Kuplat näyttävät oikean suunnan 

Sukeltaessa voi joskus käydä niin, että syvyys, veden paine, painottomuuden tunne ja jännitys aiheuttavat vaarallisen harha-aistimuksen: suunnat menevät sekai­sin. Urheilusukeltamista opettavat kouluttajat muistuttavat tästä syystä oppilailleen, että hengityslaiteesta veteen tulevat ilmakuplat näyttävät aina suunnan ylöspäin. 

Vaikka omat aistit väittäisivät mitä, on luotettava ilmakupliin. Kuplat näyttävät aina oikean suunnan, vaikka sukeltajasta tuntuisi miltä tahansa. Kuplat menevät aina ylöspäin, joten on aina seurattava kuplia, kun haluaa päästä pinnalle!

Jos sukeltaja luottaa enemmän omiin tuntemuksiinsa ja aisteihinsa kuin kupliin, ja valitsee siksi jonkun muun suunnan, hän on suurissa vaikeuksissa. Kysymys voi olla hänen hengestään.

Meidän aikamme on täynnä arvoja, selityksiä, tulkintoja ja mielipiteitä, jotka yrittävät saada meidät valitsemaan jonkun uuden suunnan. Houkutusten mukaan lähteminen merkitsee luopumista   meille tuttujen ja turvallisten kuplien seuraamisesta. Tilalle tulevat monenlaiset nykyaikaisilta ja edistyksellisiltä kuulostavat arvot ja vapaudet.

- Tokihan aikuinen ihminen saa ilman muiden holhousta toteuttaa itseään ja elää haluamallaan tavalla!

- Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa! Mihin minä Jeesusta tarvitsen, kun en ole tehnyt rikoksia ja olen elänyt kunnon kansalaisena?

- Kaikki uskonnot ovat tasaveroisia; ne vain pyrkivät ikään kuin vuoren eri rinteitä ylös kiiveten saman jumalan luo!

Myös oma viisautemme ja tunteemme voivat johtaa meitä harhaan. Ne voivat saada tuhoisat asiat näyttämään jännittäviltä, houkuttelevilta ja myös oikeilta. Sellaisina hetkinä on syytä tarkistaa kuplien suunta. Raamattu näyttää aina oikean suunnan riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu tai mitä jotkut asioista ajattelevat, sanovat tai opettavat.

Paavali ei väsynyt kertomaan, mihin Raamattu näyttämä kuplien turvallinen suunta perustuu. Näin hän kirjoitti Korintin seurakunnalle:

”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1.Kor.2:2 KR 92)

 

Samasta kirjeestä Korintin seurakunnalle Paavali antaa oman esimerkkinsä kautta yksityiskohtaisemman kuvauksen niistä luotettavista kuplista, jotka oikean suunnan kristityn vaellukselle: Näin kuuluvat 2.Kor.4:1-9 jakeet:

1. Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu.

2. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.

3. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.

4. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.

5. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.

6. Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

7. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.

8-9. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

 

Paavali sanoo, että ”meillä on Jumalan armosta palveluvirka”. Keitä ovat jakeen ”me”? Keillä tuo palveluvirka on? Paavalilla ja Timoteuksella? Ehkä myös myös Barnabaalla ja Silaksella?

Kenties kaikilla heillä, jotka Apostolientekojen mukaan vaelsivat ja julistivat hänen kanssaan evankeliumia. Mutta ei Paavalin lista siihen lopu. Sanoessaan, että ”meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka” hän tarkoittaa myös sinua ja minua, jokaista Jeesusta seuraavaa ja häneen uskovaa.

Paavali myös vakuuttaa, että me emme lannistu, sillä me olemme saaneet tuon palveluviran Jumalalta. Jos Jumala armossaan antaa sen meille, niin kukaan ei voi sitä meiltä pois ottaa.

Paavali jatkaa sanomalla, että me emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa. Me pyrimme kaikessa toimittamaan saamaamme palveluvirkaa tunnollisesti ja totuudellisesti. Me pidämme kaksin käsin kiinni Raamatusta Jumalan sanana. Se emme siivilöi sieltä vaikeita emmekä ankaria kohtia.

Me emme mittaa lukemaamme ihmisviisaudella tai yleisen mielipiteen ja galluppien perusteella. Kun Raamatussa lukee ”Kirjoitettu on”, me Paavalin lailla uskomme, että asia on niin.

Omasta kokemuksestaan Paavali kirjoittaa myös siitä, miten evankeliumi ei kaikille kelpaa. Vaikka me hänen laillaan pidämme evankeliumia esillä, niin monet kääntävät sille selkänsä.

