutemme, lihallisten mieltymystemme tai heikkouksiemme takia. Myös tällaista tahatonta rikkaruohojen viljelyä koskee Jeesuksen lempeä ohje.

Tee sinä kristillisiä kirjoja lukiessasi samoin. Etsi meitä kristittyjä yhdistäviä asioita, pidä se mikä hyvää on, ja kohtaa avoimella mielellä myös uusia näkökulmia ja kristillisiä kulttuureja. Eli Paavalia lainaten: Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä hyvää on.