Valtter Luoto,
Pientä puhetta suuresta Jumalasta,
Aikamedia
Valtter Luoto,
Pyhien yhteys,
Aikamedia
Ennen kuin ryhdymme ruotimaan tämän kerran varsin tuhdilta vaikuttavaa kirjapinoamme, niin katsotaanpa, mikä on miehiään tämän kerran vieraamme.
Hän on mies, joka tunnetaan yli kirkkokuntarajojen.
Hänet on nähty usein televisiossa ekumeenisissa rukoushetkissä, ja hän on ollut mukana mm. komiteassa, jonka työskentelyn tuloksena valmistui 1992 uusi raamatunkäännös.
Hänen sydämellinen, lämmin ja lupsakka olemuksensa on vuosikymmenten saatossa tullut tutuksi myös kristillisten kustantajien keskuudessa.
Tämän kerran vieraamme on Valtter Luoto, mies, jota arvostetaan yli kirkkokuntien rajojen. Niinpä myös hänen kirjansa herättävät aina laajaa huomiota laajemminkin kuin vain helluntaiseurakuntien jäsenten keskuudessa.
Pientä puhetta suuresta Jumalasta ja Pyhien yhteys muodostavat tavallaan kirjasarjan. Jälkimmäisen kirjan pohdinnat kristittyjen yhteydestä, joka vielä nyt toteutuu huonosti yli kirkkokuntien rajojen, on terveellistä ja vakavaa luettavaa.
Valtter Luodon kristinuskon peruskysymyksiä ja uskontunnustustamme käsittelevät kirjat ovat ajatuksia virittelevää luettavaa meille kaikille, myös jokaiselle seurakunnan luottamushenkilönä toimivalle seurakunnasta ja kirkkokunnasta riippumatta. Kirjoissa on runsaasti raamatunkohtiin perustuvaa käytännön opastusta ja kokemuksen tuomaa syvällistä sekä lämmintä sydämen viisautta.
OHJELMAN MUUT KIRJAT
Sari Häkkinen - Eero Jokela,
Salattu elämä,
LK-Kirjat
Kirja sopii yksityisen kristityn rukous- ja mietiskelyhetkien oppaaksi. Kirja palvelee mainiosti myös erilaisten pienryhmien kokoontumisien virikemateriaalina ja keskustelujen herättäjänä. Pienikokoinen kirja on samalla moni-ilmeinen ja mainio kukkakimppu kenelle hyvänsä vaikkapa tuliaisina vietäväksi.
Keijo Rainerma,
Tulevaisuus tiedossa,
Perussanoma
Rainerma avaa lukijalleen Ilmestyskirjaa erinomaisella tavalla. Hän selittää mielenkiintoisesti ja konkreettisesti mm. seitsemälle seurakunnalle kirjoitettuja kirjeitä ja Johanneksen näkyjä. Ilmestyskirja on Jumalan Hengen innoittamana syntynyt Raamattumme tärkeä osa, johon meidän jokaisen on suhtauduttava nöyryydellä, vakavuudella ja tiukasti sitoutuen.
Pia Vilkman,
Hämähäkkilintu,
Päivä
Down oireyhtymää sairastavan kehitysvammaisen lapsen syntymä on Pialle ja hänen miehelleen järkytys. Terveydenhoidon piiristä he kohtaavat ihmisiä, joiden tunteettomuuteen saakka asiallinen, paikoin suorastaan tyly kohtelu satuttaa muutoinkin vereslihalla olevaa nuorta äitiä. Taakkoja tuntuu kertyvän yli kestokyvyn, mutta kaikesta tästä huolimatta kirja on riemullista luettavaa. Miten tämä on mahdollista?
Vastaus löytyy Pian ja hänen miehensä uskosta kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja rakastavaan Jeesukseen. Tuosta Psalmin 23 kaltaisesta uskosta ja luottamuksesta nousee se voima, joka lohduttaa myös kirjan lukijaa ja tempaa mukaansa.