Kuolemiseen sisältyy siunaus

Olipa kerran joki, joka virtasi vehmaan ja rehevän maiseman halki. Eräänä päivänä joki saapui suuren hiekka-aavikon reunaan. Se pelästyi aavikon kuumuutta ja kuivuutta ja sanoi: ”Jos virtaan tuonne, imeydyn kuivaan hiekkaan ja auringon kuuma paahde haihduttaa minut olemattomiin!”

”Mene vain rohkeasti eteenpäin,” kuului ylhäältä rohkaiseva ääni.

Hetken emmittyään joki jatkoi matkaa. Kävi juuri niin kuin se oli pelännyt. Se imeytyi kuivaan hiekkaan ja auringon hellittämätön paahde haihdutti sen.

Kun vesi haihtui taivaalle, alkoi muodostua pilviä. Ne tarjosivat aavikolle kauan kaivatun varjon ja suojasivat auringon paahteelta. Lopulta pilviä oli niin paljon, että niistä alkoi sataa vettä. Vesi sai aavikon viheriöimään ja valui tuhansina pieninä puroina kuivaksi jääneeseen joenuomaan. Pian vettä oli niin paljon, että se virtasi ryöpyten läpi vihreäksi tasangoksi muuttuneen aavikon kohti kaukana häämöttävää merta.

”Vasta nyt olen oikeassa elementissäni! Vasta nyt olen saanut tehdä sitä, mitä varten minut on luotu!” joki huusi innoissaan. Sen riemulla ei ollut rajaa, sillä se iloitsi kaikesta siitä elämästä, mitä se oli matkansa aikana voinut synnyttää.

-------- 

Tarinan pieni joki kuoli ja syntyi uudestaan. Eikä siinä kaikki. Kuollessaan se oli synnyttänyt valtavasti uutta elämää. Kuollessaan se sai kaiken lisäksi syntyä uudelleen.

Kun Jeesus kertoi seuraajilleen kärsimisestään ja kuolemastaan, hän puhui samanlaiseta elämää tuottavasta kuolemasta. Hän kertoi vertauksen vehnänjyvästä:

"Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.” (Joh.12:24-25)

Myös Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa Jeesus puhuu hinnasta, jota hänen seuraamisestaan joutuu maksamaan:

"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava.” (Luuk.9:23-24)

Molemmissa raamatunkohdissa Jeesus asettaa seuraajansa valinnan eteen. Haluammeko pienen joen lailla pysähtyä ja jäädä turvallisesti keskelle vehmaita ja reheviä maisemia? Vai uskallammeko me jatkaa Jeesuksen seuraamista silloinkin, kun edessämme näyttää olevan ylivoimaisia vaikeuksia tai jopa täydellinen epäonnistuminen ja ilmeinen tuho?

Entä mitä tarkoittaa jokapäiväinen ristin ottaminen, josta Jeesus jälkimmäisessä raamatunkohdassa puhuu?  Apostoli Paavali selittää sitä meille kirjeessään roomalaisille:

Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. (Room.6:6-8)

Ristin kantaminen merkitsee oman syntisen minämme ja monenmoisten himojemme ja puutteidemme naulitsemista ristille. Jeesuksen ylösnousemuksen ja armon myötä tilalle syntyy uusi luomus, uudestisyntynyt ihminen, joka ei ole enää synnin orja vaan synnin kahleista vapautettu Jumalan lapsi ja perillinen.

Me ihmiset olemme kovin heikkoja ja vajavaisia. Me lankeamme helposti. Me eksymme epäilemään Jumalan selviä lupauksia. Jeesusta seuratessamme me kompastelemme ja kompuroimme jatkuvasti.

Me olemme kuin vuotavia ämpäreitä, joiden rei’istä hyvät aikomuksemme, lupauksemme ja hurskautemme valuvat pois, kunnes ämpärimme on tyhjä.

Tästä syystä me tarvitsemme joka päivä parannuksentekoa, ristimme kantamista, lihallisten himojemme ja halujemme jatkuvaa naulaamista ristille. Voimme tehdä sen turvallisesti ja pelkäämättä, sillä samalla me saamme ottaa vastaan Jumalan rakkautta ja hänen armoaan joka päivä. Tästä syystä me saamme laulaa joka päivä, että ”joka aamu on armo uus’”. 

Kyse ei ole sellaisesta hengellisestä kilvoittelusta, jossa me kuritamme lihaamme kääntääksemme selkämme maailmalle ja tullaksemme Jumalan silmissä paremmiksi. Jeesuksen seuraaminen merkitsee huomion kääntämistä itsekkäistä pyrkimyksistämme lähimmäistemme palvelemiseen, kärsivien auttamiseen ja murheellisten lohduttamiseen. Fransiskus Assisilainen on rukouksessaan pukenut tämän sanoiksi  hienolla tavalla:

Herra, tee minusta rauhasi väline,

Niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,

Missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,

Missä epäilystä, auttaisin uskoon,

Missä epätoivoa, kantaisin toivoa,

Missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,

Missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon

Etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,

Vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.

Sillä antaessaan saa,

Kadottaessaan löytää,

Antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,

Kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Aamen