Kanalla on pieni pää 

KAIJA: Kohta viikko on kulunut siitä, kun ketunlapset saivat juhannusruuaksi kaikki Ullan toverit. Ulla on vielä pois raiteiltaan. Välillä on vähän rohkeutta mutta paljon se makailee pahvilaatikkopesässään. Aamupäivällä ruokin pikkupoikasia Ullan boxin aidan yli. Ulla kurkisteli mökistään ja oli sen näköinen, että minäpä olen hautova kana tärkeässä työssä.

Kun parin tunnin kuluttua menin uudestaan katsomaan, niin Ulla oli edelleen laatikon alla. Nostin varovasti laatikon ylös ja laitoin sen Ullan viereen. Hyvänen aika, kuinka kova ääni lähtikään pienetä otuksesta! Se nousi seisomaan täyteen pituuteensa tai korkeuteensa paremminkin ja kaakatti kaula pitkänä: ” Nyt ne vie mun talon! Auttakaa, auttakaa!”

Naapurihuoneessa kukko Aleksanteri oli heti samaa mieltä ja kotkotti ja kaakatti hälytystä. Laitoin laatikon takaisin Ullan päälle ja lupasin, että se saa olla omassa rauhassaan.

Aukaisin kanalan oven ja päästin Aleksanterin katsomaan, että Ulla on kunnossa, eikä kukaan uhkaa sen henkeä. Aleksanteri meni Ullan laatikon luokse, katseli sinne sisään, Ulla sieltä jotain kujersi, mutta ei tullut ulos. Kukko käänteli päätään, katsoi välillä minua, odotteli vähän aikaa ja palasi sitten takaisin kanalaan ja paineli ulos tarhaan etsimään kanojaan.

Poikaset ovat nyt melkein kolmen viikon ikäisiä ja ne ovat oppineet kiipeämään portaita ulos avautuvan luukun luokse niiden omalle pikku terassille. Luukkua peittää vielä kanaverkko, mutta selvästi niitten mieli palaa jo ulos tutkimaan maailmaa.

Kolmella on jo pieni harja, ne ovat todennäköisesti kukkopoikia. Niillä on myös poikien leikit, kukkotappelua harjoitellaan ihan poikien tyyliin. Toivottavasti loput kaksi ovat kanoja, että saisimme antaa ketun tyhjentämään kanalaan uudet munijat.