Päivi Niemi
Itsetunnon rakennuspalikoita
Päivä, 144 sivua
Aloitan kirjalla, joka pohtii meitä jokaista koskevaa asiaa. Joillain kyseistä asiaa on runsaasti, monilla sopivasti, mutta paljon löytyy myös sellaisia, joilla sitä on aivan liian vähän.
Tuo salaperäinen ja meille kaikille välttämätön asia on itsetunto.
Päivi Niemi on kirjoittanut itsetunnosta mielenkiintoisen kirjan. Sen nimi on Itsetunnon rakennuspalikoita. Noita palikoita kirjassa esitellään viisi kappaletta. Mutta kuten kaikessa rakentamisessa, myös itsetunnon kohdalla on ennen rakennuspuuhiin ryhtymistä saatava aikaan pitävä ja luotettava perustus.
Päivi Niemen kirjassa pohjakartoitukseen sekä pehmeiden paikkojen tunnistamiseen ja paaluttamiseen käytetään sivuista suurin osa. Ensin lukija perehdytetään itsetunnon tuntomerkkeihin ja merkitykseen. Sitten käydään selkeällä ja konkreettisella tavalla läpi yhdeksän sellaista seikkaa, jotka nakertavat itsetuntoa.
Kun nämä uhat on kartoitettu, kerrotaan millaisista vääristä osoitteista ihmisillä on taipumus hakea heikolle itsetunnolleen tukea tai naamioita. Listaan on löytynyt peräti 13 kohti käyvää ja suorasukaista alalukua. Vasta tämän jälkeen seuraa luku: Kierre poikki ja eteenpäin. Vuorossa ovat kirjan nimessä mainitut itsetunnon rakennuspalikat, kaikkiaan viisi kappaletta.
Kaikesta huomaa, että Päivi Niemi on kokenut paljon ja käynyt omassa elämässään läpi rankkoja asioita. Kun Päivillä on tämän lisäksi vuosikymmenen verran kokemusta sielunhoitajana ja kouluttajana, niin ei ole ihme, että Itsetunnon rakennuspalikoita on erittäin selkeä ja puhutteleva kirja. Sillä on tärkeää ja samalla rohkaisevaa sanottavaa kaikille lasten vanhemmille sekä tietysti myös ikään katsomatta - jokaiselle heikosta itsetunnosta kärsivälle.
Tapio Puolimatka
Uskonto, tiede ja evoluutio
Uusi Tie, 648 sivua
Helmikuun puolivälissä Kirja-ohjelman vieraana oli professori Tapio Puolimatka mukanaan kirjansa Usko, tiede ja Raamattu. Kasvatuksen teorian ja tradition professori ja käytännöllisen filosofian dosentti ruotii tuossa kirjassa purevasti ja tiedemiehen täsmällisyydellä liberaaliteologian pyrkimyksiä Raamatun arvovallan ja sisällön vesittämiseen. Ellet ole vielä tuota kirjaa lukenut, niin se kannattaa tehdä pian.
Tapio Puolimatkan uusi kirja Usko, tiede ja evoluutio on luonteva jatko edellä mainitulle teokselle. Tämäkin kirja on todella lukemisen arvoinen ja monella tavalla silmiä avaava teos.
Meillä on totuttu kunnioittamaan tiedettä ehdottomana ja luotettavana. Tapio Puolimatka murentaa tuota kuvaa osoittamalla, miten varsinkin luonnontieteen alueella tieteen ja ehdottoman totuuden nimissä esitetään myös paljon sellaista, mikä perustuu olettamuksiin ja jopa ristiriitaisiin tutkimustuloksiin. Tiede on määritellyt tieteelliseksi vain materialistisen maailmankuvan. Kaikki muu torjutaan. Poikkeavien tulkintojen ja tutkimustulosten esittäjiä syrjitään ja heidät yritetään vaimentaa. Itsenäisen ajattelun ja epäilemisen vapautta liputtava tiede osoittautuu näin kaikkea muuta kuin vapaaksi.
