Älä anna ulkonäön pettää

Sihteeri tarkasteli nukkavierua pariskuntaa. He halusivat tavata amerikkalaisen Harvardin yliopiston rehtorin. Sihteeri ajatteli, ettei tuolla arkisen vaatimattomasti pukeutuneella pariskunnalla voisi olla mitään oikeaa asiaa ison yliopiston rehtorille. Niinpä hän ilmoitti pariskunnalle: "Rehtori on kiireinen koko päivän".

Pariskunta ei tästä masentunut vaan istuutui sohvalle odottamaan. He sanoivat, ettei heillä ollut kiirettä. Tuntien odotuksen jälkeen sihteeri meni turhautuneena ilmoittamaan vieraista rehtorille. "He varmaan poistuisivat, jos lyhyesti tapaisitte heidät", hän ehdotti. Rehtori otti vieraat vastaan ylimielisesti ja kyllästyneenä.

"Poikamme opiskeli täällä vuoden", nainen kertoi. "Hän oli onnellinen, mutta kuoli yllättäen. Haluaisimme saada hänelle tänne muistomerkin."

Rehtori ei liikuttunut surevan äidin sanoista vaan kivahti närkästyneenä: "Emme voi pystyttää muistomerkkiä jokaisen kuolleen opiskelijan muistoksi. Tämä paikkahan alkaisi muistuttaa hautausmaata."

"Emme ajatelleet patsasta, vaan rakennusta", mies puuttui keskusteluun.

"Tiedättekö, mitä sellainen maksaa?" rehtori parahti. "Yliopistomme rakennusten arvo on yli seitsemän miljoonaa dollaria.

Nainen vaikeni hetkeksi. Rehtori arveli tyytyväisenä pääsevänsä pariskunnasta eroon.  Sitten nainen kääntyi miehen puoleen ja sanoi hiljaa: "Kuulitko... yliopiston perustaminen ei maksa sen enempää. Jospa perustaisimmekin oman?"

Mies nyökkäsi sanaakaan sanomatta. Sitten pariskunta, Jane ja Leland Stanford, poistuivat huoneesta. Rehtori jäi ällistyneenä katsomaan heidän peräänsä.

Leland Stanford, jota rehtori ei ollut tuntenut, oli Kalifornian entinen kuvernööri. Hän oli hankkinut rautateiden avulla jättiomaisuuden. Vuonna 1884 heidän ainoa lapsensa Leland nuorempi oli kuollut lavantautiin. Harvardin rehtorin tavattuaan pariskunta perusti kuolleen poikansa muistoksi Stanfordin yliopiston Kalifornian Palo Altoon.  Se valmistui vuonna 1891. Stanfordissa opiskelee yli 17 000 opiskelijaa, ja se arvostetaan yhdeksi maailman parhaista yliopistoista.

”Vaatimattomassakin repussa voi olla hyvät eväät!” totesi eräs ystäväni, kun kerroin hänelle tuon tarinan. Ulkonäkö pettää helposti. Tästä huolimatta meillä on taipumus arvioida ihmisiä heidän pukeutumisensa, asemansa ja ulkonäkönsä perusteella.

Tarinan rehtorille ylimielisyys maksoi suuren määrän rahaa. Me emme ehkä menetä rehtorin lailla rahaa, mutta menetämme mahdollisuuden saada uusia ystäviä ja rakentavia ihmissuhteita.

Jumala suhtautuu meihin eri tavalla. Hän näkee ja tuntee sekä kuoremme että sisimpämme. Koreinkaan kuori sen enempää kuin surkeinkaan olemus ei kykene häntä hämäämään. Jumalan edessä me kaikki olemme samalla viivalla, yhtä paljaina ja läpinäkyvinä.

Mitä Jumala meissä silloin näkee?

Jumala näkee syntisen, vajavaisen, köyhän ja kompastelevan ihmisen, jota hän rakastaa. Hän näkee kuvakseen luomansa ihmisen, joka on langennut syntiin, eksynyt polulta ja sortunut monenlaisiin kiusauksiin.

Jos lopettaisin tähän, meille jäisi kouraan vain epätoivo, ansaittu rangaistus

ja iankaikkinen kuolema. Ettei näin surkeasti tarvitsisi käydä, Jumala lähetti rakkaan Poikansa syntymään seimeen ja sovittamaan meidän syntimme Golgatan ristillä.

Jeesuksen tähden Jumala näkee sinut rakkaana, arvokkaana, ainutlaatuisena ja puhtaisiin vaatteisiin puettuna lapsenaan. Pois on riisuttu omavanhurskauden koreat kostyymit sekä synnin teillä ryvettyneet risaiset vaatteet.

Kaikki entinen on mennyt. Tästä iloisina ja kiitollisina me saamme tänäänkin opetella näkemään jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä Jumalalle rakkaan lähimmäisen, jonka lunastamiseksi vapaaksi synnin orjuudesta Jeesus vuodattanut verensä.

Muistetaan, ystävät, joka päivä Efesolaiskirjeen 1. luvun 7. jakeen sanat: ” Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.”