Missio Järvenpään toiminnan perustana on Raamattu, Apostolinen uskontunnustus sekä Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous (Joh.17).
Missio Järvenpää ei ole seurakunta
Missio Järvenpää ei ole seurakunta. Parhaimmillaan se voi olla porstua tai tuulikaappi, jonka kautta etsivä voi löytää oven johonkin hänelle hengelliseksi kodiksi sopivaan kristilliseen seurakuntaan Me rohkaisemme etsiviä ja kodittomia tutustumaan rauhassa kaikkiin paikallisiin seurakuntiin käymällä niiden tilaisuuksissa.
Missio Järvenpään tavoitteena on sitouttaa kristittyjä omiin seurakuntiinsa sekä rohkaista heitä hengelliseen kasvuun ja omien palvelutehtäviensä löytämiseen. Osallistumalla Missio Järvenpään toimintaan kaikkien seurakuntien jäsenet voivat olla käytämässä lahjojaan ja armolahjojaan Kristuksen ruumiin, Jeesukseen todella turvautuvien maailmanlaajuisen seurakunnan rakentamiseksi sekä tekemässä todeksi sitä kristittyjen yhteyttä, jota Jeesus rukoili (Joh.17).
Missio Järvenpään toimintaa suunnittelemaan ja toteuttamaan kutsutaan mukaan kristillisten seurakuntien jäseniä, jotka haluavat olla kertomassa evankeliumia ja rakentamassa kristittyjen yhteyttä. Käytännön asioita koordinoimassa Missio Järvenpäällä on paikallisten seurakuntien jäsenistä koostuvat ohjausryhmä ja sen valitsema toiminnan johtaja. Missio Järvenpää järjestää kaikille avoimia kotiseuroja, pienryhmiä, tilaisuuksia ja koulutustapahtumia.
Missio Järvenpää haluaa koota kristittyjä rukoilemaan yhdessä omien seurakuntiensa ja kirkkojensa sekä kotipaikkakuntansa ja Suomen puolesta. Kokoontumisissa tärkeitä rukousaiheita ovat myös mm. Israel ja muut Lähi-idän kansat.
Missio Järvenpään talous
Missio Järvenpää ei organisoidu omaksi yhdistykseksi. Se ei pidä jäsenluetteloa eikä kerää jäseniä eikä jäsenmaksuja. Toiminnasta mm. tilavuokrien, lehti-ilmoitusten ja jaettavan materiaalin takia syntyvät kustannukset katetaan kolehti- ja lahjoitusvaroin.
Aglow Keski-Uusimaan hallitus on 26.11.2008 pitämässään kokouksessa päättänyt tukea Missio Järvenpäätä hoitamalla sen rahaliikenteen erikseen tätä tarkoitusta varten avatun tilin kautta.
Tervetuloa mukaan toimimaan ja rakentamaan kristittyjen yhteyttä
Tervetuloa mukaan rakentamaan ruohonjuuritason kristittyjen yhteyttä, käytännön ekumeniaa, jossa kaikki Jeesuksen Kristuksen seuraajat ovat yhtä ja voivat toimia yhdessä. Voit myös tukea Missio Järvenpäätä rukoilemalla kasvavan toiminnan sekä sen vastuunkantajien puolesta. Missio Järvenpään tili on Nordea Järvenpää 106430-238191.
Lisää tietoa Missio Järvenpään toiminnasta saat näiltä sivuilta sekä ottamalla yhteyttä Heidi Kuituseen puh. 0451110471 tai Missio Järvenpäätä sen perustamisesta 6.9.2014 asti johtaneeseen Reijo Telararantaan puh. 0400412628.