Mike Breen ja Walt Kallestad,
Intohimoinen elämä,
Figtive Works
Mike Breen on toiminut Englannissa Sheffieldissa sijaitsevan St. Thomas seurakunnan pastorina ja tiiminvetäjänä. Seurakunta on eräs Englannin suurimmista. Sen jumalanpalveluksiin osallistuu viikoittain yli 2000 seurakuntalaista, joista 70 % on alle 35-vuotiaita.
Walt Kallestad on Yhdysvalloissa Arizonassa toimivan Community Church of Joy’n pastori. Myös tuo seurakunta on kasvanut huikealla vauhdilla. Walt Kallestad on vieraillut myös suomessa puhuen mm. vuonna 1993 Hyvinkäällä järjestetyillä Kirkkopäivillä.
Mike Breen ja Walt Kallestad ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan ”Intohimoinen elämä”. Se houkuttelee lukijansa, valitsemaan elämästä oppimisen, elämään elämän rytmissä, tasapainottamaan suhteet, määrittämään asioiden tärkeysjärjestyksen, tunnistamaan oman elämäntehtävän, elämään rukouksessa, harjoittamaan tervettä elämää ja elämään lähetyshenkistä elämää.
Tuntuiko lista aikamoiselta? Sitä se varmasti onkin. Ei tuosta kertalukemisella selviä! Ehkäpä juuri siksi kirjaa voidaankin käyttää myös oppikirjamaisesti. Sen tueksi on myös oheismateriaalia ryhmissä tapahtuvaa opiskelua varten.
Kirjan kustantaja Figtive Works, jonka toimitusjohtaja Christoffer Perret on viikon vieraana.
OHJELMAN MUUT KIRJAT:
Päivi Rinne,
Etäisen läheisyydessä,
Aikamedia
Päivi Rinne valittiin vuonna 2002 Aikamedian vuoden kirjailijaksi. Nyt häneltä on ilmestynyt uusi runoteos ”Etäisen läheisyydessä”. Kirjan luontoaiheiset valokuvat on ottanut Petri Rajamäki.
Kirjan runot ovat pelkistettyjä, lähes aforismimaisia. Elämän kivut ja sairaudet ovat karsineet Päivi Rinteen tekstistä pois kaiken ylimääräisen. Jäljelle on jäänyt vain yksinkertainen runokieli. Paikoin se on kuin rauhallista mietiskelyä, toisinaan säkeet tuntuvat olevan täynnä ihmettelyä ja myös innostunutta syvällistä oivaltamista.
Liisi Jokiranta,
Vapauteen, Uuden elämän evankeliumi Galatalaiskirjeessä,
Uusi Tie
Avain Raamattuun sarjassa on ilmestynyt sen 26. kirja ”Vapauteen, Uuden elämän evankeliumi Galatalaiskirjeessä”. Kirjan kirjoittaja on Liisi Jokiranta.
Galatalaiskirje on monella tavalla keskeinen ja tärkeä Uuden testamentin kirje. Juuri tässä kirjeessään apostoli Paavali perustelee selkeästi ja vastaansanomattomasti sen, että meidän pelastuksemme on mahdollinen ”yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden”.
Galatalaiskirjeessä on luettelo Hengen hedelmistä, jotka ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Juuri tästä Paavalin kirjeestä Luther on sanonut: ”Galatalaiskirje on minun rakkain kirjeeni, jonka kanssa olen kihlautunut.”
Liisi Jokiranta käy kokeneen raamatunopettajan varmuudella ja asiantuntemuksella Galatalaiskirjeen läpi luku luvulta. Teksti ei jätä epäselväksi Liisi Jokirannan omaa suhdetta Galatalaiskirjeeseen: se on hänelle henkilökohtaisestikin hyvin tärkeä ja rakas.
Ennen Galatalaiskirjeeseen syventymistä Liisi Jokirata piirtää elävän kuvan siitä kirkkopoliittisesta tilanteesta, missä Galatalaiskirje kirjoitettiin. Jerusalemin seurakunnan keskuudessa oli syntynyt kiista siitä, riittikö Jeesuksen lunastustyö pelastukseen, vai tarvittiinko sen lisäksi myös Mooseksen lain noudattamista. Viimein asia ratkaistiin Jerusalemin kokouksessa toteamalla, ettei pakanakristityille tule asettaa juutalaisen lain velvoitteita ympärileikkauksineen ja muine säädöksineen.
Galatalaiskirje on aina ajankohtainen. Ihmisen luonto kun on sellainen, että me haluaisimme kernaasti lisätä pelastukseemme edes hieman omaa osuuttamme ja omaa suoritustamme. ”Vapauteen” on meille kaikille terveellinen muistutus pelastuksemme perusteista, ettemme huomaamattamme luiskahtaisi Jeesuksen ajan fariseusten seuraksi lain tekojen tielle.