Milloin viimeksi kuulit saarnan, josta vielä muistat jotain? Joka puhutteli, herätti ajatuksia? Sai kenties jopa aikaan muutoksia elämässäsi? Ellei mieleesi tule sellaista saarnaa, voit monien muiden tavoin puhua saarnan kriisistä. Televisiosta ja kirjoistaan tunnetulla Raamatun opettajalla David Pawsonilla on saarnoihin omia mielenkiintoisia näkökulmiaan.
”Suomalainen saarna on maailman paperinmakuisin”, on sanonut teologian tohtori Juhani Forsberg.
”Liian moni saarna alkaa säätiedotuksella tai uutiskatsauksella. Liian moni saarna luetaan paperista. Liian monesta saarnasta unohtuu se, että elämä saa olla totta myös saarnassa. Liian monen saarnan kieli on kankeaa ja puheen jaksotus pielessä. Liian moni saarna puhuu passiivissa ja yleisesti ottaen”, todettiin Aholansaaren körttiteologien kokouksessa, kun otsikkona oli ”Mistä on huonot saarnat tehty”.
Professori Heikki Kotila näki vuonna 2006 julkaistussa Kotimaa lehden kolumnissaan saarnan kriisin taustalla olevan perimmäisen asian unohtamisen, uskon kriisin.
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana - siis aikana, jolloin kirkko pyrki kehittämään jumalanpalvelustaan - pääjumalanpalvelusten vuotuinen käyntimäärä väheni 16 prosentilla eli 800.000 kävijällä,” totesi Sini Hulmi artikkelissaan, joka julkaistiin vuonna 2007 Hymnologian ja liturgiikan seuran vuosikirjassa. Tuon jälkeen tilanne ei liene ainakaan parantunut.
”Liturgiassa voi piiloutua käsikirjan taakse, mutta saarnatessa papista tulee seurakuntansa edessä alaston. On helpompaa puhua korukieltä ja säilyttää etäisyys kuin paljastaa esimerkiksi raamattunäkemyksensä”, on Lahja Pyykönen kirjoittanut kuopiolaisen Kirkko ja Koti lehden pääkirjoituksessa.
Vastaavia arvioita suomalaisen saarnan alennustilasta voisi noukkia paljon lisää: Jeesus on jäänyt saarnoissa oven ulkopuolelle. Meille on käynyt kuin Ilmestyskirjan Laodikean seurakunnalle (Ilm. 3:14). Saarnoissa pohdiskellaan ja kysellään ikään kuin kuulijat olisivat tulleet etsimään lisää kysymyksiä eikä vastauksia elämänsä kipeisiin kysymyksiin. Saarnoissa julistetaan humanismin autuutta eikä Jumalan armoa Jeesukseen turvaavalle syntiselle ihmiselle. Jne.
Englantilainen David Pawson on kiertänyt neljännesvuosisadan ympäri maailmaa saarnaamassa ja opettamassa. Hän on myös tuottanut valtavan määrän Raamattua käsitteleviä kirjoja. Lisäksi hän on opettanut Raamatusta televisiokanavilla, kaseteilla ja dvd-levyillä. Tuoreessa kirjassaan ”Totuutta etsimässä” hän avaa saarnaamiseen mielenkiintoisia ja hyödyllisiä näkökulmia. (Kirjan laajempi esittelyn ja arvioinnin löydät kautta)
David Pawson kehottaa ottamaan saarnojen ja opetusten lähtökohdiksi Raamatun laajemmat kokonaisuudet. Hän vieroksuu irrallisista raamatunjakeista saarnaamista. Asiayhteyksistään erotetut jakeet ovat hänen mielestään kuin koukkuja, joihin saarnaaja ripustelee omia ajatuksiaan antaen niille samalla raamatullisen auktoriteetin.
David Pawson toteaa varsin jyrkästi monien saarnojen olevan suorastaan kuin epäjumalanpalvontaa, koska niillä luodaan saarnaajan omien tekstivalintojen ja mieltymysten pohjalta Raamatulle vieras mielikuva Jumalasta. Näin käy, jos saarnoissa keskitytään esimerkiksi vain Jumalan rakkauteen ja armoon unohtaen Hänen vihansa ja kirouksensa.
”Sentimentaalinen kuva Jumalasta on hyvin erilainen kuin todellinen Raamatun antama kuva”, Pawson sanoo. Hänen havaintojensa mukaan jopa kuva Jeesuksesta voi olla virheellinen, jos julistus perustuu vain evankeliumeihin jättäen pois seurakunnille lähetettyjen kirjeiden ja Ilmestyskirjan antamat tiedot.
”Saarnaaminen on kuin ruoanlaitto. Aterian valmistaminen vie paljon enemmän aikaa kuin sen nauttiminen. Molemmissa tyydytys tulee siitä, että voi ruokkia nälkäisiä. Kummassakin tapauksessa ruokavalion on oltava helposti sulava ja tasapainoinen, ja se otetaan sitä innokkaammin vastaan, mitä houkuttelevammassa muodossa se tarjotaan”, David Pawson kertoo.
Heti perään hän toteaa tarvitsevansa tunnin verran valmisteluaikaa jokaista viittä minuuttia kohden saarnatuolissa. Hän sanoo, ettei oikopolkuja ole. Tehokas saarna vaatii yhtä paljon työtä kuin innoitustakin. Seuraavaksi David Pawson kutsuu kirjansa lukijan työhuoneeseensa ja kertoo vaihe vaiheelta kuin kädestä pitäen, millä tavalla hän valmistelee kuuluisiksi tulleet saarnansa ja opetuspuheensa.
”Hyvän uutisen saarnaajalle on anteeksiantamaton synti olla tylsä”, David Pawson toteaa.
Siinäpä haastetta jokaiselle saarnaajalle ja samalla myös arvioinnin lähtökohtaa penkissä istuvalle kuulijalle.