Timo Junkkaala,
Mitä tiedämme Jeesuksesta ,
Perussanoma
Neuvostoliiton aikana itärajamme takana opetettiin virallisesti Jeesuksen olevan taruolento. Hänen sanottiin olevan samanlainen mielikuvituksen tuote kuin mitä ovat esimerkiksi joulupukki ja Mikki hiiri.
Noin siis ennen naapurissa. Mutta eivät asiat ole aina olleet yksiselitteisiä tälläkään puolella rajaa. Epäilijöitä ja Raamatun tietojen kyseenalaistajia on aina riittänyt.
Kirjan ”Mitä tiedämme Jeesuksesta” nimen perässä ei ole kysymysmerkkiä. Kirja ei siis kysele, mitä me luulemme tietävämme tai uskomme, vaan kertoo selkeitä tosiasioita Jeesuksen ja hänestä kertovien kirjoitusten historiallisesta luotettavuudesta. Ja tällaista kiistatonta todistusaineistoa löytyy todella paljon niin Jeesuksen olemassaolosta kuin myös hänen toiminnastaan.
Kirja on erinomainen tietopaketti kysymyksistä, joihin jokainen kristitty törmää sekä omissa pohdinnoissaan että muita ihmisiä tavatessaan. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi jokaiselle!
OHJELMAN MUUT KIRJAT
Seppo Laakso,
Kohti itseäni suurempaa,
Katharos
Seppo Laakso on toimittaja, diakoni ja psykoterapeutti, joka on myös itse ollut parikymmentä vuota mukana retriittityössä. Eri ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien miesten ja naisten kertomusten lisäksi Seppo Laakso on koonnut kirjaansa sitaatteja hiljaisuutta käsittelevistä teoksista. Mukana on myös omia päiväkirjamerkintöjä retriiteistä, joihin hän on vuosien varrella osallistunut.
Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja Mikko Peuran artikkeli tuo kirjan sisältöön hiljaisuuden retriittien taustaan ja tavoitteisiin laajemman näkökulman.
Seppo Laakson kirja on hiljaisuuden retriiteistä kiinnostuneille hyvä opas joko oman hiljaisuudenviljelyn syventämiseen tai ensimmäiseen retriittiin osallistumiseen.
Jaakko Heinimäki & Hanna Tamminen,
Valot päälle, Raamatun tarinoita lapsille,
Herättäjä-Yhdistys
Tarinan kertominen on taitolaji. Tarinan kertominen lapsille ja nuorille on sitä vielä monta kertaa enemmän. Ja jos kyseessä on Raamatun kertomusten välittäminen lapsille, niin vaikeusaste sen kun vain kasvaa. Nousevalle nuorisolle kaanaan kieli ei kolahda eivätkä vanhat sanonnat hevin avaudu.
Hengellisessä Kuukausilehdessä takavuosina julkaistuihin lastensivuihin perustuva kirja on erinomainen todistus siitä, että Jaakko Heinimäellä on sana hallussaan. Hän kuvaa hauskasti, elävästi ja usein yllätyksellisin kielikuvin Raamatun kertomuksia maailman luomisesta Aabrahamiin, Rebekkaan, Daavidiin, Goljatiin ja tietysti myös Jeesukseen. Kirja päättyy lukuun, joka on saanut nimen ”Suurin taivaassa”. Siinä kerrotaan, miten Jeesus asetti lapsen meille kaikille esikuvaksi.