Eero Junkkaala 7.12.2008
Eero Junkkaala
Ihanat naiset, Esseitä Raamatun naiskuvista
Perussanoma, 145 sivua
”Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista; Niistä on pienet tytöt tehty!” Näin lauletaan hauskassa lastenlaulussa.
Entä mistä on Raamatun naiset tehty? Jos Eero Junkkaalan kirjan ”Ihanat naiset, Esseitä Raamatun naiskuvista” takakannen tekstiin on uskomista – ja miksipä emme uskoisi, onhan mies teologian tohtori ja Raamatun maan kuin omat taskunsa tunteva arkeologi – niin heidät on tehty aika monenlaisista ja myös perin arkisista asioista. He ovat olleet viehättäviä neitoja, kauniita juonittelijoita, hurskaita vaimoja ja viisaita sankarittaria.
Kirja ”Ihanat naiset” on nimensä mukaisesti esseekokoelma. Sen tekstit pohjautuvat tiukasti Raamatun tapahtumiin, jotka Eero Junkkaala kertoo tuoden mukaan omat ihmettelynsä ja löytönsä. Niiden myötä Raamatun henkilöt piirtyvät lukijalle vahvuuksineen ja heikkouksineen hyvin elävinä ja inhimillisinä. Vaikka nämä naiset ja heidän elämäänsä liittyneet miehet ovat eläneet jo vuosituhansia sitten, niin kirjan tekstien äärellä lukijan on helppo samastua heidän tilanteisiinsa ja tunteisiinsa.
Kirjan kerronta on elävää ja tarjoilee Raamatun lukijalle valtavan määrän uutta kiinnostavaa tietoa. Tohdinkin olettaa, että moni kirjan luettuaan ottaa Raamattunsa ja lukee sieltä kyseiset kertomukset aivan uusin silmin.
Pulmu Palmgren
Perheen Kuvaraamattu,
Uusi Tie, 423 sivua
Tutustutaanpa seuraavaksi kahteen kuvaraamattuun. Ensimmäinen on ”Perheen kuvaraamattu”, jonka suomenkielinen teksti Pulmu Palmgrenin. Kirjan alkuperäisteos on palkittu vuonna 2007 Euroopan vuoden kristillisenä kirjana.
”Perheen kuvaraamatun” kertomukset seuraavat uskollisesti Raamatun kirjoja. Vaikka tapahtumat on kerrottu vapaasti ja tiivistäen, ne sisältävät kaiken keskeisen. Teksti on sujuvaa ja helposti seurattavaa. Niinpä kirja sopii sekä aikuisen käteen että lapsille ääneen luettavaksi.
”Perheen kuvaraamatun” erinomainen ja ilmeikäs kuvitus on tekstin veroista, luonnollista, näyttävää ja ilmeikästä. Maisemat, tilanteet ja ihmiset on kuvattu tavalla, joka saa lukijan tutkimaan kuvia pitempiäkin aikoja. Ei ihme, että kirja on valittu Euroopan vuoden kristilliseksi kirjaksi 2007.
Rhona Davies
Joka päivän Raamattu
Lasten Keskus, 349 sivua
Edellisen kanssa lähes saman kokoinen ”Joka päivän kuvaraamattu” muistuttaa muutoinkin aika tavalla ”Perheen kuvaraamattua”. Alkuperältään englantilaisen teoksen teksti on Rhona Davisin. Suomennoksen on tehnyt Heli von Bruun.
Myös ”Joka päivän Raamatussa” kertomukset seuraavat Raamatun kirjoja. Vaikka tässäkin on monien yksityiskohtien kohdalla oikaistu ja kerronnassa keskitytty oleellisimpiin asioihin, niin kyse on selkeästi koko Raamatusta.
Erojakin näillä kahdella hyvällä kuvaraamatulla toki on. Selkein ero löytyy niiden kuvituksesta. ”Perheen kuvaraamatun” kuvat ovat hyvin luonnollisia, lähes valokuvamaisia piirroksia. ”Joka päivän Raamatun” kuvituksen tyyli on nykyaikaisempi ja vapaasti tyylittelevä. Se, kumpaan lukijan silmä enemmän mielistyy, on makuasia, josta ei tunnetusti kannata kiistellä.
Myös tekstin käsittelyn osalta kirjoilla on eroa. ”Perheen kuvaraamattu” pyrkii noudattelemaan tarkemmin Raamatun ilmaisuja tuomatta kovin paljoa selittävää ainesta mukaan. ”Joka päivän Raamatussa” teksti on kuvituksen tavoin hieman vapaampaa ja sisältää myös tapahtumien selitystä. Esimerkiksi Kainin ja Abelin toimista ja veljesmurhasta kertoessaan ”Perheen kuvaraamattu” kertoo tapahtumat sellaisinaan. ”Joka päivän kuvaraamattu” liittää mukaan lyhyen perustelun sille, miksi Jumala mielistyi Abelin uhriin, mutta hylkäsi Kainin uhrin.
Tiivistäen voisi sanoa, että ”Perheen kuvaraamatun” vahvuudet ovat upeassa kuvituksessa ja Raamatun tekstin kertomisessa alkuperäistä tekstiä hyvin pitkälle myötäillen.
”Joka päivän kuvaraamattu” saa pisteet selkeästä ja avarasta ulkoasustaan, modernista kuvituksestaan ja eloisasta tavastaan kertoa ja myös avata tapahtumia.
Näiden kahden Raamatun asettaminen paremmuusjärjestykseen on visainen tehtävä. Paljon riippuu ostajan mieltymyksistä ja suunnitellusta käyttötavasta. Mitalisijoille näistä kumpikin näistä pääsee kirkkaasti, mutta päätös siitä, kumpi saa sen kirkkaimman mitalin, jää ostajan oman ratkaisun varaan.
Pia-Lena Leskinen
Sinä, turvakallioni
Katharos, 64 sivua
Sanat ovat säveliä, jotka koskettavat sisintämme. Suurin osa sanoista jatkaa matkaa jälkeä jättämättä ja meidän niitä kaipaamatta.
On myös sanoja, jotka on viritetty kanssamme samalle taajuudelle. Kun sellainen sana osuu kohdalle, syntyy hienoja toisiaan täydentäviä sointuja, kukaties kokonainen laulu. Sana synnyttää ajatuksen, avaa uuden sanan ja löytää tien uusiin tunnelmiin, kun kirjoittajan ja lukijan sielut soittavat samaa säveltä.
Näin lennokkaisiin ajatuksiin huomasin päätyneeni, kun olin tutustunut Pia-Lena Leskisen kirjaan ”Sinä turvakallioni”. Ohuessa kirjassa on paljon koskettavaa ja lukijansa vuoropuheluun haastavaa asiaa. Jo otsikot Murheen ansassa, Itkun lahja, Ahdistuksen keskellä, Ystävyys on luottamista, Väsymys painaa ja Pyhä joutilaisuus, vain muutaman esimerkin poimiakseni, kertovat millä tasolla kirjan teksteissä liikutaan.
”Sinä turvakallioni” on samaan aikaan runoteos ja hartauskirja. Raamatunkohdat, tiiviisti kirjoitetut ja luonnosta ammentavat tekstit sekä niiden perässä olevat rukoukset muodostavat yhdessä luontovalokuvien kanssa ehjän kokonaisuuden. Pietarsaarelainen kuvataiteilija, tohtori, yliopettaja ja kuoronjohtaja Pia-Lena Leskinen on pitkän kypsyttelyn tuloksena saanut aikaan kirjan, joka koskettelee tutulla ja turvallisella tavalla suomalaista mielenmaisemaa.
