Ville Auvinen
Jeesus
Perussanoma
Vuosisatojen kuluessa Jeesuksesta on esitetty monenlaisia käsityksiä. Joidenkin mielestä Jeesus oli ihmeiden tekijä, toisten mielestä lopunajallinen profeetta, viisas opettaja, galilealainen karismaatikko, rabbi, maagikko, kyynikkofilosofi tai sosiaalinen uudistaja
Entä millaisena Jeesuksen tunsivat alkuseurakunnan kristityt?
Ville Auvisen kirja ”Jeesus” on ilmestynyt sarjassa ”Tätä on kristinusko”. Sarjan muiden teosten tavoin tämäkin kirja kaivaa tutkimuksen keinoin esille mahdollisimman alkuperäisen kuvan Jeesuksesta. Tuloksena on hyvin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava kirja, jossa käydään läpi Jeesuksen elämä, eri evankeliumeiden Jeesuksesta piirtämät kuvat sekä Uuden testamentin muiden kirjojen ja aivan erityisesti Paavalin kirjeissään antama kuva Jeesuksesta. Lopuksi mukaan tuodaan vielä Uuden testamentin ulkopuolisten kirjoitusten, enimmäkseen ensimmäisten vuosisatojen niin sanottujen kirkkoisien teksteissään antama kuva Jeesuksesta.
Entä mikä jää lopputulokseksi? Kuka ja mitä Jeesus siis oli?
Kirja antaa tähän kokoamansa laajan todistusaineiston pohjalta selkeän vastauksen. Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, ristillä kärsinyt ja kuollut syntiemme sovittaja sekä ylösnoussut ja kerran palaava Kunnian Kuningas. Tieteellinen tutkimus ja selkeät faktat vain vahvistavat sitä kuvaa, jonka Pyhä Henki haluaa herkin vedoin piirtää jokaisen uskovan sydämeen.
Joel Osteen
Sinun aikasi on nyt
Kuva ja Sana, 285 sivua
Kirjassaan ”Sinun aikasi on nyt” Joel Osteen kertoo tutkijoista, jotka laittoivat rotan jyrkkälaitaiseen vesiastiaan nähdäkseen, kuinka kauan rotta uisi, ennen kuin se luovuttaisi. Kun astia ja rotta pantiin pimeään, rotta antoi periksi ja oli valmis hukkumaan jo kolmen ja puolen minuutin kuluttua. Kun sama koe tehtiin valoisassa paikassa, rotta jatkoi uimista yli puolitoista vuorokautta eli 700 kertaa kauemmin kuin pimeässä.
Joel Osteen haluaa kirjallaan tuoda pimeyden keskelle valon, joka auttaa meitä olosuhteisiin katsomatta jaksamaan ja jopa uskomaan parempaan huomiseen. Hän sanoo, että juuri nyt on aika uskoa. On rukoiltava rohkeasti, uudistuttava pyytämällä ja antamalla anteeksi, luotettava Jumalan apuun sekä venyttävä sen varassa tekemään hellittämättä ja tulevaisuuteen uskoen oma osuus. Loppu on Jumalan käsissä ja me saamme uskoa sen olevan silloin hyvissä käsissä.
Aiempien kirjojensa tavoin Osteen rohkaisee, herättelee toivoa, kehottaa harjoittamaan uskoa. Hän kannustaa lukijaansa luottamaan Jumalan mielisuosioon niitä kohtaan, jotka häneen turvaavat.
Osteenin teksti on helposti etenevää, runsailla tarinoilla höystettyä, omakohtaisia kokemuksia avoimesti jakavaa ja vahvasti Raamatun sanaan sitoutuvaa. Jumalamme on uusien alkujen Jumala. Siksi me saamme jättää epäonnistumisemme taaksemme ja häneen turvautuen katsoa luottavaisesti tuleviin päiviimme.