Eräs kirjan monista kiinnostavista näkökulmista käsittelee sitä, miksi Jumalan olemassaolon pois sulkevaan materialistiseen maailmankuvaan on niin helppoa samastua.
Ilman Jumalaa, kuoleman jälkeistä elämää ja näkymätöntä maailmaa elävä ihminen on sisimmässään tietoisesti tai tiedostamattaan uljas sankari, joka kestää rohkeasti ja pää pystyssä kaiken elämän tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden.
Ne muut, Jumalaan uskovat sitä vastoin ovat tämän näkemyksen mukaan ressukoita, jotka kaiken kestääkseen tarvitsevat Jumalan ja häneen liittyvät tarinat henkisiksi kainalosauvoikseen.
Näiden kahden maailmankatsomuksen ero ei perustu tietoon vaan tunteeseen, ja siksi niiden on niin vaikea kohdata toisiaan.
Kirjan lukeminen antaa valtavan määrän tietoa, rohkeita uusia näkökulmia ja vahvat perusteet arvioida uudelleen evoluutioteorian luotettavuus. Maailmamme ja koko maailmankaikkeus on aivan liian hieno, monimutkainen ja tarkalla kädellä säädelty kokonaisuus ollakseen pelkkää sattuman satoa. Kaiken takana on pakko olla älykkään suunnitelman. Tätä suunnittelijaa ja kaiken luojaa me kristityt kutsumme kunnioitusta ja kiitollisuutta tuntien Jumalaksi.
Max Lucado
Oman elämäsi jättiläiset
Päivä, 264 sivua
Mikä on sinun suuri ja pelottava Goljattisi, jonka joudut tuon tuosta kohtaamaan? Sellainen, joka muistuttaa epäonnistumisista, ilkkuu virheillesi ja nauraa heikkouksillesi. Valtava jättiläinen, joka nostaa eteesi seksuaaliset lankeemuksesi, epäonnistumisesi perhe-elämässä, avioerosi tai salaiset paheesi?
Jos tunnistat elämässäsi tällaisia Goljatteja, niin lue Max Lucadon kirja Oman elämäsi jättiläiset, Miten kohtaan Goljattini? Siinä kerrotaan kuningas Davidin elämänkaarta seuraten, miten jättiläiset voidaan voittaa. Kun kohdistat katseesi jättiläisiin, sinä kaadut. Kun nostat katseesi Jumalaan, jättiläiset kaatuvat.
Oman elämäsi jättiläiset on selviytymisopas jättiläisten maahan harhautuneille. Samalla se on erinomainen raamattutunti paimenpojasta, josta tuli Israelin suurin kuningas.
Davidin voitot, tappiot ja myös häpeän hetket on kirjattu Raamattuun yksityiskohtaisesti. Ei siksi, että me saisimme niitä ylemmyydentuntoisesti iltapäivälehtien juttujen lailla hämmästellä vaan siksi, että löytäisimme niistä Jumalan pyhyyden, rakkauden ja uskollisuuden.
Max Lucadon teksti on vauhdikasta, havainnollista ja asioita sopivasti pelkistävää. Lopussa oleva keskusteluopas auttaa lukijaa käymään edellä luetun pohjalta vuoropuhelua itsensä ja pelkojensa kanssa. Sielunhoidollinen osuus on samalla oivallinen kertauskurssi kaikesta siitä, mitä kirjassa on jättiläisten voittamisesta opetettu.
Eeva Eerola
Kätesi avaat meille
Kirjapaja, 64 sivua
Martti Lutherin aamu-, ilta- ja ruokarukousten sanat ovat innoittaneet Eeva Eerolan kirjoittamaan kirjan Kätesi avaat meille. Viisaasti opettaen ja lohduttaen Eeva Eerola johdattelee lukijan pohdintoihin, jotka kurottavat arjen keskeltä kohti Pyhää Jumalaa. Herkkä luontoaiheinen kuvitus myötäilee rauhallista tekstiä. Arkiset elämäntilanteet punoutuvat kirjassa luontevalla tavalla luottamukseksi Jumalaan, joka on läsnä jokaisessa hetkessämme.