Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Lue koko psalmi 23

Raamattukoulun 19 opettajan kuvat ja esittelyt

Raamattukoulu toimi yhteiskristilliseltä pohjalta. Opettajina olivat eri seurakuntiin kuuluvat pastorit ja kokeneet maallikot. Vuoden 2010 opettajien esittelyt ja kuvat löydät tältä sivulta:

Harri Ahdesmäki

Harri Ahdesmäki on Lahden Salpausselän ev.lut. seurakunnan jäsen. Hän on perehtynyt syvällisesti Raamatun ja erityisesti Danielin kirjan ennustuksiin sekä nykyisen Israelin valtion vaiheisiin niiden valossa. 


Lue lisää


Herman Blomerus

Herman Blomerus on Järvenpään helluntaiseurakunnan johtaja ja pastori. Helluntaiseurakunta Saalemin sivuille pääset osoitteessa .

Herman Blomerus on tullut monille tutuksi myös paljon Järvenpäätä laajemmin, kun lauluyhtye Romanos on esiintynyt eri puolilla maata laulaen itsensä kuulijoidensa sydämiin.


Lue lisää


Marko Huhtala

Olen loppiaisena 2010 vihitty pappi ja 36-vuotias perheenisä Riihimäeltä. Perheeseeni kuuluu vaimoni Anna sekä lapsemme Juho 5 vuotta ja Helmi 3 vuotta. Aiemmalta koulutukseltani olen hortonomi, ja puutarha-alan töitä kerkesin tehdä noin kymmenen vuotta, kunnes sisäinen kutsumus veti opiskelemaan teologiseen.


Lue lisää


Salme Kaikusalo

Olen keski-iän ylittänyt vaimo, äiti ja mummi. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Olemme asuneet Järvenpäässä 28 vuotta. Sinä aikana olen ollut aktiivisesti mukana seurakuntaelämässä palvellen kykyjeni mukaan erilaisissa tehtävissä. Rukous ja sielunhoito ovat lähellä sydäntäni. Olen myös opettanut eri yhteyksissä.


Lue lisää


Petri Kauhanen

Olen naimisissa ja kahden murrosikäisen tyttären isä. Seurakuntapapin vuosia Keski-Uudellamaalla, Tuusulassa on kertynyt 20. Seurakunnan hengellinen ja rakenteellinen uudistuminen on kiinnostanut minua alusta alkaen. Olen toiminut pääasiassa aikuisten parissa, jossa Kristuksen ruumiin jäsenten hengellinen ohjaaminen palvelutyöhön, rukous- ja sielunhoitotyö ovat olleet pääasioita.


Lue lisää


Vesa Koivisto

Vesa Koivisto on Järvenpään evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra. Hän on aiemmin toiminut seurakuntapastorina Riihimäellä, hiippakuntapappina Luulajassa ja Vaasan suomalaisen seurakunnan kappalaisena. Papiksi hänet on vihitty 1997. Vesan ja hänen perheensä vaiheisiin, työhön ja harrastuksiin voit tutustua lähemmin osoitteessa . Järvenpään seurakunnan sivut ovat .


Lue lisää


Antero Laukkanen

Antero "Mooses" Laukkanen on Espoossa toimivan Majakka-seurakunnan johtava pastori. Majakka-seurakunta on aloittanut toimintansa vuonna 1998. Majakka-seurakuunta on Espoon ekumeenisen toimikunnan jäsen ja tekee paljon yhteistyötä eri kristillisten seurakuntien ja järjestöjen kanssa. Antero Laukkanen on saanut tasavallan presidentiltä sosiaalineuvoksen arvonimen tunnustuksena aktiivisesta ja merkittävästä työstään puutteessa elävien auttamiseksi mm. ruoka-apua jakamalla. Seurakuntaan voit tutustua osoitteessa .


Lue lisää


Timo Lehtikari

Työurani olen tehnyt Graafisen teollisuuden palveluksessa eri tehtävissä. Vastuun ottaminen erilaisista asioista on olleet oma tapani osallistua seurakunnan toimintaan. Vastuunkantajana olen Järvenpään ev.lut seurakunnassa toiminut Tuomasmessussa  noin 20 vuotta. Avioparileirit,  Sanan ja rukouksen illat, sekä opettaminen Alfa- ja Beetta kursseilla on ollut yhdessä kasvamista. Rukous- ja sielunhoitotyö on myös lähellä sydäntäni.


Lue lisää


Juha Lehtonen

Juha Lehtonen on Järvenpään helluntaiseurakunnan nuorisopastori. Juhalla ja Marilla on kolme pientä lasta ja kotitalo löytyy Jokelasta. Aiemmin hän on työskennellyt mm. päihde- ja kriminaalinuorten sekä liikuntavammaisten nuorten keskuudessa.


