Aleksanteri Tupp - enemmän kuin upseeri ja herrasmies

REIJO: Rickhard Gere on löytänyt voittajansa. Vuonna 1982 valmistuneen romanttisen elokuvan ”Upseeri ja herrasmies” sankari on valju veijari verrattuna meidän Aleksanteriin. Monenlaisiin ihmeellisiin asioihin olen Pihlavan kanalan asukkaita katsellessani törmännyt, mutta suurin yllätys on ollut kukkomme Aleksanteri Tupp.

Laiskojen ei kannata pyrkiä kukoksi. Ei liioin sellaisten, jotka kukkoilevat ja ovat itseään täynnä. Homma ei sovi myöskään niille, jotka mielellään passauttavat itseään tai ajattelevat naisen paikan olevan hellan ja nyrkin välissä.

Kunnon kukon on oltava samaan aikaan henkivartija, kätilö, tukihenkilö ja juhlamenojen ohjaaja. Ellet usko, niin tuokio kanalassamme saa sinut vakuuttumaan siitä, että tuossa oli kukon viran pätevyysvaatimusten pitkältä listalta vasta päällimmäiset.

Kun vien kanalaan ruokaa, niin kuka kiiruhtaakaan paikalle ensimmäisenä? Ei kuitenkaan sulloakseen herkut omaan nokkaansa vaan kutsuakseen kiireesti kaikki kanat paikalle. Rouvien – Aleksanterilla niitä on neljä – saavuttua kukko poimii maasta herkkupalan ja pudottaa sen jonkun kanasensa eteen. Vasta sen jälkeen, kun kanat ovat päässeet ruokailemaan, kukko liittyy mukaan herkuttelemaan.

Kun joku Aleksanterin rouvista tuntee kummallisia väänteitä merkkinä siitä, että olisi aika käydä pyöräyttämässä muna, alkaa kotkotus ja kaakatus. Aleksi on heti ajan tasalla. Se saattelee rouvansa ulkotarhasta sisätiloihin munimaan. Sisällä se tarkistaa ensin pesän tutkimalla sitä nokallaan, kuopaisemalla jalallaan ja makaamalla kokeeksi hetken pesässä. Jos kaikki on kunnossa, kana saa luvan lennähtää pesään munimaan.

Muniminen on vaativa, rankka ja ehkä kivuliaskin toimitus, joka vie usein yllättävän paljon aikaa. Vaan eipä huolta, Aleksi päivystää koko ajan lähietäisyydellä, kotkottelee rohkaisevasti ja vartioi munijan turvallisuutta. Tuntuu kuin se sanoisi kanalleen: ”Ponnista rakkaani, ponnista yhteisen munamme ja onnemme puolesta. Minä vartioin, ettei mikään vaara yllätä. Puolustan sinua ja pesäämme aina viimeiseen pyrstösulkaani asti!”

Aleksi ei polta. Niinpä sillä ei ole sikareita jaella onnistuneen muninnan päätökseksi. Kaakatusta ja kotkotusta on jaossa sitäkin enemmän. Yleensä koko lauma viimeistä punahelttaa myöten yhtyy konserttiin, jonka itseoikeutettu ja suuresti ihailtu kapellimestari Aleksi on.

Aleksin huolehtivaisuudessa ja johtajuudessa on jotain hyvin puhuttelevaa. Suurin näyttää tosiaan olevan se, joka on kaikkien palvelija. Komein ja uljain se, joka panee etusijalle aina muiden edun, turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Aleksilla olisi paljon opetettavaa sekä perheneuvoloiden asiakkaille että yritysjohtajien kouluttamiseen erikoistuneiden seminaarien asiakkaille.