Kuinka kukaan voisi rukoilla lakkaamatta?

"Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta." (1. Tess. 5:16-18) Kolmessa lyhyessä ja napakassa lauseessa, joiden ymmärtääkseen ei tarvita teologian opintoja, Paavali kertoo, mitä Jumala meiltä tahtoo. 

Tällä kerralla pohdimme keskimmäistä lausetta: Miten kummassa kukaan voisi rukoilla lakkaamatta?

Jeesus kertoo meille Luukkaan evankeliumin 10. luvun jakeessa 20, miksi meillä on syytä iloita aina. Hän paljastaa ilon aiheen, joka kantaa myös silloin, kun tunteemme ja elämämme vaikuttavat kaikelta muulta kuin ilahduttavilta. Jeesus sanoo: ”Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.” (Luuk.10:20)

Paavali kirjoittaa tällaisesta kestävästä ilosta 2. Korinttilaiskirjeen 4. luvun 17. jakeessa näin: 

”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,” (2.Kor.4:17)

Entä Paavalin toinen lause: ”Rukoilkaa lakkaamatta”? Ainakin minä joudun nöyrästi tunnustamaan, että ajatukseni, sanani ja tekoni koskevat päivittäin monia aivan muita asioita kuin rukoilemista. Pohditaan, ystävät, tänä aamuna tätä erikoiselta, ellei peräti aivan mahdottomalta tuntuvaa lausetta hieman tarkemmin.

Kehottaessaan meitä rukoilemaan lakkaamatta Paavali ei tarkoita, että meidän tulisi kaiken aikaa olla rukoukseen polvistuneina. Jos me siten tekisimme, niin milloin ja miten me hoitaisimme perheemme, tekisimme työmme, tapaisimme ystäviämme, tyydyttäisimme unentarpeemme tai nauttisimme päivittäiset ateriamme? Tarkoituksena ei ole, että rukoileminen estäisi meitä toimittamasta kaikenlaisia elämään kuuluvia asioita. Lyhyen lauseen kärki on toinen: mikään asia älköön nousko elämässämme niin tärkeäksi, että se estäisi meitä rukoilemasta.

Rukoilemisessa ei ole kyse vaadittavasta suorituksesta. Rukouksen laatua ei mitata oikeilla ajankohdilla tai rukoukseen käytettyjen minuuttien tai tuntien määrillä. Rukouksessa on kyse suhteesta. Kaikkivaltiaan Jumalan, meidän taivaallisen Isämme ja hänen rakkaitten lastensa välisestä yhteydestä ja suhteesta.

Millaisesta yhteydestä ja suhteesta rukouksessa on kysymys?

Lastemme tai puolisomme rakastaminen luo meidän välillemme vahvan yhteyden ja lämpimän henkilökohtaisen suhteen. Me nautimme yhdessä olemisesta. Me iloitsemme saadessamme jutella keskenämme, kertoa asioitamme ja jakaa ajatuksiamme.

Tuollainen lämmin suhde ja vahva yhteys ei vaadi sitä, että jompikumpi meistä on koko ajan äänessä. Keskinäinen rakkautemme ja yhteytemme on aivan yhtä vahva, silloinkin kun olemme hiljaa. Yhteys ja suhde säilyy, vaikka olisimme toisistamme satojen tai tuhansien kilometrien päässä. Silloinkin meille rakkaat ihmiset ovat mukanamme sydämessämme ja ajatuksissamme. Me lähettelemme heille kirjeitä, kortteja, tekstiviestejä, sähköpostia. Me soittelemme heille kuullaksemme heidän rakkaan äänensä.

Paavalin tarkoittama lakkaamatta rukoileminen on samanlaista.  Me haluamme pitää jatkuvaa yhteyttä taivaalliseen Isäämme. Me viemme kaikki ja kaikenlaiset asiamme hänelle silloinkin, kun emme vietä varsinaista rukoushetkeä. Me käännymme hänen puoleensa myös ajatuksin ja hiljaisin huokauksin, sillä me tarvitsemme hänen rakkauttaan, tukeaan ja apuaan kaikessa, koko elämässämme.

Tällainen arjen keskellä tapahtuva lakkaamatta rukoileminen ei tee varsinaisia rukoushetkiä tarpeettomiksi. Meillä kaikilla on täysi syy yhtyä kuningas Davidin sanoihin, jotka löytyvät Psalmin 55 jakeesta18: ”Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni.” (Psalmi 55:18)

Jeesus eli ja toimi alituisessa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä. Luukkaan evankeliumin 12. luvun jakeissa 12 ja 13 Jeesus osoittaa meille omalla esimerkillään, miten tärkeitä rukoushetket, Jumalan kanssa vietetty yhteinen aika on. Ennen kahdentoista apostolinsa valitsemista ”Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa”. (Luuk.12:1213)

Palataan vielä Davidin tapaan rukoilla ”illoin, aamuin ja keskipäivällä”. Viisas sanonta opettaa: ”Varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua”. Kun me viemme rukoillen, anoen ja kiittäen kaikki tarpeemme Jumalalle, niin seurauksena on ihmeellinen siunaus. Paavali kertoo siitä Filippiläiskirjeen 4. luvun 6. ja 7. jakeessa näin: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Tuo ihmeellinen rauha, josta Paavali kertoo, merkitsee sitä, että me voimme elää rukoillen lakkaamatta. Meillä on ehjä suhde ja avoin yhteys Jumalaan. Jumala on rakastava Isämme, jonka puoleen me voimme kaikissa ja kaikenlaisissa elämämme tilanteissa turvallisin ja luottavaisin mielin kääntyä.

Rukoillaan yhdessä Jeesuksen meille opettamin sanoin:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen.

Siunausta elämääsi, ystäväni!

-----  

Teksti perustuu maanantaina 3.8.2020 pitämääni Radio Patmoksen aamuhartauteen