Kirja ohjelman vieraana on lauantaina 27.11.2010 klo 19.00 Heikki Linnavirta mukanaan Vuoristoratakristitty. Ohjelman muut kirjat ovat Harri Kröger (toim.), Rakkaudesta Israelin Pyhään, R. C. Sproul ja Abdul Saleeb, Muslimien ja kristittyjen Jumala sekä Kuutti Lavonen, Osmo Rauhala, Pirjo Silveri, Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Sata ja yksi kuvaa.
Ohjelma uusitaan seuraavalla viikolla perjantaina sekä myös lauantaina 11.12.2010 klo 19.00 vastaavin viikkouusinnoin.
Heikki Linnavirta
Vuoristoratakristillisyyttä
Karjalohjan seurakunta, 191 sivua
Suurten ja pienen kustannustalojen julkaisemien kirjojen lisäksi on olemassa paljon omakustanteita. Mutta on olemassa myös kolmas kirjallisuuden laji, jota ei voi sijoittaa kumpaankaan edellä mainituista. Sitä edustavat tässä ohjelmassa Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherran rovasti Heikki Linnavirran kirjat, joita on kertynyt kerrassaan mahtava määrä. Näissä kirjoissa seurakunnan paimen elää aidosti ja kulisseja suojakseen rakentamatta laumansa kanssa. Hän jakaa elämän ilot ja surut, tunnekuohut ja masennuksen hetket lukijoidensa kanssa. Hän ei jakele elämänviisauksia saarnatuolin korkeuksista tai koulutetun teologin viisaudella vaan kulkee laumansa mukana elämän myötäiset yhtä hyvin kuin vastaisetkin mäet.
Heikki Linnavirta on taitava kirjoittaja, joka osaa hauskuuttaa, herätellä ajattelemaan ja availla tuoreita näkökulmia. Hän on myös rohkea pelle peloton, joka esittää omat ajatuksensa suorasukaisesti pelkäämättä kollegojen moitteita tai tuomiokapitulin nuhteita. Ennen kaikkea Heikki Liinavirta, Mallen aviomies ja seitsemän lapsen isä, on mies, joka rakastaa syvästi Jeesusta, eikä voi olla kertomatta tästä elämänsä tärkeimmästä asiasta alituisesti myös muille.
Kirjojen sisältö on syntynyt Karjalohjan ihmisten elämästä, Heikki Linnavirran päiväkirjojen ja saarnojen pohjalta sekä nettisivulle kirjoitetuista ajan ilmiöitä hyvinkin purevasti arvioivista kirjoituksista. Kirjojen kustantaja on Karjalohjan seurakunta. Mutta kokonaisuuden oivaltamiseen tarvitaan vielä yksi tärkeä tieto: kirjoilla seurakunta on rahoittanut vanhan kirkkonsa korjaamista ja kunnostamista. Herran temppeliä on rakennettu kirjaimellisesti sanan voimalla.
Harri Kröger (toim.)
Rakkaudesta Israelin Pyhään
Aikamedia, 304 sivua
Harri Krögerin toimittama ja melkoisen asiantuntijajoukon kirjoittama ”Rakkaudesta Israelin Pyhään” on kuin iso sipuli, josta löytyy monia kerroksia.
Ensimmäiseksi kerrokseksi voisi sanoa koko kirjan läpäisevää ja Raamatun sanasta nousevaa rakkautta Israelia ja juutalaisia kohtaan.
Myös toinen kerros löytyy helposti. Se mainitaan jo kannen lisäotsikossa: ”Rukous Israelin ja juutalaisen maailman puolesta”. Kirja on rukouskirja, jossa annetaan selkeitä ja käytännöllisiä rukousaiheita Israelin, koko maailman juutalaisten ja nimeltä mainiten kymmenien Israelin kaupunkien puolesta.
Kolmas kerros tuo esille matkakirjan ja matkaoppaan, jossa on tavattomasti kiinnostavaa tietoa Israelista, sen asukkaista, maasta, historiasta ja luonnosta.
Neljäskin kerros löytyy. Se tutustuttaa lukijan juutalaisiin tapoihin ja messiaanisiin seurakuntiin sekä niiden toimintaan. Israelin lisäksi kirjassa kerrotaan myös muiden maiden juutalaisten elämästä ja tämän hetken tilanteesta. Kirja on tässäkin mielessä melkoinen opaskirja.
Viidenneksi tasoksi nimeän juutalaiset juhlat, joita kirjassa esitellään erinomaisen onnistuneella tavalla ottaen mukaan niin juutalainen kuin messiaaninenkin näkökulma.
