Aluksi oli ajatus

Toukokuussa osallistuin Siuntiossa kanakasvatuskurssille. Se oli hienosti järjestetty tilaisuus, jossa oli pätevät opettajat ja koulutusmateriaalit. Paikalla oli myös tarvikemyyntiä ja ennakkoilmoituksessa mainittiin, että siellä on myös siitosmunia ostettavissa. Juuri tätä olin jo pitkään odottanut!

Kotona olin pohjustanut yhtä haudontaa (”Vain yksi enää!”), että pitää saada vierasta kanakantaa omien joukkoon, ja siksi ostan kymmenkunta iittiläistä munaa sieltä tuliaisiksi. Iittiläisten maatiaiskanojen munia ei kuitenkaan ollut myynnissä. Niinpä keksin joustavasti vaihtoehdon, otetaan Aleksanterin ja omien kanojen rakkausmunia ja pannaan ne hautomakoneeseen!

En tästä sen kummemmin kotona keskustellut, koska en tähän apuakaan tarvinnut. Ei muuta kuin kone pörräämään saunakamariin ja kolme seuraavaa viikkoa munien kääntelyä ja odotusta.

Viikon haudonnan jälkeen isäntä kysyi, minne olet meinannut nämä pienet tiput laittaa? Olin toki tätä itsekin pohtinut, mutta vaikka suunnitelmat olivat vielä ilman vastausta, rauhoitellen sanoin, niin pienet mahtuvat vaikka mihin.

Poikaset alkoivat kuoriutua äitienpäivän iloksi. Seitsemänvuotias Anni oli juuri silloin meillä. Hän seurasi tiiviisti kahden poikasen yhtä aikaista kuoriutumista. Eikä hän tyytynyt vain katselemaan, vaan iloisesti kannusti molempia poikasia, jotka pilkottivat munan raosta. ”Ponnista, ponnista, sä onnistut, sä onnistut!”

Kolme tipua syntyi, kaksi oli kuollut munan sisään. Mutta näille kolmelle Anni antoi hienot nimet, Ruskea Kulta, Musta Ruusu ja Diandra.

Viikon verran poikaset olivat laatikossa saunakamarissa, mutta sitten ne jo alkoivat kysellä, onko tässä koko maailma? Niinpä isot kanat joutuivat luopumaan kaksiokanalasta ja asumaan tiiviimmin. Ne olivat suuresti nauttineet, kun pääsivät väliseinään tehdyn pienen luukun kautta yöksi peräkanalaan nukkumaan. Siellä oli hämärää ja tilavaa, koska siellä oli vain orret eikä munintapesiä.

Ensimmäisenä iltana isot kanat olivat ihan ällikällä lyötyjä. Miten oli mahdollista, että luukku, josta ne olivat pujahtaneet toiselle puolelle, olikin kiinni! Kukko oli lauman keskellä kuin matkanjohtaja ja kanat kyselivät ympärillä, että mitä nyt tehdään?

Pari iltaa niillä meni opetellessa. Sitten jokaiselle alkoi löytyä omat paikat orsilla.

Ruskea Kulta, Musta Ruusu ja Diandra ovat nyt neljän viikon vanhoja.  Ne ovat jo tulleet ulos nauttimaan auringosta ja osaavat arvostaa oman osastonsa runsaista tiloista.

Ruskea-Kulta on saanut otsalleen söpön heltan, se on muutenkin porukan suurin. Ihan selvästi se on kukkopoika. Mukava porukka, kukko ja kaksi kanaa. Ne ovat nyt aika nuhjuisen näköisiä, kun niille on vasta kasvamassa sulkapeite.

Jotenkin tuntuu kuin viime kesän tapahtumat alkaisivat toistua. Siksi lainasinkin hautomakoneen naapuriin. Ainakin kolme seuraavaa viikkoa olen syytön, jos poikasia alkaa putkahdella. ;-)