Kuinka kahdesta munasta tuli kuusi tipua

"Joudutteko lainkaan ostamaan munia kaupasta?" kysyy moni kuullessaan meidän kanaharrastuksestamme. Totuus on, että meillä ei ole kanoilta munia tullut kuukauteen, sillä kanat päättivät ryhtyä munantuottajista poikastuottajiksi.

Kun kuudeskin kana Veera rupesi syyskuun lopussa hautomaan, me Veeran kanssa olimme asiasta ihan hiljaa.  Raskaus ja haudonta ei voi kuitenkaan pysyä loputtomiin salassa.

Veera oli muninut munan joka toinen päivä, ja olin laittanut niitä kanalan hyllylle parin viikon ajan.  Sitten se kai sai tartunnan muilta kanoilta, ja alkoi hautoa yhtä munaa.  Huomattuani sen,  lisäsin vain toisen munan. Ymmärsin, että kanamäärää pitää rajoittaa, mutta yhden munan haudonta voisi tuottaa nolla tipua, joten kahdesta ehkä toinen onnistuisi kuoriutumaan.

Jo illalla tämä perheenperustaminen paljastui. Reijo tuli sisään ja sanoi " Veera hautoo." Hän sanoi sen miehen epätoivoisella äänellä ilman yhtään ilonpilkahdusta.

”Mutta sillä on vain kaksi munaa,” rauhoittelin isäntää, joka koko ajan miettii talvikanalan neliöitä.

Seuraavana päivänä soitti ystävä, joka toivoi saavansa meidän Iittiläistä kanarotuamme omaan kanalaumaansa. Sovimme, että koska heilläkin kana hautoo, niin laitan Veeran alle lisää munia ja sitten siirrämme untuvikot heidän kanansa siipien suojaan.

Kului muutama päivä ja Reijo tuli kanalasta ja kysyi: ”Kuinka monta munaa sillä Veeralla oikein on? Niitä piti olla kaksi, mutta minä sain määräksi seitsemän!”

Koska kaikkiin asioihin on selitys, oli helppoa kertoa, miten ne munat ovat hirveän vanhoja ja olleet kanalan hyllyllä ihan väärällä kyljellä ja kääntelemättä. Tuskin niistä edes tulee mitään, ja jos tuleekin, niin ne saadaan sitten naapurin ystävän kanalle adoptioon.

Kolme viikkoa kului ja kaksi ensimmäistä tipua kuoriutui. Soitin ystävälle, että kohta voimme tuoda ylimääräiset tiput. Kaksi on tullut ja loputkin munat piipittävät jo.

”Voi, voi, ei me nyt voidakaan niitä ottaa. Meidän kana on niin pieni ja se sai kahdeksan poikasta, kun toiset kanat olivat käyneet munimassa samaan pesään”, kuului puhelimesta.

Iltapäiväkahvin aikana otin puheeksi juuri syntyneen vakavan moraalisen ongelman. Kaksi poikasta on maailmaan jo syntynyt. Olisiko nyt tuhottava munat, jotka eivät vielä ole kuoriutuneet, koska tipuille ei olekaan paikkaa?

Täytyy ottaa huomioon, että kovaluonteisemmalle miehelle en olisi ehdottanut tällaista, mutta miehelle, joka pelastaa ampiaiset ja perhoset, voi esittää tällaisenkin kysymyksen.

Menimme käymään kanalassa. Veera oli hypännyt alas pesästä ja kutsui innokkaasti poikasia syömään. Poikaset olivat kaikki sievästi rivissä pesäkopin reunalla. Kolme mustaa ja kolme ruskeaa kirkassilmää ihmettelivät, kuinka päästä alas. Autoimme ne emonsa hoiviin, ja niin oli vaikea kysymys ratkennut ihan itsestään.

Pikkuiset ovat hyvin rohkeita ja luottavaisia. Ehkä ne ovat perineet emonsa hyvän luonteen.  Kohta ne ovat kahden viikon ikäisiä, ja niitten siipisulat ovat hienosti kasvaneet. Niillä on myös luonnetta, kun yritän illalla laittaa kanalaan pienemmät valot, ne alkavat kuorona piipittää: ”Et kyllä sammuta, ei me nähdä syödä.”

Kerrankin me tiedämme jokaisen tipun oikean emon.  Haudonnan alkaessa muut kanat eivät munineet, joten sen enempää isyydestä kuin äitiydestäkään ei voi tulla kiistoja.

Muutama viikko sitten meinasi Vermutti-kanan pikkutipu "Uimonen" hukkua vesiastiaan.  Eilen oli vähällä käydä hullusti Veeran tipulle, joka oli jäänyt muovisen salaattirasian sisään. Rasialla oli tuotu poikasille puuroa. Tyhjentynyt rasia oli kierähtänyt kumolleen tipun päälle, eikä pikkuinen päässyt ulos muovisesta kammiostaan.

Kun pelastin poloisen pinteestä, sen pää ja selkä olivat puurossa, ja toiset alkoivat maistella sen takkuista turkkia. Toin sen keittiöön ja pesin ämpärin pohjalla lämpimällä vedellä. Se oli ihan hiljaa ja nautti lämmittelystä pyyhkeen sisässä.

Mikähän tällaiselle sankarille sopisi nimeksi, olisiko Pikku Mylläri?