Kati Kemppainen 15.10.06

Kati Kemppainen

Auringon varjot

Suomen Lähetysseura

Teologian tohtori, pastori Kati Kemppaisen kirja Auringon varjot on syntynyt lähetyskentällä Tansaniassa. Kirja kuvaa lähetystyöntekijän arkea valoineen ja varjoineen. Molemmat piirtyvät lukijan tarkasteltaviksi vahvoina. Kemppainen osaa kuvata molemmat elävästi siirtyen notkeasti pienistä yksityiskohdista suuriin kokonaisuuksiin ja tapahtumien taustojen pohdiskeluun. Kiinnostavimpia osia kirjassa ovat ne luvut, joissa hän vertailee Tansanian ja Suomen kirkollisia, hengellisiä ja yhteiskunnallisia oloja. Ajoittain Kati Kemppainen purkaa tuntojaan runojen ja hartaustekstien muodossa.

Kati Kemppainen on sujuva ja taitava kirjailija, jonka tekstissä on vetävyyttä ja syvyyttä. Niinpä Auringon varjot onkin paljon enemmän kuin vain lähetystyöntekijän matkakirja siitä, mitä työvuosien varrella on nähty ja koettu.

Lisää tietoja Kati Kemppaisesta:

Anna-Liisa Veijalainen,

Nainen rintamalla,

Minerva

Nuorena ja rohkeana naisena Anna-Liisa lähti 1938 itselleenkin yllätykseksi sotilaskotityöhön. Hän päätyi hoitamaan sotapesää Viipurin edustalle Tuppuran linnakesaarelle.

Sota syttyi ja paljasti julmat kasvonsa. Välirauhan aikana Anna-Liisa työskenteli Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa. Jatkosodassa hän toimi Syvärillä.

Kirjan sivuilta lukijaa tulevat vastaan järkytys, kaaos, kaatuneet ja alkoholi, jota sotilaskotisisaret oppivat vihaamaan toden teolla.  Kirjan lopussa on vielä Anna-Liisan henkilökohtainen tragedia. Syksyllä 1943 hän päätyy Hämeenlinnan naisvankilaan.

Varttuneemmalle lukijalle, joka on itse elänyt noita vuosia, kirja nostanee pintaan paljon henkilökohtaisiakin muistoja. Tapahtumat ja paikat nousevat vuosikymmenten pölyn alta tarkasteltaviksi.

Nuoremmille, joilla on sotavuosista vain toisen käden tietoa, kirja on vaativampi. Jos Anna-Liisan kertomuksen antaa viedä mukanaan ja jaksaa kulkea hänen rinnallaan läpi sekä suuremmat että myös pienet ja varsin arkiset tapahtumat, lukija pääsee ihmettelemään, mistä noissa oloissa löytyi se usko, toivo ja tarmo, jolla opintojen ja monenlaisten rauhan ajan askareitten keskeltä sodan kurimukseen temmattu nuoriso pystyi kaikesta kokemastaan selviytymään?

Mari Teinilä,

Lopun elämää, Itsemurhan tehneiden läheiset kertovat,

Kirjapaja

”Jokaisella itsemurhan tehneellä on keskimäärin kuusi läheistä. Miten äiti, isä, puoliso, tytär, poika, veli, sisko ja ystävä jaksavat jatkaa elämäänsä läheisen itsemurhan jälkeen? Miten elää surun ja syyllisyyden kanssa? Itsemurhan tehneen omaisella tai läheisellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin selvitä surunsa kanssa lopun elämää.”

Lainaus on Mari Teinilän kirjan Lopun elämää takakannen tekstistä.  Kirjan alku on yhtä säväyttävä.

”Luultavasti en olisi kirjoittanut tätä kirjaa ilman veljeäni Anttia. Antti teki itsemurhan 16. syyskuuta 1984. Hän oli silloin 28-vuotias,” Mari Teinilä kirjoittaa kirjansa esipuheessa.

Lopun elämää on tavallaan kaksi kirjaa samoissa kansissa. Se vie lukijansa mukaan tapahtuneisiin itsemurhiin kaikkine seurauksineen. Samalla se tarjoaa erittäin hyvän tietopaketin itsemurhaan liittyvistä käytännön asioista. Mitä seuraa, kun läheinen on tehnyt itsemurhan? Kuka auttaa? Miten kirkon ja yhteiskunnan suhtautuminen itsemurhan tehneisiin on aikojen saatossa muuttunut?

Kirjan ensimmäisessä osassa itsemurhan tehneen henkilön läheiset kertovat, miten he itse ovat kohdanneet tapahtuneen ja kuinka he ovat siitä ajan myötä selviytyneet. Kertomukset ovat hyvin erilaisia. Jotkut vievät lukijan keskelle tunteiden myllerrystä ja itsemurhan synnyttämää kaaosta. Tosissa kertomuksissa asiaa pystytään tarkastelemaan jo ikään kuin hieman etäämmältä niin syiden kuin seuraustenkin kannalta.

Kirjaa lukiessani pysähdyin moneen kertaan ihmettelemään, miten erilainen ihmisten suhtautuminen kuolemaan voi olla.  Ero syntyy siitä, onko elämä asianomaiselle vain lyhyt kuolemaan päättyvä taival vai osa iankaikkisuutta.  Onko yllätyksenä ja suunnattomana järkytyksenä tullut ero lopullinen ja lohduton, vai sisältyykö jopa näin hirveisiin hetkiin usko Jumalan läsnäolosta ja rakkaudesta, joka tuo surun keskelle jälleennäkemisen toivon?

Salme Blomster,

Rukousmatka minuuteen,

Päivä Osakeyhtiö

”Hyvää rukousmatkaa! Vieköön kirja sinut takaisin sinne, mistä olet lähtenytkin: Jumalan kämmenelle.” toivottaa toimittaja ja terapeutti Salme Blomster kirjansa Rukousmatka minuuteen esittelytekstissä.

Ensimmäinen ja helpommin hahmottuva matka kirjassa tehdään halki kalenterivuoden. Salme Blomster on kirjoittanut vuoden jokaista päivää varten lyhyen rukouksen. Tekstit ovat selkeitä ja usein hyvin kohti käyviä. Niissä ei karteta arkoja eikä kipeitäkään asioita.

Ajassa tapahtuvan matkan kirja annostelee kuukauden mittaisiin osiin. Jokaiselle kuukaudelle on oma otsikkonsa ja siihen liittyvä muutaman sivun opetusteksti. Lisäksi kirjan lopussa on laajempi kokonaisuus, jossa vastaillaan rukoukseen liittyviin kysymyksiin. Ja tätä kautta avautuukin siten se kirjan sisältämä toinen matka, matka omaan sisimpäämme. Kuinka me voimme oppia rukoilemaan? Miten löytäisimme kaikki ne aarteet, jotka meille rukouksen kaut­ta tarjotaan?

Onko Salme Blomsterin Rukousmatka minuuteen siis päivittäinen rukouskirja päivittäiseen rukouksen harjoittamiseen? Vai onko kyseessä pikemminkin opaskirja, joka pyrkii avartamaan ja syventämään rukouselämäämme?

Samalla tavalla, kuin ei ole yhtä oikeaa tapaa rukoilla, ei ole liioin ainoaa oikeaa vastausta esittämääni kysymykseen. Joku tarvitsee päivittäisen matkakumppanin rukousmatkalleen, toinen löytää kirjan sivuilta vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Kaiken lisäksi nuo tarpeet voivat jokaisen ihmisen elämän aallokoissa ja vaiheissa painottua eri tavoin.