Eeva-Liisa Heroja 24.1.2010

Eeva-Liisa Heroja

Tämän päivän ilo

Katharos, 64 sivua

”Sanat kuin jäävuoren huiput. Jumala, sinä näet pinnan alle!” toteaa Eeva-Liisa Heroja runokirjassaan ”Tämän päivän ilo”.

Maailma tuntuu hukkuvan sanoihin. Ehkäpä juuri siksi tarvitsemme välillä kirjoja, jotka käyttävät sanoja hyvin harkiten ja säästeliäästi. Vuolas sanojen tulva vie mennessään ja estää näkemästä pinnan alle. Niukkojen sanojen väliin jää tilaa hengittää, kuunnella ajatuksia ja tuntea sydämen lyönnit. Sellaisina hetkinä kirjoittajan ja lukijan sydämet voivat löytää yhteisen rytmin ja silmä tavoittaa piiloutuvastakin jäävuoresta jotain ainutkertaista.

Eeva-Liisa Heroja on hyvinkääläinen erityisopettaja. Hänen kirjansa kulkee lyhyin runotekstein ja luontoaiheisin kuvin ilon askelissa. Kirja viivähtää turvakätkössä, ylistää kämmenmaljaa ja odottaa Jumalaa, jolta vähäisinkään ei jää huomaamatta.

Lyhyissä runoissa, paikoin vain muutaman rivin mittaisissa, on kodikasta arkisuutta. Niissä on nöyrää arkuutta Pyhän Jumalan edessä ja lapsenkaltaista luottamusta taivaallisen Isämme huolenpitoon. Kaiken tämän keskeltä maistuvat kiitos, ylistys ja ilo raikkaina kuin kastepisarat kesäaamuna.

Elämänkokemuksesta ja henkilökohtaisesta uskosta ammentavat runot liikkuvat luontevin askelin luonnon parissa. Kielikuvat ovat eläviä. Mietelmien viestit ovat syvältä koskettavia ja monella tavalla puhuttelevia. Oman juonteensa sisältöön tuovat Esa Hämäläisen kuvat ja lukujen alkuun Psalmeista lainatut raamatunkohdat.

Timo Eskola

Ateismin sietämätön keveys

Uusi Tie, 224 sivua

Dosentti ja teologian tohtori Timo Eskola osaa ja myös uskaltaa sanoa asiat suoraan. Hänen kirjansa ”Antikristuksen apostolit” ja ”Ateistit alttarilla” herättivät joitain vuosia sitten huomiota uskomme perusteista lipsuneisiin pappeihin kohdistuvalla terävällä kritiikillään. Jos kirjojen nimet kertoivat, mistä Timo Eskolan mukaan on tämän ajan kirkossa kysymys.

Timo Eskolan uusi kirja ”Ateismin sietämätön keveys” on edellisten kirjojen tavoin suoraa ja kiertelemätöntä tekstiä. Ateismi, joka saa mediassa valtavasti palstatilaa, ruoditaan kirjassa herkullisen ja vastaansanomattoman perusteellisesti niin historiansa kuin väittämiensäkin osalta. Tälläkään keisarilla ei tarkemmin katsottaessa näytä olevan vaatteita. Uusateismi, joka on lainannut etiikkansa kristinuskolta ja ihmiskuvansa modernismista, osoittautuu kirjan sivuilla filosofialtaan perin ontoksi. Tyhjät tynnyrit siis pitävät tässäkin tapauksessa kovinta meteliä.

Timo Eskolan käsittelee teemaansa perusteellisesti ja tiedemiehen tarkkuudella. Lukija saa kirjan sivuilta valtavan määrän sellaista tietoa, jolla tänä päivänä on taatusti käyttöä vaikkapa monissa kahvipöydissä ja porinaryhmissä. 

Perry Stone

Parantava ateria

Kuva ja Sana, 252 sivua

Perry Stonen kirja ”Parantava ateria” käsittelee ehtoollisen viettämistä. Ensin kirjailija rakentaa Raamatun teksteihin tukeutuen yhteyden aterialle vankan perustan. Sitten hän kertoo, miten alkuseurakunnassa kodeissa tapahtunut leivän murtaminen ja päivittäiset yhteyden ateriat muuttuivat vuosisatojen aikana pappien kirkoissa suorittamaksi juhlalliseksi sakramentiksi. 

Perry Stone on tutkinut aihetta perusteellisesti peräti kolme vuosikymmentä ja antaa kirjallaan paljon uutta tietoa sekä myös ajattelemisen aihetta. Hän korostaa yhteyden aterian tärkeyttä, muistuttaa yleisestä pappeudesta ja alleviivaa ehtoollisen eheyttävää ja jopa parantavaa voimaa. Lukujen perässä olevat yhteenvedot ja työkirjamaiset sivut tehostavat onnistuneella tavalla kiinnostavaan aiheeseen syventymistä ja tietojen omaksumista.

