Kun suurin niistä oli sittenkin rakkaus

Tarina kertoo nuorista, jotka rakastuivat toisiinsa. Nuorukaisen vanhemmat olivat tavallisia kovalla työllä elantonsa hankkivia ihmisiä. Tytön vanhemmat olivat hyvin koulutettuja ja varakkaita. Niinpä he eivät aluksi olleet erityisen ilahtuneita nuorten seurustelusta. Siksi nuorukainen päätti voittaa myös rakastettunsa vanhempien luottamuksen. Vähä vähältä se myös onnistui.

Nuorilla on kuitenkin ongelma. Nuorukainen oli saanut stipendin, joka kattoi yhden vuoden opiskelun ulkomailla sijaitsevassa yliopistossa. Sellaista mahdollisuutta hän ei voinut jättää käyttämättä. Pojan ollessa lähdössä opiskelemaan nuoret tekivät tärkeän lupauksen. Kun poika vuoden päästä palaa, he menevät naimisiin.

Pojan opiskellessa ulkomailla tyttö joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Herättyään sairaalassa hän näki vuoteen vierellä olevien vanhempiensa kasvoista, että jotain hirveää oli tapahtunut.

Kun tyttö myöhemmin pääsi katsomaan peliin, hän havaitsi saaneensa kasvoihinsa vakavia vaurioita. Ennen niin kauniit kasvot olivat nyt rujot. Myös eri puolille hänen ruumistaan oli tullut rumia arpia.

”Ennen olin kaunotar, nyt olen hirviö”, tyttö ajatteli ja oli varma, ettei poika haluaisi itselleen sellaista vaimoa. Niinpä hän päätti vapauttaa pojan lupauksestaan ja antaa hänelle mahdollisuuden etsiä jonkun toisen tytön vaimokseen.

Poika kirjoitti tytölle säännöllisesti kirjeitä, mutta tyttö lopetti niihin vastaamisen. Hän ajatteli, että siten poika unohtaisi hänet ja rakastuisi johonkin toiseen.

Vuosi kului nopeasti. Eräänä aamuna äiti tuli tytön huoneeseen ja sanoi: ”Sulhasesi on palannut. Hän sanoi olevansa menossa naimisiin. Hän on lähettänyt sinulle hääkutsun.”

Tyttö avasi kirjekuoren surullisena ja sydän pamppaillen, sillä hän rakasti yhä poikaa. Hämmästyksekseen hän näki kutsussa pojan nimen rinnalla oman nimensä.

Tyttö tuijotti hämmästyneenä hääkutsua. Samassa huoneen ovi avautui, ja nuorukainen astui sisälle iso kukkakimppu kädessään.

”Menetkö kanssani naimisiin?” poika kysyi.

Tyttö peitti käsillään kasvonsa ja huudahti: ”Mutta minä olen niin ruma!”

”Äitisi lähetti tietämättäsi kuvasi minulle”, poika vastasi hymyillen. ”Kun näin kuvat, tajusin heti, ettei mikään ole muuttunut. Olet yhä se henkilö, jota olen aina rakastanut aivan valtavasti. Juuri sinut ja vain sinut minä haluan vaimokseni!”

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, virheettömäksi, kauniiksi ja täydelliseksi. Jo paratiisissa tuo kuva särkyi, kun Aatami ja Eeva lankesivat synnin käärmeen houkutuksin. Siitä lähtien jokainen ihminen on ollut monella tavalla rikkinäinen, ahneuden ja itsekkyyden rumentama sekä syntien likaama.

Jumala näkee rumuutemme ja rujoutemme. Siitä huolimatta hän yhä rakastaa luomaansa ihmistä.

Jokaista meistä. Myös sinua ja minua.

Kun Raamatun sanoman tiivistää kaikkein keskeisimpään, niin se on kertomus Jumalan Pojasta ja hänen morsiamestaan. Jumalan suhdetta kansaansa, seurakuntaansa ja ihmiseen verrataan usein myös avioliittoon. 

Hoosean kirjassa Jumala kuvaa itseään sulhasena, jonka morsian on ollut uskoton. Välirikkoa seuraa sovinto ja sanat:

”Katso! Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti.” (Hoos.2:16)

Hesekielin kirjan luvussa 16 toistuu Hoosean saama viesti. Jumalan omaisuuskansa on ollut kuin uskoton vaimo, joka on pettänyt puolisoaan monin iljettävin tavoin, mutta...

Hoosean tavoin myös Hesekielin profetia päättyy Jumalan tarjoamaan armoon ja anteeksiantoon. Se on tarjolla, jos uskoton katuu syntejään ja palaa Jumalan luo.

Sefanjan kirjan 3. luvun jakeessa 17 Jumalan kerrotaan puhuvan tavalla, jolla ihastunut sulhanen puhuu morsiamelleen:

”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef.3:17)

Vertaukset sulhasesta ja morsiamesta sekä avioparista löytyvät myös monista Uuden testamentin teksteistä. Jeesus käyttää niitä useissa vertauksissaan. Paavali havainnollistaa niillä asiaa seurakunnille lähettämissään kirjeissä. (Ef.5:31-33)

Jumalan rakkaus luomaansa särkynyttä, rumaa ja syntistä ihmistä kohtaan oli niin valtava, että ”hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh.3:16)

Kaikki Raamatun 66 kirjaa rakentuvat tämän rakkauskirjeen ympärille. Raamatun alussa Jumala luo ensin Aatamin ja sitten tälle morsiameksi Eevan. Raamatun viimeisen kirjan viimeisessä luvussa olevat sanat kertovat, miten hartaasti sulhasen paluuta odotetaan:

 

”Henki ja morsian sanovat: "Tule!" (Ilm.22:17)

Raamattu on Jumalan rakkauskirje syntisille ihmisille, joita hän rakastaa enemmän kuin me ikinä voimme ymmärtää.

Siunattuja hetkiä Raamatun ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen seurassa, rakas ystäväni!