Kirkossa on esiintynyt valmiutta lähteä muuttamaan perinteisen kristinuskon käsityksiä mm. parisuhteesta, avioliitosta ja Raamatun sanan sitovuudesta.
Samaa notkeutta ei ole löytynyt silloin, kun pitäisi luopua keskiaikaisista hallintotavoista tai purkaa byrokratiaa. Tämän osoitti myös Keravan kirkkoherranvaali selvästi.
Keski-Uusimaa lehden perjantain 26.3. numerossa oli useita yleisön kirjoituksia, joissa jatkettiin usean päivän meneillään ollutta Keravan kirkkoherranvaalin paheksumista. Miten on mahdollista, että ehdokas, joka saa vaalissa kymmenen kertaa enemmän ääniä kuin toiseksi tullut, ei tule valituksi?
Menettely, jossa tuomiokapituli asettaa kirkkoherran paikkaa hakeneet vaalisijoille ja voi kelpuuttaa myös jonkun ”ylimääräisen” mukaan kisaan, on vanhentunut jo monia vuosikymmeniä sitten. Nykyään riittäisi, että kapituli tarkistaa hakijoiden kelpoisuuden virkaan ja kertoo tämän perusteella, keitä äänestyksessä on mukana. Äänestäjien tehtäväksi jäisi sitten päättää, kenet he tästä joukosta paimenekseen valitsevat.
Kaikki muut tavat järjestää kirkkoherranvaali ovat demokratian ja äänestäjien halveksimista. Nykyinen käytäntö ansaitsee siksi kaiken sen ryöpytyksen, mitä netin keskustelupalstoilla ja lehdissä on jälleen kerran ollut. Olisipa mukava tietää, moniko on kirkon touhuista tarpeekseen saaneena epäoikeudenmukaiseksi koetun järjestelmän takia eronnut kirkosta.
Äänestysmenettelyä on yritetty useampaankin kertaan korjata, mutta siinä ei ole onnistuttu. Liekö syynä maakunnista kirkolliskokoukseen valittujen ”Helsinki-fobia”, että tämä kuten monet muutkin pääkaupunkiseudulta tulleet esitykset ovat kirkolliskokouksen äänestyksissä jääneet vaille riittävää kannatusta.
Jotain myönteistäkin Keravan kirkkoherranvaalista voidaan löytää. Äänestysprosentti, joka ei toki ollut hääppöinen verrattuna esimerkiksi eduskuntavaalien prosentteihin, oli kerrassaan mahtava, jos sitä verrataan vaikkapa siihen prosentuaalisesti pieneen joukkoon, joka sunnuntaisin osallistuu messuun. Kirkkoherran valinta aktivoi tuntuvasti suuremman osan seurakuntalaisista ottamaan kantaa ja osallistumaan oman seurakuntansa asioiden hoitoon.
Äänestysprosentista löytyy toinenkin näkökulma. Prosentit ovat ja pysyvät alhaisina niin kauan, kun suurin osa seurakunnan jäsenistä on sitä lähinnä perinteen ja kirkollisten toimitusten takia. Tuota enemmistöä ei hetkauta sentin vertaa, kuka valitaan kirkkoherraksi vai valitaanko ketään. Siksi on epärealistista odottaa, että heidät saataisiin jollain konstilla kaunistamaan äänestysprosentteja.