Me ei olla enää sen kavereita

Kaija: Pari kuukautta talvikanalassa ja kokonaan sisätiloissa alkoi käydä kanojen hermoille. Kun Veeran kuusi poikasta olivat vielä nuoria ja emon kyljessä nukkuvia, elämä sujui rauhallisesti. Mutta eräänä päivänä oli tapahtunut muutos. Kananuorikoista oli tullut oikeita munivia kanoja. Kanalan lattialle ilmestyi pienenpieniä munia ja kukkopojalle alkoi kasvaa laulusulat ja se harjoittelikin kovasti kiekumista.

Myös kukko Aleksanteri havaitsi tilanteen muuttuneen. Se huomasi nuoret ja hehkeät kananeidot sekä heidän lentonsa kepeyden. Se huomasi myös nuoren ja laihan kukkoruipelon, joka luuli olevansa kovakin jätkä yrittäessään väellä ja voimalla saada kanoja lemmenleikkeihin. Nuori kukko ei ymmärtänyt mitään leikeistä, kohteliaisuudesta eikä herrasmiehen elkeistä. Niinpä se ei saanut vastakaikua rakkaudelleen.

Aleksanteri sitä vastoin ryhtyi sitäkin pontevammin antamaan vastakaikua kukkopojalle. Se karkotti pikkukukon läheisyydestään. Siitä hetkestä lähtien nuoren kukkoilijan ainoa turvallinen olinpaikka oli ylhäällä orsilla tai seinähyllyjen päällä.

Mutta ei riittänyt, että kukkojen välillä oli vakava arvovaltakiista. Se tarttui myös kanoihin. Vanha Tyrvään Manta, joka oli koko ajan viettänyt yöt ylimmällä orrella kukon seurueessa, haastettiin ja se menetti asemansa. Nuoremmat kanat alkoivat kiusata sitä aina, kun se tuli alas lattialle syömään.

Kanoilla on inhottava tapa kiusata. Ne nokkivat uhriaan päähän ja repivät niskanahasta. Kun verta alkaa näkyä, niin into nokkimiseen vain lisääntyy.

Pelastin Mantan tappelutilanteesta ja se pääsi asustelemaan Reijon verstaan puolelle. Se oli oikein tyytyväinen uuteen kamariinsa. Yöksi se lensi hyllylle munakennojen ja kauraryynipaketin viereen nukkumaan.

Reijo huolestui, että se voi kaikkia minne vaan ja turmella hänen hienot sähkötyökalunsa. En voinut puolustaa tilannetta, sillä Manta todella kakkaili kulkiessaan estoitta aivan minne tahansa. Niinpä sille päätettiin tehdä kompostikehikosta turvallinen häkki kanalan puolelle.

Meidän silmissämme pieni häkki näytti ihan loistokämpältä. Sitä se olisi varmasti ollutkin, elleivät itsepäiset kanat olisi jatkaneet vihanpitoaan.  Ne jatkoivat nokkimista verkon raoista, ja Manta tietysti nokki omalta puoleltaan sen kuin kykeni.

Kanalassa käydessäni huomasin kauhukseni, että Mantan pää oli ihan verinen ja kaulaheltat säpäleinä. Kanat olivat ehtineet pitää turnajaisiaan pari päivää, ennen kuin huomasin ruhjeet. Otin kanan syliini ja pyysin Reijon avukseni, että saisin suihkutettua veret pois kanan päästä. Kannoimme Mantan saunan pesuhuoneeseen. Reijo piteli kanaraasua ja minä päästelin suihkusta haaleaa vettä sen päähän.

Äkkiä Reijo huudahti, että lopeta jo, sehän hukkuu! Kun suljin hanan, huomasin, että kana tosiaan haukkoi henkeään. Onneksi se ei silti hukkunut. Eikä Manta hukkunut vielä silloinkaan, kun annoin sille ruiskulla väkisin avatusta nokasta hunajavettä. Olin jostain lukenut, että tappelun ja muun järkytyksen jälkeen kana voi olla shokissa, jolloin hunajavesi auttaa.

Nyt Manta viettää mukavaa rauhallista aikaa omassa häkissään verstaan puolella. Sillä on oma pieni orsi yöpuuna. Sirkkelin ja porakoneitten äänet eivät tunnu häiritsevän sitä millään lailla. Kaiken huipuksi kukko Aleksanteri käy pari kertaa päivässä verstaan puolella tervehtimässä ja rohkaisemassa toipilaana olevaa entistä orsikumppaniaan. Sillä välin pikkukukko tekee kanalassa kaikkensa "saadakseen edes kerran reissullansa".