Stone nostaa esille myös asioita, jotka varmuudella nostavat seurakunnissa ja etenkin niiden pastoreiden keskuudessa kiivaitakin vastaväitteitä. Stone nimittäin kehottaa kristittyjä ottamaan uudelleen käyttöön ne yhteyden ateriat, joita alkuseurakunnan aikana vietettiin kodeissa. Stone jopa antaa yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten tällaiset yksin tai vain pienessä piirissä vietettävät ja nykyään nopeasti yleistyneet kotiehtoolliset leivän murtamisineen tulisi järjestää.

Ilkka Halava, Matti Helin, Pontus Salmi

Kansankirkon myytinmurtajat

Edita, 138 sivua

Kirjoittajakolmikko Ilkka Halava, Matti Helin ja Pontus Salmi on kirjoittanut ohuen mutta sanomaltaan painavan kirjan ”Kansankirkon myytinmurtajat”.

Millaisin eväin tällainen kirja on syntynyt?

Kauppatieteitten maisteri ja ekonimi Ilkka Halava on tulevaisuudentutkija ja yhteiskunnan sosiokulttuurisen muutosten asiantuntija.

Pastori ja valtiotieteiden tohtori Matti Helin on Tampereen seurakuntayhtymän diakoniajohtaja, kirkon laatuajattelun, jäsenyyden ja asiakaslähtöisyyden osaaja.

Pastori ja teologian tohtori Pontus Salmi on Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja, jonka eritysalueita ovat johtaminen, työyhteisöt ja strategiatyö.

Entä millaisiin päätelmiin näin laajalla asiantuntemuksella ja kokemuksella päädytään? Tässä siitä muutama esimerkki kolmikon havainnoista:

Kirkosta eroamiseen on syytä suhtautua vakavasti. Tradition rinnalle on raivattava tilaa jäsenten tarpeille, tunteille ja odotuksille.

Me suomalaiset podemme hengellisyysvajetta, jota kirkko on onnistunut huonosti täyttämään.

Kirkko tarvitsee johtajia, jotka yhdistävät eristyksissä puuhailevat työmuodot ja monenkirjavat näyt toimiviksi ja ydinsanomaansa julistaviksi seurakunniksi. Ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan kirja on erittäin reipas, suorasanainen ja käytännöllinen puheenvuoro tilanteeseen, joka on ilman korjausliikkeitä ja selkeää parannuksentekoa viemässä seurakunnat yhä pahemmin yhteiskunnan marginaaliin.

Byrokraateille ja organisaatioon rakastuneille kirja voi olla tuskallistakin luettavaa. Heitä lohduttakoon ajatus siitä, että kaikki kehitys ja parannuksen tekeminen alkaa tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Hilkka Olkinuora, Jaakko Vuorenmaa

Surun vuosi

Kirjapaja, 80 sivua

Rovasti ja kirjailija Hilkka Olkinuoran kirjoittama ja valokuvaaja Jaakko Vuorenmaan kuvittama kirja ”Surun vuosi” on syntynyt äidin ja pojan yhteistyönä. Heitä yhdistää suru, yhteisen perheenjäsenen, lapsen ja pikkuveljen menetys.

”Surulta ei kukaan säästy. Siksi ahdistavankin surun voi kokea yhdessä, sillä surussa olemme eniten toistemme lähimmäiset”, toteavat kirjan tekijät heti alkulehdillä. 

”Surun vuosi” vie lukijan mukanaan niihin pimeisiin, pelottaviin ja rujoihin laaksoihin, joista psalmissa 23 puhutaan. Tekstissä ovat mukana monenlaisia surijoita.  Oman lapsensa menettäneen äidin tuska, monia hautajaisia saattoväkineen nähneen papin paikoin ironisetkin huomiot sekä kömpelöiden lohduttajien epävarmat sanat punoutuvat kokonaisuudeksi, joka vuoroin raastaa, vuoroin löytää turvan Golgatan risteiltä.

Teksti pitää lukijaansa otteessaan. Paikoin tuo ote on kuin vuoristoradalla vinhaa vauhtia alas syöksyvän vaunun laitoihin takertumista. Hetkeä myöhemmin sen viiltävän tarkat havainnot pakottavat lukijan avaamaan nyrkkinsä ja pudottamaan kivet käsistään.

Kirja päättyy turvallisiin sanoihin: ”Surun vuosi, elämänmittainen. Ilon aika, iankaikkinen”.