Kuka ja millainen on oikea ystävä?
”Ystävä on se, joka tulee silloin kun kaikki muut lähtevät” Tämä lause voitti, kun Englannissa eräs lehti järjesti äänestyksen parhaasta ystävän määritelmästä.
Koskettavimpia kertomuksia ystävyydestä on tarina kahdesta englantilaisesta nuorukaisesta, jotka olivat mukana Ensimmäisen maailmansodan verisissä taisteluissa:
Kaksi erottamatonta ja läheistä ystävää oli Ensimmäisen maailmansodan aikana värvätty armeijaan samaan aikaan. He olivat kirjoittautuneet joukko-osastoonsa yhdessä, heidät oli koulutettu yhdessä ja yhdessä he myös aikanaan päätyivät taistelemaan aivan etulinjassa. Kranaattitulessa ja juoksuhaudan kurassakin he pysyivät koko ajan yhdessä auttaen ja tukien kaikessa toinen toisiaan.
Eräänään vihollisen asemiin tehdyn epäonnistuneen hyökkäyksen aikana toinen heistä haavoittui niin pahasti, ettei kyennyt enää ryömimään takaisin juoksuhautaan vaan jäi avuttomana makaamaan piikkilankaesteiden luo alueelle, joka oli vihollisen jatkuvan ristitulen alla.
Olisi ollut itsemurha edes yrittää ryömiä hakemaan haavoittunutta. Tästä huolimatta hänen ystävänsä päätti lähteä pelastamaan haavoittunutta.
”Se on toivoton yritys. Hän on vaikeasti haavoittunut ja tulitus on jatkuvaa. Tapata vain itsesi”, sanoi hänen kersanttinsa.
Tästä huolimatta ystävä päätti lähteä ryömimään kohti haavoittunutta ystäväänsä. Hetkeä myöhemmin hän palasi juoksuhautaan itse kuolettavasti haavoittuneena ja raahaten mukaan ystävänsä kuollutta ruumista.
”Miten turhaa ja järjetöntä! Yhden sotilaan sijasta menetän nyt kaksi hyvää taistelijaa” sanoi kersantti samaan aikaan vihaisena ja liikuttuneena. ”Hän on kuollut ja sinäkin teet kuolemaa. Oliko se sen arvoista?”
”Kyllä oli, herra kersantti”, sotilas vastasi viimeisillä voimillaan. ”Kun pääsin hänen luokseen, hänen viimeiset sanansa olivat: ’Tiesin, että sinä tulisit’.”
Jeesuksen määritelmä ystävyydestä osuu aika lähelle englantilaisten nuorukaisten ystävyyttä, vaikka he uhrautuivat vain toistensa puolesta eivätkä siis antaneet henkeään kaikkien ihmisten pelastamiseksi synnin rangaistukselta eli iankaikkiselta kuolemalta:
”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” (Joh.15:13-15)
On syytä huomata, että tekstissä ei pohdita, onko Jeesus meidän todellinen ystävämme. Kysymys kuuluu: haluammeko me olla Hänen ystäviään.
Tekstistä nousevat myös esille ystävyyden peruselementit: keskinäinen luottamus ja jakaminen. Jeesus on ilmoittanut ystävilleen kaiken, mitä on kuullut Isältään. Olemmeko me yhtä avoimia ja rehellisiä suhteessamme Jeesukseen?
Ystävyyttä ei voi ansaita eikä ostaa
Ystävyys ei ole puurtamista, tekemistä tai suorittamista. Ystävyyttä ei voi ansaita eikä ostaa. Ystävyys ei silti ole ilmaista. Se on rinnalla pysymistä, jakamista sekä ystävän iloihin ja suruihin osallistumista, uskollisuutta jopa kuolemaan saakka.
Kerran eräs äiti lähetti pienen poikansa läheiseen kauppaan ostamaan leipää. Poika viipyi matkalla tavattoman kauan, niin että äiti ennätti jo huolestua. Kun poika viimein palasi kotiin, hänen äitinsä kysyi: ”Missä sinä oikein olit? Ennätin jo olla kovin huolissani sinusta.
”Tapasin matkan varrella pienen pojan, joka itki rikkoutuneen polkupyörän vieressä. Minä pysähdyin auttamaan häntä”, poika vastasi.
”En tiennytkään, että sinä osaat korjata polkupyöriä”, äiti sanoi ihmeissään.
”En minä osaakaan”, poika vastasi. ”Minä vain istuin hänen vieressään ja itkin hänen kanssaan..”
Mieleen tulevat Job ja hänen ystävänsä, jotka kärsivän luo tultuaan ensin vain istuivat pitkään hiljaisina hänen rinnallaan. Siihen asti kaikki meni hienosti. Kun he alkoivat puhua ja etsiä syytä Jobin kärsimykseen, he taitamattomilla puheillaan vain lisäsivät kärsimystä ja jopa suututtivat sekä Jobin että Jumalan.
Jätetään Job ja palataan Jeesuksen sanoihin: “Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.”
Mikä oli keskeisintä Jeesuksen julistuksessa?
Mitä Jeesus teki? Oliko jokin asia hyvin keskeisellä paikalla hänen puheissaan ja opetuksissaan? Mitä hän haluaa meidän tekevän? Evankeliumeissa on valtava määrä kohtia, joissa puhutaan Jumalan valtakunnasta tai Taivasten valtakunnasta. Otin tähän vain yhden esimerkin jokaissta evankeliumista:
Matteus 23:
” Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”
Pysähdy sanaan ”ensin”. Se tarkoittaa sitä, mitä sanoo: ensin on Jumalan valtakunta ja vasta sen jälkeen kaikki muu. Jopa oma seurakunta, kirkkokunta, kirkkovaltuusto, piispainkokous, kirkolliskokous, perinnetavat, opin tulkinnat ja uskonpuhdistajat.
Markus 1:14-15
”Mutta sitten kun Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
Luukas 9:1-2
”Niin hän kutsui kokoon ne kaksitoista ja antoi heille voiman ja vallan kaikkia riivaajia vastaan ja voiman parantaa tauteja. Ja hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.”
Joh.3:5
”Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
Entä mitä Jeesus puhui opetuslapsilleen niiden 40 vuorokauden aikana, jotka hän kuolleista ylösnoustuaan viipyi vielä heidän keskuudessaan ennen taivaaseen nousemistaan? Hän puhui heille Jumalan valtakunnasta! (Ap.t.1:3)
Mitä opetuslapset julistivat helluntain jälkeen kaikkialla missä liikkuivat? He julistivat Jeesusta Kristusta, evankeliumia ja Jumalan valtakuntaa!
(Ap.t. 8:12, 19:8, 28:23, 28:31)
Mitä Paavali opetti Jumalan valtakunnasta?
1.Kor.4:20 ”Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.”
Mitä Jumalan valtakunta merkitsee tänään?
Mitä on Jumalan valtakunta, josta Jeesus ja hänen apostolinsa jatkuvasti puhuvat? Miksi he jatkuvasti julistavat Jumalan valtakuntaa, eivätkä esimerkiksi yritä värvätä käännynnäisiä Jerusalemin seurakuntaan tai Antiokian seurakuntaan tai Korintin seurakuntaan? Mitä eroa on Jumalan valtakunnalla ja ihmisten organisoimilla kirkkokunnilla ja seurakunnilla?
Viime aikoina olen joutunut usein pysähtymään erään Vanhan testamentin tekstin edessä. Teksti löytyy Haggain kirjan 1. luvun jakeista 3-9:
Mutta profeetta Haggain kautta tuli tämä Herran sana: "Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona? Ja nyt sanoo Herra Sebaot näin: Ottakaa vaari teistänne. Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon. Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari teistänne. Nouskaa vuorille, tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä siihen mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra. Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkä tähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.
Mitä tuo kohta haluaa sanoa meille, sinulle ja minulle tänään?
Jerusalemin temppelin aika päättyi vuonna 70 j.Kr. kun roomalaiset hävittivät sen. Kun Pyhä Henki ensimmäisenä helluntaina laskeutui taivaasta, jokaisen Jeesukseen uskovan, jokaisen hänen omansa sydämestä tuli Pyhän Hengen temppeli. Jumala ei asu käsin tehdyissä rakennuksissa eikä rakenteissa (Ap.t.17:24) vaan omiensa sydämissä.
Vakavia kysymyksiä Haggain tekstin äärellä:
Ensimmäinen kysymys Haggain tekstin ääressä nousee juuri tuosta: saako Jeesus asua sydämessämme ilman rajoituksia tai ehtoja? Olemmeko me hänen ystäviään? Haluammeko me kaikessa seurata Häntä maksoi mitä maksoi? Onko sydämemme temppeli päässyt rappiolle tai peräti raunioiksi, kun olemme niin innokkaasti kalustaneet ja sisustaneet omia tavoitteitamme ja ideoitamme? Kun olemme tavoitelleet kunniaa, arvostusta, elintasoa ja yleisen mielipiteen hyväksyntää?
