Ulla-kanan itsellinen ja haasteellinen elämä

 KAIJA: Ulla kertoo itse: ?Kuten olette varmaan kuvista nähneet, nukun yksin orrellani kanalan eteistilassa, joka on samalla rehu- ja puruvarasto. Yöksi isäntäväki sulkee ulko-oven, sillä täällä metsissä on ilveksiä, supeja ja pöllöjä. Karhukin oli nähty läheisellä maantiellä. Aamulla on ensimmäinen vaarallinen tilanne, kun isäntä aukaisee ulko-oven.

Kuulen jo kaukaa hänen askeleensa ja valmistaudun lentämään orrelta. Minä en nykyisin viitsi lennähtää alas lattialle, vaan lennän monta metriä suoraan tai kaartaen ulos ja laskeudun nurmikolle. Vaaran paikka tulee silloin kun isäntä hidastelee siinä oviaukossa ja kerran melkein vein häneltä toisen korvan. No ei sentään, mutta kyllä hän säikähti, kun lentää suhautin ihan korvan juuresta.

Menneisyydestäni johtuen en vieläkään pysty liittymään toisten kanojen laumaan. Pienet voivat ulkoilla samaan aikaan. Jätän ne omaan arvoonsa ja ne ovat minulle pelkkää ilmaa. Tuskin muistan itse koskaan olleeni sellainen piipittäjä.

Isäntäväkeni on saanut paljon neuvoja kuinka minua pitäisi saattaa kuntoon. Minun psyykeni on kuulemma jotenkin heikko. Yhtenä päivänä ulkoilin metsän reunassa ja huomasin, että myös isot kanat päästettiin ulos samaan aikaan. Me siis koko jengi olimme yhdessä ulkoilemassa. Siirryin vähän vielä sivummalle havumajaani tarkkailemaan tilannetta. Toiset eivät lainkaan huomanneet minua.

Kun näin kukonkin siellä kanojen joukossa, rupesin ihan vahingossa ääntelemään, ja kukko huomasikin minut. Olin ihan otettu. Kukko kiirehti juoksujalkaa luokseni, ja kun siinä vähän kursailin ja päätin juosta vielä pikku matkan kukon edellä, tapahtui kamalia. Kaikki kukon rouvat juoksivat myös perääni ja tavoittivat minut.

Ne ovat paljon kookkaampia kuin minä, ja jotkut suorastaan rotevia. Ne ovat myös väkivaltaisia ja syntyi kamala kahakka, kun kukko repi minua niskasta ja toiset harjasta ja joka puolelta tuli kovaa nokkaa.  Pakenin henkeni edestä tarhan puolelle ja hyppäsin ulkona olevalle orrelle niin ylös kuin suinkin oli mahdollista.

Kukko hyppäsi perässäni ja ne tyhmät ilkeät kanat olivat vanavedessä. Päätin lentää pois tästä kauheudesta. Nousin siivilleni ja kohosin ylös. Mutta siellä oli verkkokatto ja takerruin siihen jalastani. Räpiköin irti ja juoksin suoraan ulos ja omaan pikku kanalaani kaikkien ruokasäkkien taakse turvaan.

Tulikohan psyyke ehjättyä? kysyn vaan. Kun ulko-ovi oli taas suljettu ja rauhoituin itsekseni, huomasin, että oikean jalkani keskimmäisestä varpaasta oli koko kynsi irronnut. Harmittaa tosi paljon. Se on iso puute, kun pitää maasta kuopia sapuskat.

Seuraavana päivänä minulta lipsahti nahkamuna. Se on muna, josta puuttuu kova kalkkikuori. Olen kuullut, että sellaista sattuu, kun säikähtää kovin.

Isäntäväki sai taas uusia neuvoja. Yhtenä päivänä ulkoilin kukon kanssa kaksin. Kukko päästettiin ulos portin raosta ja kanat saivat jäädä tarhaan "nuolemaan näppejään? Vahvistimme parisuhdetta ja korjasimme väärinkäsitykset. Kukko esitteli minulle myös herkkulautasellisen muroja. Täytyy sanoa, että hyvässä seurassa ruoka maistuu paremmalta.

Mutta sain myös todeta, ettei niitä ilmaisia aterioita ole.

Viime päivinä olen mennyt heti sisälle kun olen huomannut, että emäntä tulee ulos kirjaa lukemaan ja ulkoiluttamaan kanoja. Pari tuntia sisällä lepäämässä on hyväksi. Kasvattelen edelleen uusia sulkia pyrstöni kaunistukseksi ja tarkkailen, kasvaako varpaaseen uusi kynsi.