Uno, pikkuvanha kananpoika

Kaija: Unon elämänalku oli hyvin jännittävä. Jo munassa ollessaan se joutui pelkäämään henkensä puolesta. Siinä pesässä oli yhteensä viisi munaa. Vaikka emo suojelee munia ja lämmittää niitä ruumiillaan hautoessaan, sen on ainakin kerran päivässä poistuttava syömään ja juomaan. Silloin pesä jää tyhjäksi ja munat vain ovat siinä näkyvissä.

Useimmiten toiset kanat haluavat auttaa kanasukua lisääntymään ja munivat uusia munia jo haudottavina olevien munien seuraksi. Nyt kuitenkin yksi kana oli keksinyt kieron tempun. Se kävi syömässä jo kehittymässä olevia munia. Munista ei jäänyt mitään todistusaineistoa jäljelle, mutta eräänä päivänä yllätin kanan itse teossa. Tuolloin jäljellä oli enää kolme munaa. 

Suojellakseni loppuja munia suljin pesän verkolla. Päästin hautovan emon vain syömään ja sitten takaisin selliinsä hoitamaan hautomisvirkaansa.  Siellä Uno sitten varttui, ja kun se oli 21 vrk lämmitellyt munassa, se oli valmis murtamaan kuorensa ja tulemaan ulos. Märkä tipu on surkean pieni rääpäle, vasta kun höyhenet ovat emon lämmössä kuivuneet, se näyttää untuvapallolta.

Kahdesta munatoverista ei syntynyt mitään. Jostain syystä ne jäivät hedelmöittymättä. Niinpä yksinäinen tipu sai nimekseen Uno, yksi. Unon äiti on musta kana, jolla on molemmissa jaloissa rengas. Sillä ei ollut nimeä, mutta nyt se sai nimekseen Unon äiti.

Muutaman päivän vanhana Unon äiti vei Unon ulos tutustumaan pihaelämään. Se ei pitänyt mitään kotkotusta, jota kanaemon tulisi päästää ilmoille, että poikanen osaa seurata emoa. Niinpä Uno piipitti eksyksissä milloin missäkin ja sitten etsittiin yhdessä: Missä on Unon äiti?

Äidin löytäminen ei ollut mikään helppo asia. Vaikka Uno kuinka huusi äitiä, se ei koskaan vastannut. Äitikana kuitenkin aina löytyi lopulta, vaikka hirveän vaikeata pienen tipun on tähystellä heinien seasta ja yrittää tunnistaa oman emon jalat.

Unosta kehittyi nopeasti reipas kaveri. Jos äiti ei muistanut kutsua sitä isojen kanojen kanalaan kanssaan, se meni toisten pikkutipujen mukaan poikaskanalaan. Joka ilta minulla oli kova huoli siitä, missä Uno mahtaa olla. Kerran sitä ei löytynyt mistään ja ajattelin, että nyt on joku sen napannut suuhunsa.

Vesisaavin vieressä oli muoviämpäri alassuin, ja ajattelin laittaa siihen vettä vuohia varten, mutta siellä olikin yllätys! Jotenkin Uno oli saanut itsensä ämpärin alle. Tai keikautettua ämpärin päälleen. Pieni kana on ihan hiljaa, kun se on peloissaan ja pimeässä. Se oli helppo ottaa käteen ja viedä orrelle emon viereen.

Yksikään toinen pieni kananpoika ei ole mennyt omin päin asustamaan isojen kanojen kanalaan kuin Uno. Yleensä käy toisin päin. Poikaset jäävät omiin hoteisiinsa, kun kanaemo muuttaa isojen kanojen kanalaan. Kukko on houkutellut muutaman kanaemon jättämään aika pienetkin poikaset oman onnensa nojaan ja tulemaan seurakseen isojen kanojen kanalaan.

Uno on koko ajan ollut iso. Jos se olisi ihminen, sitä sanottaisiin pikkuvanhaksi. Se ei ole ollut toisten poikasten joukossa ulkona vaan isojen kanojen kanssa tai sitten aivan yksin.

Unolla on aivan mahtava itsetunto ja jotenkin henkinen yliote aikuisiinkin kanoihin. Se pystyy joka ilta varaamaan itselleen kanalan seinällä hyvin korkealla olevan tappiorren. Sellaiselle mahtuu vain yksi kana istumaan. Tällaisia yksityisiä orsia kanalassa on vain kuusi kappaletta, ja ne ovat kaikista suosituimmat nukkumispaikat.

Usein käy niin, että aikuiset kanat tipauttelevat toisiaan alas tappiorsilta saadakseen vallatuksi itselleen rauhallisen yöpymispaikan. Tässä taistossa Uno on ulkoisilta mitoiltaan lilliputti mutta henkisesti jättiläinen, jonka annetaan istua kaikessa rauhassa tappiorrellaan.

Tietysti kukon kainalo on huippuhyvä ja kaikkein kilpailluin paikka, mutta siihen mahtuu vain yksi kummallekin kyljelle. Tähän kisaan vasta teini-ikäinen Uno ei ole ymmärrettävästi vielä ilmoittautunut.

On mielenkiintoista katsoa, millainen kana Unosta kehittyy. Muniiko se kultamunia?