Markku Koivisto
Jumala
Nokia Missio Kustannus, 130 sivua
Markku Koiviston kirjan Jumala kannessa on kolme tärkeää kysymystä: Miten löydät Jumalan läsnäolon? Miten Jumalasta tulee sinulle kaikki kaikessa? Voivatko ahdistukset auttaa?
Markku Koivisto kertoo kirjoittaneensa kirjan siksi, että hän uskoo Jumalalla olevan meille asiaa. Jumala haluaa johdattaa meidät yhä lähemmäksi itseään, kasvamaan uskossamme ja kohti yhä todempaa ja elävämpää Jumalan tuntemista.
Kirja on perus- ja kertauskurssi Jumalan tavasta puhua meille. Niinpä sen tyyli on selkeää ja myös vailla perustietoja helposti avautuvaa mutta silti terveellistä ja ravitsevaa.
Erittäin runsaasti Raamatun sitaatteja sisältäen kirja käsittelee mm. johdatuksen, ihmeet ja merkit, kyynelin kylvämisen, ilmestykset rukouksen voiman, lähetystyön merkityksen, jopa paholaisen juonet. Hieman laajemman kokonaisuuden kirjassa muodostaa Uskovan huoltokoulu. Jaksossa käydään yksityiskohtaisesti läpi sitä, kuinka ilo voi saada sijan elämässäsi ja kuinka synnin ja vanhan elämän taakka voi lakata orjuuttamasta sinua.
Markku Koiviston kirja Jumala tuo mieleen muutamat Kalevi Lehtisen kirjoittamat hieman vastaavat kirjat, joissa opastetaan uskon tielle ja kristittynä kasvamiseen. Markku Koiviston kirjassa Jumala on samanlaista lempeää ja turvallista rinnalla kulkemista ja omien henkilökohtaisten löytöjen kautta evankeliumista todistamista. Jumala onkin sopiva kirja annettavaksi myös sellaiselle, jolle uskon asiat ovat vielä hieman vieraita tai lähes tuntemattomia.
OHJELMAN MUUT KIRJAT:
Tom Holmén
Jeesus
WSOY, 246 sivua
Teologian tohtori ja eksegetiikan dosentti Tom Holmén on kirjoittanut kirjan Jeesus. Jo alkusanoissa hän määrittelee teoksen olevan erään tutkimukseen perustuvan kuvan historian Jeesuksesta.
Tom Holmén rajaa tietoisesti kirjansa ulkopuolelle uskonnon Jeesuksen. Samalla hän toteaa, että perusteellisinkin historiallinen tutkimus voi päästä ainoastaan jonkinlaiseen likiarvoon, joka saattaa olla kohtalaisen lähellä pari vuosituhatta sitten elänyttä Jeesusta.
Kirjan tarkoituksena ei ole synnyttää uskoa eikä saada lukijaansa valitsemaan Jeesusta Vapahtajakseen. Silti kirja on kaikin tavoin lukemisen arvoinen.
Tom Holmenin Jeesus on tiedemiehen tiivistä tekstiä. Kirja palkitsee lukijansa suurella määrällä Jeesuksen ajan elämään, tapoihin, juutalaisuuteen ja valtapolitiikkaan liittyvää historiallista tietoa. Tällainen tieto ja laajempien kokonaisuuksien oivaltaminen elävöittää ja jopa vahvistaa lukijan mielessä olevaa kuvaa todellisesta Jeesuksesta, uskon Jeesuksesta. Samalla kirjan sisältämät ja historiaan peilatut Raamatun kohdat, saavat uudenlaista syvyyttä.