Lue lisää


Mikko Matikainen

Mikko Matikainen  on omien sanojensa mukaan kanttorin puoliso ja armahdettu syntinen. Hän työskentelee Vantaalla Rekolan seurakunnan paimenena eli kirkkoherrana. Pappina ja kirkon työntekijänä hänen sydäntään lähellä ovat kirkkomme upea ja laaja hengellinen perinne, tunnustuskirjat, hengellinen uudistuminen ja seurakuntalaisten rohkaiseminen.


Lue lisää


Kari Muukka

Kari Muukka on Järvenpään Vapaaseurakunta Arkin nuorisopastori. Arkin sivuille pääset osoitteesta .


Lue lisää


Petri Mäkilä

Petri Mäkilä on Patmos Lähetyssäätiössä työskentelevä pastori ja toimittaja, joka on tullut tutuksi mm. lauantaisin kello 20 llähetettävästä Radio Dein ohjelmasta Ristitulta. Petri Mäkilä on yliopiston teologisen tiedekunnan pro gradu tutkielmana kirjoittanut kirjan ” Helluntailainen - Klassisen helluntailaisuuden teologinen ihmisnäkemys”. Suomenkielellä on nyt saatavana ensimmäinen laajempi selvitys helluntailaisuuden teologiasta.


Lue lisää


Yrjö Niemi

Yrjö Niemi on Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kappalainen. Erityisalueena Siperian työ, jota hänellä on takana pian pari vuosikymmentä. Siperian perukoille vieneillä retkillään Yerjö on saanut palvella valtavaa määrää vankiloihin ja työleireille suljettuja vankeja sekä tietysti myös paikallisia Inkerin kirkon seurakuntia. Suotta ei mies ole saanut lempinimeä Siperian karhu.


Lue lisää


Paul Raja-aho

Paul Raja-aho on Järvenpään Vapaaseurakunta Arkin johtaja ja pastori. Paul kerto taustastaan ja näystään seuraavasti: "Olen ollut pastorina kahdessa seurakunnassa kohta 27 vuoden ajan. Näkyni on vahva paikallinen seurakunta, jolla on avoimet yhteydet muihin seurakuntiin. Odotukseni on Järvenpäässä ja lähialueilla voimakkaan hengellisen herätyksen tuoma muutos ihmisten elämään."

Arkin sivut löytyvät osoitteesta .


Lue lisää


Jukka Sipilä

Jukka Sipilä on kesällä 2009 Keravalta Järvenpäähän siirtyneen ja entisen maaseutuopiston hienoissa tiloissa toimivan kristillisen koulun rehtori. Koulusta ja sen toiminnasta löydät tietoa osoitteesta .


Lue lisää


Tapani Talikainen

Tapani Talikainen on toiminut useiden eri seurakunnissa järjestettyjen Alfa-kurssien vetäjänä ja opettajana. Kursseja on järjestetty sekä seurakuntien ja järjestöjen tiloissa että joskus jopa vankilassa.  Viimeksi hän johti Missio Järvenpään joulukuussa 2009 päättyneen yhteiskristillisen Alfa-kurssin. Tapani on myös vetänyt kolmen vuoden ajan Laurilan seurakuntakodissa viikoittain kokoontunutta avointa raamattupiiriä. Tapani toimii Missio Järvenpään raamattukoulun rehtorina vastaten myös useina iltoina opetuksesta.


Lue lisää


Reijo Telaranta

Reijo Telaranta on ollut toimittajana ja päätoimittajana useissa isoissa lehtitaloissa. Vuonna 2005 hän jäi eläkkeelle Kotimaa-konsernin toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on ollut kahdeksan vuotta "kirkon parlamentin" kirkolliskokouksen jäsen sekä mm. osallistunut useiden kirkon valiokuntien ja komiteoiden työskentelyyn. 


Lue lisää


Maarit Verkkoperä

Maarit Verkkoperä on ekonomi, joka tekee kirjanpito- ja tilinpäätöstöitä  oman yrityksensä kautta. Hän on 14-vuotiaasta lähtien ollut mukana musiikkiryhmissä. Ylistys ja musikki ovat hänen elämässään keskeisiä asioita. Tällä hetkellä Maarit on Keravan Cityseurakunnassa ylistyksenjohtajana.


Lue lisää


Henrik Wikström

Henrik Wikström on vantaalainen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Hän pitää vanhoista autoista ja niiden kunnostamisesta, rock-musiikista ja klassikko kirjoista. Henrik on työskennellyt useissa seurakunnissa, viimeksi Järvenpäässä. Tällä hetkellä hän on Vantaalla Rekolan seurakunnan palveluksessa.


Lue lisää


© 2008 Reijo Telaranta • yhteystiedot
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin