Helpompi päästä taivaaseen kuin ehtoolliselle?

Kirkkokunnat ja seurakunnat myöntävät yleisesti, että ovi taivaaseen on avoinna tai ainakin raollaan myös toisten tunnustuskuntien Jeesukseen uskoville. Tästä huolimatta ne usein sulkevat heiltä oman ehtoollispöytänsä. 

Varsin tavallista on myös varoittaa omia jäseniään osallistumasta toisten tunnustuskuntien ehtoollisen viettoon. Tällöin tavataan vedota ”ehtoollisyhteyden puuttumiseen”. Käytännössä kyse lienee lähinnä teologiaan verhotusta vallankäytöstä, jolla on totuttu vartioimaan omaa laumaa.

Oli niin tai näin, niin kynnys taivaaseen on matalampi kuin ehtoolliselle toisten Jeesukseen uskovien veljien ja sisarten kanssa. Selitykseksi ei riitä, että käytännössä ehtoollispöytä on toki muillekin avoin.  Jos taustalla vaalitaan ääneen lausuttuina tai lausumattomina argumentteja, joilla Jeesuksen lunastamat ja häneen uskovat taivasmatkalaiset voidaan jo täällä ajassa jakaa vuohiin ja lampaisiin, tällainen suvaitsevaisuus on vain virallisesta linjasta lepsuilua ja sormien läpi katsomista.

Jeesus rukoili hartaasti ja moneen kertaan, että hänen omansa olisivat yhtä. Herramme myös sanoi syyn: että maailma uskoisi Jumalan lähettäneen hänet (Joh.17:21).

Apostoli Paavali vetosi saman asian puolesta sanoen, että jos kristityt olisivat keskenään samaa mieltä, sopuisia, yksimielisiä ja toisiaan rakastavia, hänen ilonsa tulisi täydelliseksi (Fil.2:1-2). Hän myös muistutti siitä, että Jeesusta seuraamaan lähteneet eivät enää olleet keskenään vieraita ja muukalaisia, vaan he kuuluvat Jumalan perheeseen (Ef.2:19).

Apostoli Johannes kirjoitti sanoen, että ne, jotka sanovat rakastavansa Jumalaa, mutta vihaavat veljeään, ovat valehtelijoita (1 Joh. 4:20-21).

Näissä ja monissa muissa Raamatun kohdissa yhteyden ja samaan Jumalan perheeseen kuulumisen synnyttää Jeesus, kuuluminen hänen seuraajiinsa. Raamatussa myös luvataan, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Jeesuksen seuraamisen ja pelastuksen kynnys tehdään näin matalaksi, lähes olemattomaksi.  Oppirakenteet, kirkko perinteineen enempää kuin seurakunta tulkintoineenkaan ei pelasta. Vain Jeesus pelastaa.  Tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää ja mahdotonta hyväksyä sitä, että me ihmiset ryhdymme opillisesti kehällisiin syihin vedoten jaottelemaan toisiamme  ehtoolliselle kelvollisiin ja kelvottomiin Jeesuksen seuraajiin.

Toivoa herättävää on se, että käytännössä yhä useammat ovat saaneet tarpeekseen loputtomista ekumeenisista oppikeskusteluista. Niinpä he ovat keneltäkään lupia kyselemättä ryhtyneet käymään myös muiden seurakuntien ja tunnustuskuntien ehtoollispöydissä.  Jos tällainen kristittyjen kansalaistottelemattomuus lisääntyisi, niin vauhdittaisikohan se ekumeenisia oppikeskusteluja vai tekisikö se niistä käytännön kannalta tarpeettomia?

Olen itse joka kerran iloinnut, kun paikallisen vapaaseurakunnan Arkin ehtoollishetken alussa on toivotettu Herran pöytään tervetulleiksesi kaikki Jeesuksen seuraajat ja häneen uskovat. Jeesuksen ja hänen apostoliensa toive kristittyjen yhteydestä on tuolloin toteutunut kauniilla tavalla.  

------------ 

Pohdin näitä kysymyksiä laajemmin Tiekartta-illan 9.4.2013 opetuksessani, jonka otsikkona on .

Seurakuntaa hajottavan ja Jeesuksen rukouksen tyhjäksi tekemiseen pyrkivän Saatanan väkevimpiä aseita ovat eripuraisuuden, keskinäisen kilpailun, oikeassa olemisen vimman ja näistä nousevan lahkohenkisyyden levittäminen Jeesuksen seuraajien keskuuteen.