”Uneksi hetken ajan, että olet maailmanluokan jousiampuja ja osallistut olympialaisiin. Olet harjoitellut vuosikausia taitojasi hioen. Kun kädessäsi ovat jousi ja nuoli sekä edessäsi maalitaulu, kukaan ei ole parempi kuin sinä. Olet harjoitellut vuosia ja taas vuosia. Nyt sinulla on tilaisuus todistaa taitosi maailman edessä. Olet mestarijousiampuja, maailman paras – kultamitali on saavutettavissa!
Tulee sinun vuorosi kilpailla. Televisiokamerat ovat nauliintuneet sinuun. Maasi toive olympiamitalista lepää harteillasi. Sitten ilmenee odottamaton ongelma: maalitaulua ei ole.
Sinulla on jousi toisessa kädessä, nuoli toisessa, mutta sinulla ei ole mitään, mitä kohti ampua. Ällikällä lyötynä ilmoitat tuomareille: ”Ooh, anteeksi, mutta maalitaulua ei ole. Mitä kohti minun on tarkoitus ampua?”
Olympialaisten tuomarit kohottelevat olkapäitään: ”Ammu mihin haluat, ei maalitaulu niin tärkeä ole”, he sanovat.
Koska et halua aiheuttaa pettymystä miljoonille televisionkatselijoille tai suututtaa lajisi tuomareita, asetat nuolen jouseen ja vedät sitä taaksepäin. Lihakset kireinä ja sydän pamppaillen ammut nuolen eteenpäin … unholaan. Kohdetta ei ole. Ei ole mitään, millä mitata menestystä. Sinulla ei ole aavistustakaan, oletko suoriutunut hyvin vai huonosti.”
Edellä oleva mainio tarina on lainaus Joyce Meyerin kirjasta ”20 x parempi päivä” (Kuva ja Sana 2017) Hänen mielestä monet ihmiset elävät ilman päämäärää ja konkreettisia tavoitteita. Päivät vain jotenkin livahtavat ohitse lähes huomaamatta. Siksi hän haluaa edellä olevalla tarinalla herätellä meitä: Jos me emme suunnittele ajankäyttöämme, emmekä aseta itsellemme päämääriä, kaikki jää pelkiksi haaveiksi ja aikomuksiksi.
Ilman päämäärää ja tavoitteita, me emme tiedä olemmeko onnistuneet vai epäonnistuneet. Eikä tämä koske vain työntekoa tai urheilusuorituksia. Paavali kirjoittaa siitä, miten tärkeää kurinalaisuus ja määrätietoisuus on myös jokaisen kristityn elämässä.
Jeesuksen seuraaminen ei ole ajelehtimista erilaisten mielipiteiden virtojen ja purojen mukana. Se on Hyvän Paimenen kuuntelemista ja hänen sanaansa luottamista. Se on hänen armonsa varassa vaeltamista kohti kaikkein arvokkainta päämäärää, pelastusta ja iankaikkista elämää. Emmekä me joudu tavoittelemaan tuota upeaa päämäärää tietämättöminä siitä, miten toimia. Elämän matkalla luotettavana ja tarkkana kompassina meillä on Raamattu.
--------
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun. (1.Kor.9:26,27)