Aikamme pihamaata kasteltuamme vaimoni Kaija ruopaisi puutarhalapiolla kasvimaan pintaa. Vaikka vettä oli juoksutettu paljon, vain ohut pintamulta oli kostea. Jo parin sentin jälkeen vastassa oli rutikuiva maa.
Ihmisen konstit ovat rajallisemmat kuin tulemme ajatelleeksi. Pitkillä puutarhaletkuilla, sadettajilla ja käsisuihkuilla ei helteiden keskellä pitkälle selvitä. Vasta silloin, kun vesi valuu alas taivaalta, tilanne korjautuu.
Taivas antaa sateensa yhtä hyvin hyötykasveille kuin rikkaruohoillekin. Vettä ei säännöstellä eri tavalla perheomenapuille, kukkapenkeille, marjapensaille, villinä rehottavalle juolavehnälle eikä joka paikkaan leviävälle rönsyleinikille. Jopa nokkosetkin saavat kitsastelematta osansa.
Edellisessä tekstissäni kerroin, millaisen yllättävän saarnan tänä kesänä istuttamamme perheomenapuu minulle tarjosi. Lisää perheomenapuun sanomasta ja teologiasta voit lukea Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin Heikki Huttusen blogista. Löydät hänen erinomaisen tekstinsä kautta.
Kasteluletkun seinälle telineeseensä palauttaessani kuulin perheomenapuun jatkavan opetustaan:
Jumalan vainiolla ahertavat ihmiset voivat hankkia yhä komeampi ja pitempiä letkuja. Menetelmiä voidaan kehittää, projekteja käynnistää ja monenlaista siementä kylvää. Kaikki tuo jää kuitenkin täysin turhaksi, pelkäksi kulttuurikristillisyydeksi ja uskonnolliseksi puuhasteluksi, ellei Taivas anna sadetta. Meidän Herramme otti tämän huomioon, kun Hän lähetti seuraajansa kastamaan, opettamaan ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Toimeksianto päättyy mahtavaan lupaukseen: ” Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)
Ilman Häntä me emme voi mitään. Hänessä ja Hänen kanssaan me voimme kirkkokunnastamme ja seurakunnastamme riippumatta kaiken, kunhan erilaisina oksina pysymme kiinni yhteisessä elämän ja pelastuksen rungossa.