”On Jeesus nimi ihanin sielulle uskovalle” alkaa John Newtonin vuonna 1779 sanoittama virsi 42. Onko nimi menettänyt vetovoimansa vai uskovien sielut käyneet harvinaisiksi, kun Jeesuksen nimeä tunnutaan nykyään kartettavan jopa kirkon piirissä?
Jumalasta puhutaan vielä vaivautumatta. Jokaisella uskonnollahan on oma jumalansa. Niinpä myös kristinuskon tunnustamasta Jumalasta on helppo puhua. Leimaamiselta ja suvaitsemattomuudelta vältytään, kun puheeseen ei tarvitse erikseen merkitä isoja tai pieniä alkukirjaimia. Jumala kuin jumala.
Jeesuksen kohdalla tilanne muuttuu. Jeesus ei ole vain kulttuurihistoriaa tai uskontokasvatusta. Nimi Jeesus on myös vahva uskon ilmaisu. Millään muulla uskonnolla ei ole Jeesusta, joka on syntisten lunastaja ja kuolleista noussut Kuningasten Kuningas.
Takavuosina monilla oli tapana puhua Jumalasta eräänlaisin kiertoilmaisuin kuten Korkein, Yläkerran isäntä tai Luoja. Jeesuksellekin olisi paljon vastaavia ilmaisuja: Hyvä Paimen, Vapahtaja ja syntisten ystävä. Jostain syystä nekin ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi.
Virsi katkesi kuin kanan lento
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa oli toukokuun lopussa publiikki eli julkinen todistusten jakotilaisuus. Arvokkaassa tilaisuudessa neljäkymmentä teologian maisteria ja neljä tohtoria kävi hakemassa todistuksensa.
Ohjelmaan sisältyi myös Suvivirsi tiedekunnan professorin toimiessa säestäjänä. Tunnelma oli unohtumaton, kun tiedekunnan opettajat, valmistuneet opiskelijat sekä heidän omaisensa ja ystävänsä nousivat seisaaltaan laulamaan tuttua virttä.
Ensimmäisessä säkeistössä kukkaset koristivat kauniisti joka paikkaa. Toisessa vihannoivat niityt. Kolmannessa säkeistössä linnut visersivät kauniisti laulujaan ja armon Herraa kiitettiin hänen laupeudestaan, mutta sitten säestys yllättäen loppui, katkesi kuin kanan lento. Niinpä neljäs, viides ja kuudes säkeistö jäivät laulamatta. Neljäs olisi alkanut: Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme.
Loppuiko aika juuri tuossa kohdassa kesken? Vai pelättiinkö neljännen säkeistön myötä siirryttävän kulttuurikristillisyydestä tunnustuksellisen uskon alueelle? Perin erikoinen ratkaisu joka tapauksessa teologiselta tiedekunnalta tilaisuudessa, jossa tulevat papit olivat vastaanottamassa todistuksiaan.
Jeesuksen sivuuttamisesta on tulossa tapa
Jos kyse olisi vain yhdestä tiedekunnan tilaisuudesta, asian voisi panna kömmähdyksen tai huonon harkinnan piikkiin. Näin ei kuitenkaan ole. Kolumnisti Heli Karhumäki on ruotinut Kotimaa24 sivuston blogissaan
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon joka toinen vuosi julkaistavaa yleisesitettä.
Karhumäen mukaan esitteestä ei selviä, mikä merkitys esimerkiksi Jeesuksella, Pyhällä Hengellä, ristinkuolemalla tai ylösnousemuksella on kirkolle. Karhumäki on havainnut, että niitä ei esitteessä mainita lainkaan. Musiikin kerrotaan välittävän evankeliumia, mutta ei kerrota, mikä on evankeliumin sanoma. Jumala kyllä mainitaan ja esillä on myös ”pyhän kohtaaminen”, mutta uskomme mukaan kirkon ja seurakunnan päänä sekä uskomme keskipisteenä olevaa Jeesusta ei tekstissä mainita lainkaan. Heli Karhumäen tekstin voit lukea
Jeesuksen siivoaminen sivuun rikkoi tekijänoikeutta?
”Jeesuksen häätäminen kevätjuhlasta voi olla tekijänoikeusrikkomus” otsikoi kertoessaan, miten Jeesus-viittaukset poistaminen kirjailija, runoilija Anna-Mari Kaskisen laulutekstistä rikkoi Teoston lakimiehen mielestä tekijänoikeuksia.
Anna-Mari Kaskisen sanoittaman ja Pekka Simojoen säveltämän laulun sanat muutettiin jyväskyläläisen koulun kevätjuhlissa. Uudet sanat oli saatu toisesta koulusta, jossa laulua oli laulettu. Alkuperäisessä versiossa sanat kuuluvat: "On yksi, joka pysyy, kaiken ymmärtää: Jeesus vierellemme aina jää", kun taas uudessa versiossa "Muista, että kanssa hyvän ystävän voit jakaa ilon sekä ikävän".
Vastaavia esimerkkejä ”Jeesus-fobiasta” löytyisi runsaasti lisää niin yhteiskunnan kuin valitettavasti myös kirkon ja seurakuntien tilaisuuksista. Kun kenenkään mieltä ei sovi pahoittaa puhumalla synnistä, niin tarpeettomaksi jää silloin myös armo. Jos armolle ei ole enää käyttöä, niin ”mihin sitä Jeesusta tarvitaan”?
Jos kristityn vaellus on arkkipiispan puheittenkin mukaan lähinnä lähimmäisen vierellä vaeltamista sekä yhdessä hämmästelyä ja kyselemistä, niin kiusalliseksihan sellainen matkakumppani kävisi, joka väittää olevansa tie, totuus ja elämä. Totuus kun ei aina silittele tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme myötäkarvaan vaan patistelee parannuksenteon ja armon pariin.