KAIJA: Meiltähän se musta kana katosi, otti jalat alleen ja vielä siivetkin avuksi. Kanan seikkailuista kirjoittaessani aloin tutkia, mistä onkaan peräisin sanonta "Sinne se kana katosi". Mikä on se kana ja minne se joutui?
Googlen haku vei minut Kalevalan aarteisiin, tarinaan, joka alkaa Kalevalan runosta 3. Siinä Joukahainen tulee vastatuksin vanhan Väinämöisen kanssa, ja he alkavat mittelöidä laulun taidossa. Nuori sälli Joukahainen painuu suohon ja yrittää lahjoa Väinöä kaikella tavaralla mutta laihoin tuloksin. Kun Joukahainen on jo leukaa myöten suossa, hän lupaa hädissään siskonsa Ainon Väinölle vaimoksi. Näin hän sanoi:
"Kun pyörrät pyhät sanasi, luovuttelet luottehesi,
annan Aino siskoseni, ainoan emoni lapsen
sulle pirtin pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi
hulikkojen huuhtojaksi, vaippojen viruttajaksi
kutojaksi kultavaipan, mesileivän leipojaksi."
Sitten Joukahainen saapuu kotiin murhemielellä, mutta äiti onkin tyytyväinen, sillä hän on aina toivonut suurmiestä sukuun. Nuori Aino puhkeaa kuitenkin katkeraabn itskuun:
Kalevalan runossa 4 äiti kysyy: "Mitä itket impi rukka, kuta vaivainen valitat?"
"Sitä itken impi rukka, kaiken aikani valitan,
kun anoit minut poloisen, oman lapsesi lupasit,
käskit vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi
turvaksi tutisevalle, suojaksi sopenkululle.
Olisit ennen käskenynnä, alle aaltojen vyvien
sisareksi siikasille, veikoksi veén kaloille!
Parempi meressä olla, alla aaltojen asua,
kuin on vanhana varalla, turvana tutisijalla,
sukkahansa suistujalla, karahkahan kaatujalla."
Aino lähtee kulkemaan pois kotoaan ja kolmen päivän perästä hän tulee meren rantaan. Itkettyään yön rannalla hän näkee aamulla näyssä "kolme neittä niemen päässä, meressä kylpemässä". Aino lähtee pyrkimään joukkoon neljäneksi, mutta kirjava kivi, jolle hän istuu, vajoaa mereen vieden Ainon mukanaan. Tarinan loppu:
"Siihenpä kana katosi, siihen kuoli impi rukka."
Yllätyin Kalevalan kielen rikkaudesta ja vallankin vanhuden vaivojen kuvauksesta!
------------
Kalevalan runot 3 ja 4 voit lukea täältä: