Syntymän ihme

Unelma oli oikea unelma kutuksi. Se kuljeskeli hihnassa ja naposteli mustikanvarpuja ja talven yli säilyneitä vihreitä ruohotupsuja lähimetsässä. Vaikka se oli nimensä veroinen, päätimme antaa sille uuden ja hiukan pontevamman nimen. Siitä tehtiin Siiri-Unelma, joka sitten nopeasti lyheni pelkäksi Siiriksi.

Siiri osoittautui varsinaiseksi fakiiriksi. Se solahti hetkessä kanojen pienestä kulkuluukusta toiseen osastoon. Se vain heitti ensin etujalat toiselle puolelle, veti sitten vatsaa sisään, ja seuraavaksi takajalat seurasivat kepeästi perässä.

Sanoin Reijolle, ettei se temppuilu ole kovin sopivaa odottavalle äidille, ja Reijo tekikin uloskulkuluukkua isommaksi ja kutun mitoille sopivammaksi. Kun kävin katsomassa hänen työnsä tulosta, huomasin, että Siiri oli aloittamassa synnytystä. Emme olleet osanneet odottaa sitä, sillä se oli ollut vasta viikon meillä. Mutta eipä sillä neuvolakorttia ollut, joten ei se varsinainen ihmekään ollut.

Saimme seurata aivan vierestä kilin syntymän ja Reijo otti siitä kuviakin. Synnytys tapahtui nopeasti  ja helposti, ja Siiri osasi nuolla heti pontevasti pikkuistaan. Myös minä olin aika pätevä kätilö, sillä minulla oli perhoskoiran synnytyksen verran kätilöopintoja ja tiesin, että hengitystie pitää ensin vapauttaa kalvoista.

Sitten odottelimme, että kili nousee jaloilleen ja alkaa etsiytyä emonsa tissille maitoa juomaan. Se oli oikein sievä tyttökili ja sen koivet olivat hontelot ja pitkät eikä se pysynyt pystyssä. Yritimme tukea sitä, että se olisi voinut imeä maitoa, mutta se ei onnistunut.

Lypsin maitoa tuttipulloon ja annoimme kilille maitoa teelusikalla. Pidimme sitä villapaidan sisällä lämpimässä. Ehkä se vähän söi, mutta ei pysynyt jaloillaan edelleenkään. Soitin eläinlääkärille ja kerroin huolen. Hän pyysi käymään vastaanotollaan ja ottamaan maitoa mukaan.

"En ole koskaan hoitanut näin pientä vuohieläintä", eläinlääkäri sanoi, kun näki potilaansa.

Eläinlääkäri hoiti parhaansa mukaan pientä potilasta. Kili sai vahvistavia rohtoja ja jopa letkulla maitoa mahaansa. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Seuraavana aamuna pieni, pahasti alipainoinen ja uupunut pikku vuohi nukkui pois. Muutaman päivän emo huuteli sitä, mutta sitten se asia unohtui.

Minäkin sain uutta puuhaa kun piti ryhtyä lypsämään pikku lehmäämme. Aluksi hieman laihalta vaikuttanut Siiri sai juoda itse ternimaidon, joka olisi kuulunut kilille. Parin päivän kuluttua maito oli jo tavallista maitoa ja aloin tehdä siitä kutunjuustoa. Kuttu lypsetään aamulla ja illalla ja päivässä maitoa tulee sopivasti yhtä juustoa varten.