Että oppisimme elämän tarkoituksen

Rakas koiramme Wilma oli tullut vanhaksi. Sitten se sairastui. Eläinlääkäri tutki potilaan huomaavaisesti ja hellästi. Sen jälkeen hän kertoi Wilman olevan vakavasti sairas. Joillain hoidoilla sen elämää voitaisiin ehkä vielä hieman jatkaa, mutta samalla pitkitettäisiin myös sen kärsimyksiä. Hänen mielestään paras ratkaisu olisi antaa tutkimusta varten jo nukutetun koiran vaipua lopulliseen uneen.

Edessämme oli vaikea hetki. Lähettäisimmekö rakkaan perheenjäsenemme viimeiselle matkalleen? Teimme vaikean päätöksen, jota ei sen jälkeen voinut enää perua. Meille sen hintana olivat luopumisen tuska, eron kyyneleet ja sydäntä pitkään viiltävä ikävä. Wilmalle vapautuminen tuskasta ja kivuista.

Wilma ei ollut ensimmäinen koira, jonka turkkia olen silittänyt vielä viimeisen kerran. Vuosien ja vuosikymmenten aikana olen ehtinyt tarjota viimeiset herkut monille uskollisille ystävilleni ja kävellyt niiden kanssa vielä kerran tutun lenkin.

Lemmikin ottaminen merkitsee väistämättä myös jossain vuosien päässä odottavaa vaikeaa päätöstä. Rakastamiseen ja huolehtimiseen liittyy iso ja joskus myös kovin raskas vastuu.

Eräs eläinlääkäri kertoi Ajatusten aamiainen -sivuilla siitä, miten vaikeita nuo hetket ovat olleet myös hänelle: ”Kun valmistauduin nukuttamaan perheen vanhaa koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen”, eläinlääkäri kertoi.

Paikalla oli tuolloin ollut myös perheen kuusivuotias poika. Hän oli ollut aivan rauhallinen silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus oli nukahtanut viimeiseen uneen.

Lääkäri oli istunut perheen kanssa vielä hetken puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin tuo pieni poika oli sanonut: ”Minä tiedän miksi. Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.”

Pojan lopetettua kaikki olivat istuneet pitkään hiljaa. He eivät olleet aiemmin kuulleet tälle surulliselle asialle yhtä lohdullista selitystä.

Muutaman kerran joku on kysynyt minulta, pääsevätkö koirat taivaaseen? Heitä ovat huolestuttaneet raamatunkohdat, joissa koirista annetaan erittäin kielteinen kuva. Ilmestyskirjassa jopa sanotaan, että taivaaseen eivät pääse koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä (Ilm.22:15).

Mielestäni sana ”koirat” ei tuossa yhteydessä tarkoita kesyjä sen enempää kuin villejäkään eläimiä, joita me kutsumme koiriksi. Kyse on kirpeän kritiikin tehostamisesta vertaamalla joitain ihmisiä räksyttäviin, kujilla ja kedoilla kierteleviin sekä jätteitä ja raatoja syöviin epäsiisteihin villikoiriin, joita tuohon aikaan pelättiin ja halveksittiin.

Sana ”koira” on samanlaisessa käytössä, kun Paavali varoittaa seurakuntia pakanakristityistä, jotka ovat juutalaisten mieliksi ympärileikkauttaneista itsensä: ”Varokaa noita koiria, noita kelvottomia työntekijöitä, noita pilalle leikattuja!” Paavali huudahtaa.

Billy Graham näyttää ajatelleen koiriesta samalla tavalla. Näin voimme päätellä siitä, miten hän kuvailee taivasta: ”Jumala valmistaa taivaassa kaiken siten, että meidän ilomme ja onnellisuutemme ovat siellä täydellisiä. Jos siihen tarvitaan se, että myös minun koirani on siellä, niin uskon, että Jumala huolehtii myös siitä!”

Koirat kelpaavat meille monissa asioissa esikuviksi. Voidaan jopa sanoa, että koirassa näkyvät meitä paremmin ne Hengen hedelmät, joista Paavali kirjoittaa kirjeessään Galatiassa sijainneille seurakunnille: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus.”

Koira rakastaa yli kaiken perhettään ja isäntäänsä. Koira on iloinen aina, kun tulet kotiin olitpa itse iloinen tai huonolla tuulella. Innokkainkin metsästyskoira asettuu kaikessa rauhassa ja luottavaisin mielin makuulle isäntänsä jalkojen juureen. Koira ei valehtele, ei kanna kaunaa eikä juorua selkäsi takana. Koira on uskollinen isännälleen riippumatta siitä, miten isäntä käyttäytyy.

Kun tutustumme koiriin toden teolla, sanonta ”koiruuksien tekemisestä” saa aivan uuden sisällön: Koirat opastavat näkövammaisia – niin mekin voisimme tehdä paljon useammin. Koirat palvelevat vammaisia monin tavoin – mekin pystymme siihen, jos vain haluamme. Koirat lohduttavat jo läsnäolollaan sairaita, yksinäisiä ja laitoksiin päätyneitä vanhuksia – meiltäkään he eivät usein odota muuta kuin läsnäoloa, kosketusta ja kuuntelemista.

Eräs koiranomistaja rukoilee joka ilta seuraavan lyhyen rukouksen: "Herra, tee minusta sellainen ihminen kuin minun koirani luulee minun olevan."  Tuohon voisi hyvin jatkaa: ”Herra tee minusta askel askeleelta enemmän sellainen, jollaisena sinä näet minut jo nyt, kun Jeesus on sovittanut syntini ja hän on Vapahtajani. Kiitos, että lähetit hänet avaamaan minulle pääsyn rakkaaksi lapseksesi ja kutsumaan myös minut luoksesi taivaan kotiin.”