R. C. Sproul ja Abdul Saleeb
Muslimien ja kristittyjen Jumala
Perussanoma, 98 sivua
R. C. Sproul’in ja Abdul Saleebin kirja ”Muslimien ja kristittyjen Jumala” jatkaa tyyliltään ja ulkoasultaan kirjan ”Kaikkien uskontojen Jumala” aloittamaa kristinuskon ainutlaatuisuuden puolustamista. Kun ”Kaikkien uskontojen Jumala” kertoi, miksi kristinuskon ainoa oikea Jumala ei voi olla sama kuin muiden uskontojen jumalat, niin tässä kirjassa käydään vastaavaa rajanvetoa kristinuskon ja islamin välillä.
Sproulin ja muslimista kristityksi kääntyneen Abdul Saleebin vuoropuhelun muotoon kirjoitettu kirja on erittäin hyvä ja selkeä tiivistelmä siitä, miksi islam, joka kyllä puhuu Jeesuksesta ja Vanhan testamentin patriarkoista sekä sanoo arvostavansa evankeliumeja, on kristityn näkökulmasta väkevä eksytys ja vaarallinen harhaoppi.
Hyväntahtoisista ja sinisilmäisistä uskontojenvälisen dialogin kannattajista huolimatta islamin ja kristinuskon välillä on valtava kuilu ja sovittamaton ristiriita. Sen voi pelkistää sanomalla, että islamissa taivaspaikkaa yritetään ansaita hyvillä töillä. Paratiisiin pääsy jää silti aina epävarmaksi. Muslimi voi vain toivoa, että Allah ihmisen hyvien töiden takia katsoo hänen syntejään läpi sormien.
Kristinuskossa pelastus on yksin armosta ja tie taivaaseen avautuu ainoastaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Siksi usko Jeesukseen riittää pelastukseen.
Kirja pureutuu taitavasti juuri niihin kysymyksiin, missä kristityn ja muslimin vuoropuhelu yleensä törmää ennakkoasenteiden ja mielipide-erojen seinään. Samalla kirjoittajat opastavat, miten tällaisissa tilanteissa kannattaa menetellä ja millaisella sanoituksella oman uskonsa perusteista kertoa. Kirjan viimeinen luku ”Islamin pimeä puoli” avaa unisemmatkin silmät vavahduttavan suorasukaisilla Koraanin sitaateillaan.
Tätä kuten sarjan edellistäkin kirjaa suosittelen kaikille lämpimästi.
Kuutti Lavonen, Osmo Rauhala, Pirjo Silveri,
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Sata ja yksi kuvaa
Kirjapaja, 144 sivua
Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta on tullut eräs Suomen tunnetuimista kirkoista. Vuonna 1997 viisisataa vuotta vanhan keskiaikeisen kivikirkon valtava paanukatto uusittiin talkoilla. Vain kolme viikkoa työn valmistumisen jälkeen tuhopoltto jätti kirkosta jäljelle vain savuavat rauniot. Niiden äärellä Tyrvään miehet tekivät tärkeän päätöksen: kirkko rakennetaan talkoilla uudelleen.
Kirjasta välittyy satakuntalaisten miesten ja naisten rakkaus omaan kirkkoonsa sekä tuhansien eri puolilta Suomea apuun tulleiden talkoolaisten hiljainen päättäväisyys. Itsekin hetkenhetken talkoissa mukana ja muistan hyvin sen innostuneen ja samalla hartaan tunnelman joka isossa hallissa vallitsi, kun parikymmentä miestä, useimmat talojen vanhoja isäntämiehiä, oli veistämässä haapalaudoista paanuja. Niitä kirkon kattoon tarvittiinkin peräti yli 32.000 kappaletta. Urakan valtava koko ei kuitenkaan talkooväkeä lannistanut. Oltiin pyhällä asialla, rakentamassa kirkkoa.
Pirjo Silverin kirjoittama kirja kertoo kirkon vaiheet keskittyen aikaan, jolloin puuvalmiiksi saatua ja vuonna 2003 käyttöön vihittyä kirkkoa ryhdyttiin viimeistelemään Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksin. Kaikki taidokkaat maalaukset esitellään kirjassa korkeatasoisin värikuvin ja selostavin tekstein. Kirkon talkoiden vaiheet kertova ja upeat maalaukset taitavasti kuvin ja sanoin esittelevä kirja on tyylikäs kunnianteko kaikille talkoolaisille vanhoista isäntämiehistä maalaukset tehneisiin taiteilijoihin..