Tommy Hellsten
Uhanalainen ihminen
Kirjapaja, 187 sivua
Oletko tullut ajatelleeksi, miten uhanalaisia ja nurkkaan ahdistettuja me ihmiset monella tavalla olemme?
Uhkakuvia eivät luo vain kansainvälinen politiikka ja suursodan pelko. Kyse ei liioin ole vain maailmantalouden ja ekologisten muutosten painajaisista.
Pahimmat uhat taitavat olla meitä paljon lähempänä. Kiristyvä kilpailu, perheiden hajoamiset, elämää suojelevien arvojen mureneminen ja ahneus ovat tehneet ihmisestä uhanalaisen lajin.
Tommy Hellstenin kirja Uhanalainen ihminen nousee barrikadeille vastustaakseen nykyistä kehitystä. Kirja soittaa kuuluvasti hälytyskelloja ja auttaa meitä havaitsemaan, miten pitkälle me olemme jo itsetuhon tiellä joutuneet.
Uhanalainen ihminen ei ainoastaan nosta esille vääristymiä ja osoittele sormella epäkohtia. Terapeutin kolmen vuosikymmenen kokemuksella ja tarkalla vaistollaan Tommy Hellsten viitoittaa myös tietä ongelmista mahdollisuuksiin, pinnallisesta elämästä syvempään ihmisyyteen.
Median luoma metatodellisuus, oikean todellisuuden päälle rakennettu keinotekoinen todellisuus, osoitetaan kestämättömäksi. Koulua vaaditaan muuttumaan oppilaitoksesta kasvuympäristöksi. Lukijan eteen nostetaan esimerkkejä pienten ihmisten ja inhimillisten yksiköiden taistelusta yhä suuremman tehokkuuden vaatimusten puserruksessa. Lopuksi haetaan paluuta hengellisyyteen, nostatetaan rakkauden vastarintaliikettä ja vaaditaan yhteiskuntaa takaisin ihmisille.
Siinä muutamia ihmisyyden barrikadille liehumaan nostetuista puhuttelevista ja hyvin ajankohtaisista lipuista, joita kirja Uhanalainen ihminen esittelee.
Voit tutustua Tommy Hellstenin ajatuksiin ja Ihminen tavattavissa hankkeeseen tilaisuuksineen ja koulutustapahtuminen osoitteessa
Rick Warren
Vastauksia vaikeisiin kysymyksiin
Päivä, 190 sivua
Myös seuraavassa kirjassa liikutaan ihmiselämän karikkojen ja vastamäkien tuntumassa. Sarjassa Tavoitteena elämä on ilmestynyt Rick Warrenin kirja Vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.
Kirja ei niinkään jakele vastauksia vaikeisiin hengellisiin kysymyksiin tyyliin Miksi rakastava Jumala sallii onnettomuudet ja kärsimykset? Rick Warrenin vaikeat kysymykset koskevat meidän omaa elämäämme. Miten me voimme selviytyä esimerkiksi stressistä, epäonnistumisista, masennuksesta ja yksinäisyydestä. Kuinka tasapainottaa elämä, joka on joutunut erilaisten ongelmien ja kriisien ristiaallokkoon?
Etsiessään vastauksia Rick Warren turvautuu kokemukseensa pastorina ja johtajuuskouluttajana. Lujaa perustaa ohjeilleen hän hakee Raamatusta. Samalla hän nostaa sieltä esille henkilöitä, jotka ovat kamppailleet vastaavien asioiden puserruksessa.
Vastauksia vaikeisiin kysymyksiin on hyvin selkeästi ja sujuvasti kirjoitettu. Lyhyet luvut ja runsas väliotsikoiden käyttö sekä lukujen loppuun laaditut Tuumasta toimeen tehtävät auttavat luetun sisäistämistä ja soveltamista omaan elämäntilanteeseen.
David Wilkerson,
Taloudellisen tuhon jyrkänteellä
Kuva ja Sana, 159 sivua
Myös kolmas kirjamme käsittelee hyvin ajankohtaisia aiheita ja yhteiskuntamme tilaa. Näin siitä huolimatta, että kirja on julkaistu ensimmäisen kerran jo pari vuosikymmentä sitten.
Vuonna 1998 David Wilkersonilta ilmestyi kirja, joka sai suomalaisen nimen Jumalan varoitus. Nyt kirja on julkaistu uutena painoksena sekä uudella kannella ja nimellä Taloudellisen tuhon jyrkänteellä, Viimeinen varoitus.
Kansainvälisesti erittäin tunnettu David Wilkersson on rohkea ja suorasanainen niin julistajana kuin kirjailijanakin. Taloudellisen tuhon jyrkänteellä ei ole tässä suhteessa poikkeus. Vahvasti profeetallinen kirjaa piirtää väkevin ja lähes pelottavin vedoin kuvan siitä taloudellisesta lamasta, joka on viime kuukausina ravistellut koko maailmaa.
Eikä Wilkerson jää vain kuvaamaan taloudellisen syöksykierteen kasvavaa voimaa. Hän osoittaa Raamatun tekstejä lainaten, millainen yhteys taloudellisella romahduksella on länsimaissa tapahtuneeseen moraalin romahtamiseen, väkivaltaan, abortteihin, kieroutuneeseen seksuaalisuuteen, kasvavaan ahneuteen ja loputtomaan itsekkyyteen. Kun elävä Jumala unohdetaan ja oma nautinto ja menestys nostetaan epäjumalaksi, vastassa on väistämättä tuho.
Tämä järkyttäviä asioita esille nostava kirja todella ansaitsee sille kustantajan antaman nimityksen profeetallinen. Vaikka kirjan teksti on jo kaksi vuosikymmentä vanhaa, niin se ei ole vanhentunutta. Jos lukija ei tule vilkaisseeksi ensimmäisen painoksen ilmestymisen ajankohtaa, kirjan voisi ajatella olevan nopeasti markkinoille tulleen pamfletin, jossa kerrotaan viime kuukausien dramaattisista tapahtumista ja suorin sanoin suomitaan yhteiskuntamme moraalittomuutta ja jumalattomuutta.
Irja Askola
Täysi lautasellinen
Suomen Lähetysseura, 77 sivua
Tämän kerran neljäs kirjamme on Irja Askolan Täysi lautasellinen. Siinäkin tutkaillaan asioita, jotka ovat ihmisten ja koko ihmiskunnan keskuudessa pahasti epätasapainossa.
Irja Askolan kirja pohtii Raamatun tekstien pohjalta suhdettamme niihin, joiden lautanen jää ruuan puuttuessa tyhjäksi. Miten on mahdollista, että maailmassa on samaan aikaan yltäkylläisesti ruokaa ja nälänhätää? Miksi toiset kärsivät ylensyönnistä ja samaan aikaan toiset kuolevat nälkään?
Täysi lautasellinen on mietiskelevä, Raamatun tuttuja tapahtumia taitavasti kertova sekä keskinäisen jakamisen tärkeyttä korostava kirja. Sitä kuvittavat kauniit valokuvat maista, missä monien lautanen tänäänkin jää vajaaksi tai peräti tyhjäksi.
Kirja, joka on Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun yhteisjulkaisu, muistuttaa meitä siitä, että on olemassa monia tapoja auttaa puutteessa olevia. Jokainen voi halutessaan löytää omansa. Kyse on ennen kaikkea asenteestamme ja valmiudestamme jakaa itse kokemaamme hyvyyttä niille, jotka elävät puutteen keskellä.