Toinen kysymys Haggain kovien sanojen edessä osuu kristittyjen eriseuraisuuteen ja keskinäiseen kilpailuun:
Johanneksen evankeliumin 17:ssa luvussa Jeesus rukoilee useaan kertaan, ”että hänen omansa olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä Isän kanssa”. Olemmeko me tästä Herramme Jeesuksen Kristuksen rukouksesta huolimatta olleet niin innokkaita kalustamaan ja sisustamaan omia oppirakennelmiamme, perinteitämme, tunnustuskirjojamme, kirkkokuntiamme, seurakuntiamme ja tulkintojamme, että Jumalan huone, evankeliumin julistaminen kaikille yhteisestä Jumalan valtakunnasta on jäänyt jonnekin taustalle tai suorastaan rappeutumaan?
Onko kovuutemme ja itsekkyytemme tulpannut herätyksen sekä ihmeet ja merkit?
Onko siitä löydettävissä syy laskeviin lukuihin, herätyksen viipymiseen ja armolahjojen vähäiseen esiintymiseen? Olemmeko me hengellisessä itsekkyydessämme keskittyneet rakentamaan vääriä asioita, joiden takia Jumala Haggain sanojen mukaan on pidättänyt meiltä kaipaamamme siunaukset, paljon odotetun suuren herätyksen, julistetun sanan vahvistavat ihmeet ja merkit ja monia muita Jumalan valtakunnan ilmestymiseen keskeisesti liittyviä asioita, jotka olivat läsnä Jeesuksen toiminnassa ja opetuksissa?
Kiitos Jeesuksen, peli ei ole vielä menetetty
Peli ei ole vielä menetetty, vaikka Jeesuksen seuraajat ovat Hänen murheekseen pirstoutuneet valtavaksi määräksi keskenään kilpailevia kirkkokuntia, seurakuntia, herätysliikkeitä, kristilisä järjestöjä ja kuppikuntia. Hyvä Paimenemme Jeesus haluaa koota hajalleen ajautuneenerilaisiin oikeassa olemisen pakkomielteen piikkipensaisiin sotkeutuneen, ja perinteiden kalliorotkoihin pudonneen laumansa kokoon:
Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh.10:14-16)
On vain yksi Jumalan valtakunta. On vain yksi maailmanlaajuinen ja kaikki ihmisten piirtämät rajat ylittävä Jeesukseen Kristukseen uskovien ja hänessä uudestisyntyneiden kastettujen ja Pyhän Hengen saaneiden uskovien seurakunta.
Me olemme järvenpääläisiä, keravalaisia tai tuusulalaisia. Nimeen sisätyvien kirjainten lisäksi jokainen paikannimi tuo mieleen tiettyjä asioita. Järvenpää on Etelä-Suomessa, pääkaupunkiseutua, Sibeliuksen ja Ainolan kaupunki Tuusulanjärven rannalla. Keravaan ja Tuusulaan liittyy toisenlaisia mielikuvia.
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa", niin myös seurakunta voi hyvin...
Samalla tavalla on seurakuntiemme eli hengellisten kotipaikkojemme kanssa. Joku on helluntaiseurakunnasta, toinen vapaaseurakunnasta ja kolmas luterilaisesta seurakunnasta. Jokaiseen liittyy nimen lisäksi myös mielikuvia ja erityispiirteitä.
Mutta en minä ole vain järvenpääläinen, vaikka se on kotipesäni. Olen ennen kaikkea suomalainen. Samalla tavalla jokainen Jeesuksen seuraaja on ensisijaisesti Jumalan valtakunnan kansalainen ja vasta sen jälkeen oman hengellisen kotinsa, oman kirkkonsa ja seurakuntansa jäsen. On vain yksi maailmanlaajuinen lauma ja sen yksi ja ainoa Paimen. Se, joka muuta väittää, on eriseurainen sekä veljilleen ja sisarilleen selkänsä kääntänyt lahkolainen riippumatta siitä, miten paksussa kirkkokunnan tai seurakunnan jäsenluettelossa hänen nimensä on tai kuinka pönäkkää organisaatiota hän palvelee.
Tärkeintä Haggain tekstin edessä ja koko elämässä on pysyä lähellä Paimenta ja seurata Häntä, joka on meidät omikseen lunastanut. Katsoa Häneen, joka on asettunut asumaan sydämemme temppeliin.
Hän yksin on se, joka yhdistää erilaiset ihmiset ja seurakunnat yhdeksi laumaksi viedäkseen sen mukanaan suurelle hääaterialle. On vain yksi jakamaton Jeesus Kristus. On vain yksi Jumalan valtakunta. On vain yksi Hänen omilleen valmistama taivaan koti. Siellä meitä on odottamassa yhdet ja kaikille Jeesuksen seuraajille yhteiset Karitsan hääjuhlat, jossa ei käydä loputonta ekumeenista keskustelua opin yksityiskohdista vaan ylistetään yhdessä Karitsaa.
(Puhe Järvenpään Saalemin rukousillassa ystävänpäivänä 14.2.2013)
