Kanat palasivat kotiin
Kaija: Aprillipäivänä kukko Aleksanteri ja rouvansa ajelivat kotiin! No ei sentään, mutta tunnelma oli yhtä hilpeä kuin kuvassa, kun pitkän talven jälkeen haimme kanat kotikanalaan. Oli suuri onni ja ilo, että saimme ystävien avulla niin täydellisen hyvän hoitopaikan talviajaksi. Kanat olivat hoidossa kuusi kuukautta, lokakuusta maaliskuun loppuun. Aprillipäivä oli myös kiirastorstai, joten saimme kanat juuri pääsiäiseksi takaisin kotiin.
Talven aikana mustan Veera kanan kuudesta pariviikkoisesta nyrkin kokoisesta untuvikosta kasvoi kanoja, jotka jo olivat aloittaneet munintansa. Yhdestä kasvoi komea kukko, mutta komeus ei auttanut muuttamaan tosiseikkoja. Kaksi kukkoa olisi ollut liikaa, ja Aleksanteri sai säilyttää henkensä.
Meillä oli autossa neljä laatikollista kanoja, yhteensä 11 kanaa ja kukko. Veera ja poikaset olivat kasvaneet omassa tarhassaan ja Aleksanteri oli viiden kanan kanssa eri osastossa. Myös kuljetuslaatikoihin ne pakattiin perhekunnittain.
Edellisestä kanakuljetuksesta viisastuneina laitoimme nyt koirat visusti sisälle ennen kanakuorman purkamista autosta. Hartaasti kannoimme laatikon kerrallaan sisälle kanalaan. Sitten päästimme kanat vapauteen kanalaan laatikko kerrallaan.
Ajattelin, että ne olisivat uudesta tilanteesta
ällistyneitä, eivätkä ryhtyisi tappelemaan. Se oli ihan väärin arveltu. Alkoi
kamala hässäkkä, oli meteliä ja höyheniä ja kokonaisia kanoja ilmassa. Kukko
riehaantui täysin, joko suuresta määrästä uusia kananeitoja tai sitten niiden
riitelystä. Siltä irtosi kahakassa yksi kynsikin ja siitä valui verta orsille.
Päästimme kiireesti kanat sisätiloista myös ulkotarhaan. Ajattelimme, että ulkoilma rauhoittaa. Sama meno jatkui ulkona. Kun yksi nuori musta oli jo lentänyt ulkotarhan kattoriukujen päälle ja katseli sieltä metsään päin, tuntui, että kohta toistuu tarina tummasta Veerasta, joka häipyi metsään.
Suljimme kanalan kahden osaston väliin tehdyn luukun ja hätistimme riitapukarit omiin osastoihinsa. Rauha palasi taloon. Jäimme miettimään, kuinka näitä sovintoneuvotteluja tulisi jatkaa.
Veera leperteli isoille lapsukaisilleen edelleen kanaemon äänellä. Sille kai oli jäänyt päälle yliäidillinen hoivavietti. Se oli kasvattanut viisi "peräkamarin" tyttöä, jotka olosuhteitten pakosta olivat vain voineet ihailla Aleksanteria kaukaa kahden kanaverkon läpi.
------------
Kaikki blogi-tekstit näet viereisestä valikosta. Näet ne kuvitettuina