Käsitellessään kirjan lopussa Jeesuksen ja opetuslasten viimeistä ateriaa sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemista kirja kokoaa langanpäät yhteen. Piirtäessään selkeän eron historiallisen Jeesuksen ja uskon Jeesuksen välille kirja samalla rakentaa näiden kahden välille toimivan ja helposti kuljettavan sillan. Historian Jeesus jää meiltä aina epätäydelliseksi. Uskon Jeesus ei sitä tee. Hänet me saamme Jeesuksen opetuslasten ja helluntaina syntyneen seurakunnan tavoin kohdata sanassa, rukouksessa ja sakramenteissa.
Mark Hitchcock
Mitä oikeasti on tulossa
Kuva ja Sana, 333 sivua
Lähi-idän tilanne, juutalaisten paluumuutto, luonnonmullistukset, levottomuudet ja ilmaston muutos ovat saaneet ihmiset levottomina kyselemään, mitä oikein on tulossa?
Vastaukseksi kysymykseen Mark Hitchcock on kirjoittanut aiheesta kokonaisen hakuteoksen. Kirjan nimi on Mitä oikein on tulossa? 72 vastausta Jeesuksen takaisintulemista koskeviin kysymyksiisi.
On varsin oletettavaa, että kirjassa todella ovat myös ne kysymykset, joita juuri sinä olet usein pohtinut. Mark Hitchcock on nimittäin rakentanut kirjansa vastailemalla kysymyksiin, joita hänelle on eri puolilla maailmaa luentojen ja puhetilaisuuksien yhteydessä useimmin esitetty.
Kaikki 72 kysymystä eivät suinkaan liity lopunajan profetioihin. Mukana on myös muita monia ihmisiä askarruttaneita asioita kuten esimerkiksi Mitä ihmisille tapahtuu, kun he kuolevat? Pääsevätkö itsemurhan tehneet taivaaseen? tai Onko taivaassa eläimiä?
Kirjailija antaa kysymyksiin omat vastauksensa Raamattuun tukeutuen ja lempeästi. Samalla hän kertoo, millaisia muita selityksiä kyseiseen asiaan on yleisesti tarjolla. Tällä tavalla kirja antaa varsin seikkaperäisen yleiskatsauksen erilaisista lopun ajan tapahtumien tulkinnoista. Lukijan tehtäväksi jää sitten päättää, mitä niistä hän pitää uskottavimpana vai uskooko mihinkään.
Kirja sisältää runsaasti Raamatun sitaatteja sekä Vanhan että Uuden testamentin puolelta. Mark Hitchcock on paneutunut Raamatun profetioihin ja niiden tulkintaan perusteellisesti ja jo vuosien ajan. Tekstin lisäksi kirja sisältää aikajanoja ja taulukoita, joiden avulla asiat havainnollistuvat.
Vaikka itse olen jättänyt lopun ajan kysymyksen Jumalan haltuun, niin täytyy sanoa, että tämä kirja osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja hyödylliseksi tuttavuudeksi. Se antaa kerralla hyvän yleiskuvan monista profetioihin liittyvistä asioista jättäen samalla tilaa omille pohdinnoille ja tutkisteluille.
Lisa Enckell (toim.)
Kuunteleeko kukaan puhettasi?
Kirjapaja, 182 sivua
Kirkkoa on sanottu sanan kirkoksi. Tekniikan kehityksestä huolimatta puhuminen taitaa edelleen olla tehokkain tapa asioista kertomiseen ja evankeliumin julistamiseen.
Saarnan ja hartauspuheen pitäminen on vaativa tehtävä, Siinä eivät edes pelkät sanat riitä. Peliin on pantava koko oma persoona eleineen ja ilmeineen.
Lisa Enckellin toimittama Kuunteleeko kukaan puhettasi? Kuinka saadaan viesti perille on useiden kokeneiden puhujien artikkeleista koottu teos. Mukana on kokeneita puhujia ja puhujien kouluttajia, jotka ovat mm. kouluttaneet jo vuosien ajan radiohartauksien puhujia. Niinpä kirjan kansiin on voitu koota vuosien kokemus kaikkia puhetyöläisiä palvelemaan ja kouluttamaan.