Ronica Strombrg, kuvitus Kristina Stephenson
Hyvän yön enkeli
Minnerva, 28 sivua
Ronica Strombergin kirjoittama ja Anna-Mari Kaskisen suomeksi kertoma kirja ”Hyvän yön enkeli” on herttainen tarina pienestä pojanvintiöstä ja hänen iltapuuhistaan.
”Sinun suojelusenkelilläsi on varmaankin kova kiire, Antin äidillä on tapana sanoa”, kirjan äiti sanoo. Ja siinä äiti osuu naulan kantaan. Lopulta villin vekaran hurja huiske ja villi meno, jossa enkeli on koko ajan läsnä, päättyy rauhaliseen iltarukoukseen.
Kirjan tarina on hyvin yksinkertainen ja niukalla tekstillä kerrottu. Ilman Kristina Stephensonin loistavaa, värikästä ja pienen pojan tunnelmat vauhdikkaasti ilmaisevaa kuvitusta kirja jäisikin varsin vaatimattomaksi. Jälleen kerran siis mainio esimerkki siitä, miten onnistuneessa kirjassa teksti, kuvitus ja taitto tukevat ja täydentävät toisiaan niin, että yksi plus yksi plus yksi on paljon enemmän kuin kolme.
Pertti Pietarinen
Armonkerjäläinen rusinapullakristittyjen maassa
Bookwell, 189 sivua
Vantaalainen Pertti Pietarinen on tehnyt kansainvälisen uran tieto- ja mobiilitekniikan ammattilaisena. Hänen kirjansa ”Armonkerjäläisenä rusinapullakristittyjen maassa” liikkuu kuitenkin aivan eri aiheissa. Luterilaisen kirkon jäsenenä hän on päättänyt lopettaa hiljaiseen enemmistöön kuulumisen ja pannut ääntään säästelemättä paperille mieltään kaivelleet asiat. Kirjassaan hän tarkkailee luterilaisen kirkon kehitystä ja viime vuosien ratkaisuja terävän kriittisesti. Hän haluaa herättää keskustelua ja ravistella. Hänen mielestään kirkko on eksynyt kauas tehtävästään.
Ruotiessaan rusinapullakristittyjä Pertti Pietarinen lyttää tasapuolisesti liberaaliteologit ja tapakristityt. Yhtään sen vähemmällä ei pääse arvonsa kadottanut ja Jumalan sanan vesittänyt kirkko, joka ei enää usko siihen, mitä opettaa. Hän toteaa teorian ja käytännön loitontuneen kauas toisistaan, kun Raamatun sanaa enempää kuin synnintuntoa tai parannuksentekoakaan ei enää kuulemma tarvitse ottaa kovin vakavasti. Samalla hän ihmettelee, miten papit saavat hoitaa virkaansa, vaikka pitäisivät uskontunnustusta lähinnä vanhana runoutena. Erityisen teräväsanaiseksi Pietarinen käy, kun hän käsittelee samaa sukupuolta olevien siunaamista ja papiston höltynyttä sukupuolimoraalia.
Pertti Pietarisen kirja on täysverinen ja ajankohtainen pamfletti. Se on suorasukainen, kirkon johtoa armottomasti ja nimet mainiten kritisoiva sekä suunnan kääntämistä vaativa. Kirjan mukaan kirkon ongelmana ei ole jäsenkato vaan uskon kato. Maailmaan mukautuminen ja humanismin seireenilaulut ovat vieneet mennessään. Tuomion äänten keskellä Pietarinen kiittelee, kannustaa ja rohkaisee niitä kirkon jäseniä ja työntekijöitä, jotka eivät ole suistuneet rajattoman rakkauden houkutuksiin vaan pitävät edelleen tiukasti kiinni isien uskosta ja Raamatusta Jumalan sanana.
Räväkkyydessään virkistävä kirja. Sellaisena ei siis lainkaan hassumpi valinta tämän lähes viisi vuotta jatkuneen TV7 Kirja ohjelman viimeiseksi kirjaksi!