Kuinka kesäkanasta tuli talvikana

Kasvihuoneilmiön lämmittämä syksy on viimevuoden juttuja. Näin helmikuussa sitä on mukava muistella. Lämpimät päivät jatkuivat vielä joulunpyhinä ja kanat ulkoilivat vapaana pihamaalla. Joulukuiset päivät olivat tosin lyhyitä ja hämäriä ja Tapaninpäivänä pieni sadekin taisi pimentää näkyvyyttä. Tosin yksi tarkkaköinen oli liikkeellä. Vaikka Reijo oli ulkona puuhailemassa kanojen turvamiehenä kanahaukka iski kanalaumaan, sillä se oli kai päättänyt joulun kunniaksi tarjota perheelleen jotain vähän tavallista parempaa.

Hyökkäys tapahtui äkkiä. Haukka ei suinkaan tehnyt pihan yllä tervehdyskierroksia eikä vilkutellut siipiään. Hetkessä kanat hajaantuivat piilopaikkoihinsa ja kauhistunut kaakatus ja kotkotus kuuluivat kauas.

Pihalle saunan eteen jäi kasa höyheniä ja hetkessä kaikki kanat olivat näkymättömissä. Ne olivat piiloutuneet saunan alle ja suulin alle ja pensaitten suojiin. Yhtään kanaa ei näkynyt missään eikä mitään ääntä kuulunut.

Jonkin ajan kuluttua kukko ja muutama kana säntäsivät uuden kanalarakennuksen alta kotitarhaan ja siitä kiireesti sisälle kanalaan. Siellä ne uskalsivat kerrata kauheaa tapahtumaa kovaan ääneen. Mutta siellä oli vain muutama kaakattaja. Toistakymmentä oli teillä tietymättömillä.

Sulkien väristä yritimme arvailla kuka kana oli päätynyt haukkaperheen paistiksi. Epäilimme, että se olisi saattanut olla pikku kukko, kun se oli vielä nuori ja ehkä maailman vaaroja ymmärtämätön.

Reijon kanssa kuljimme pitkin pihaa ja kurkimme puitten ja pensaitten alle. Oli samankaltainen tunnelma kuin sadussa 7 pientä kiliä, jossa kilit piiloutuivat eri paikkoihin ja pienin parhaaseen turvapaikkaan kaappikellon sisälle.

Kun kukko ja kanat uskaltautuivat hetkeksi ulos tarhaan syömään kauroja, niitten ruokapuheet rauhoittivat uuden kanalan alla piileskelevän porukan. Salamavauhdilla ne kiisivät tarhaan. Yritin laskea kanojen määrää ja totesin, että monta puuttuu.

Yhden Reijo löysi puuliiteristä piileksimästä ja opasti sen takaisin tarhaan. Alkoi jo tulla pimeä ja lohdutimme toisiamme kuvittelemalla haukkaperheen kynttiläillallista. Välillä lämmittelimme uudessa kanatalossa, joka oli jouluseiminäyttelyn jäljiltä vielä jouluisissa tunnelmissa. Kanalan puolella seinälaudalla vaelsivat Joosef ja Maria ja Jeesus-lapsi Egyptiä kohden sieltä turvaa hakemaan. Nukkumaorsien alla asustelivat vielä olkipukit ja risuista tehty possu olkipossun kanssa.

Kun katsoimme ulos ikkunasta, huomasimme muutaman kanan tarhan ulkopuolella ihmettelemässä, miksi ovet on suljettu, vaikka pitäisi päästä nukkumaan? Huh! Ehkä nyt on kaikki muut tulleet paitsi ei tietenkään se haukkaperheen ateria. Niinpä lähdin tekemään väestönlaskentaa. Laskin monta kertaa ja aina sain tuloksen, että kaikki ovat tallella. Ihmeellistä!

Mistä tuli se sulkakasa? Ainoa selitys sille on, että pikkukukko rökitti haukan perinpohjin, ja ne ovatkin haukan rintasulkia? Ehkä se kuitenkin meni niin, että haukka, joka kukaties oli vasta saalistusta harjoitteleva saman vuoden poikanen, pelästyi Reijoa, päästi varman saaliin kynsistään ja lensi tiehensä.

Vaikka tämä episodi päättyi hyvin, niin seuraava yö oli karu ja kylmä. Vesikupit olivat aamulla paksussa jäässä, ja kesämökkikausi oli selvästi päättynyt. Onneksi lämmin talvikanala odotti vain muutaman metrin päässä.  Nopeasti keräsimme joulutavarat pois ja kannoimme kanat uusiin oloihin. Ne näyttivät heti hyvin tyytyväisiltä. Ehkä korkeintaan pientä närkästystä siitä, miksei aikaisemmin päästy asustelemaan näin hienoon paikkaan, jossa on pitkät orret ja hienot seinätapit, joissa voi istuskella ja katsella elämänmenoa muita korkeammalta.