Kylväjävertauksessaan Jeesus puhui samasta asiasta. Vain osa siemenestä päätyi hyvään maahan ja tuotti runsaan sadon. Suurin osa kylvetystä ei kasvanut eikä tuottanut satoa. Silti Jeesus ei kehottanut kylvämään säästeliäämmin, vain hyvään maahan.

Paavali kertoo myös syyn ihmisten penseyteen. Hän sanoo, että tämän maailman jumalat sokaisevat ihmiset tavalla, joka jättää heidät epäuskoon.

Me emme ole ainoita kylväjiä. Myös tämän maailman voimat ja vallat mammona, ahneus, väkivalta ja moraalittomuus tekevät omaa kylvöään. Yhä uudelleen sielujemme vihollinen kylvää epäilyksen siemenen kuiskimalla kaikkien ihmisten korviin lauseen, joka on tuttu jo luomiskertomuksesta: ”Onko Jumala todella sanonut…” 

Paavali muistuttaa meille, että vaikka sato ei vastaisi odotuksiamme, eikä hartaasti odottamastamme herätyksestä näkyisi merkkejä, meidän on kylvettävä kitsastelematta ja Raamatun sanassa pysyen. Paavali sanoo, että me julistamme täydellistä evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Herra.  

Me emme julista sanomaa itsestämme tai seurakunnastamme tai herätysliikkeestämme tai edes omasta kirkkokunnastamme vaan Jeesuksesta, joka on ainoa tie pelastukseen ja Isän luo. Yksin Hänessä meillä on pelastus yksin uskosta, armosta ja hänen Golgatalla vuodattamansa sovintoveren kautta. Hänen kirkkauttaan meidät on kutsuttu julistamaan pimeydessä harhailevalle maailmalle.

Paavali puhuu myös valosta ja kirkkaudesta. Meissä itsessämme ei ole valoa. Sekin valo, jonka me luulemme itsestämme edes hieman pilkottavan, on tarkemmin tutkien ja motiiveitamme tarkastellen usein pimeyttä. Siksi Jeesus Luukkaan evankeliumissa varoittaakin meitä turvautumasta omiin pettäviin valoihimme sanoen:

Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä. (Luuk.11:35)

Vaikka meissä ei itsessämme ole valoa, niin me saamme heijastaa Jeesuksen Kristuksen valoa ja näyttä pimeässä hapuileville tietä Jumalan kirkkauden luo.

Ettei kukaan erehtyisi ylvästelemään omilla hengellisillä saavutuksillaan, Paavali vielä toteaa, että me olemme vain saviastioita, helposti särkyviä ja tyhjiä. Jumala on kuitenkin luvannut armossaan Kristuksen tähden täyttää meidät. Eikä vain täyttää vaan myös lähettää viemään hyvää sanomaa Jeesuksesta niille, jotka ovat eksyksissä.

Kaiken tämän jälkeen Paavali kirjoittaa jakeet 8 ja 9, jotka tuntuvat puhuvan aivan eri asiasta kuin seitsemän edellä olevaa jaetta:

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

Miksi Paavali ensin kertoo oman esimerkkinsä kautta, miten kristityn tulee elää ja sitten kun kaikki näyttää selkeältä ja turvalliselta, alkaa puhua ahtaalla olemisesta, neuvottomuudesta, vainoista ja maahan lyömisestä?

Kyse on samasta asiasta, josta Kalevi Lehtinen joskus laski puheissaan leikkiä. Puhuessaan piilossa pysyvästä ja maailmaan mukautuvasta kristillisyydestä, jota on joskus kutsuttu sunnuntaikristillisyydeksi tai kevytkristillisyydeksi tai kulttuurikristillisyydeksi, hän kysyi kuulijoiltaan:

”Jos kristittyjen vainot alkaisivat myös Suomessa, niin mahtaisiko meissä olla mitään vainottavaa?"

Kun Paavali ensin luettelee kristityn tuntomerkkejä ja ottaa heti perään esille ahtaalla olemiset, umpikujat, vainot ja maahan lyömiset, hän kertoo, että Jeesusta seuraavana kristittynä elämisestä joutuu maksamaan hintaa.

Vaihtoehtoisten totuuksien ja kaiken suhteellisuuden maailmassa, missä jokaisella saa olla oma totuutensa ja täysi vapaus elää millaisissa parisuhteissa tahansa tai uskoa mihin hyvänsä, ei hyväksytä sellaista, joka sanoo Jeesuksen olevan ainoa tie Jumalan luo.

Vanhoillisen fundamentalistin leiman saa myös se, joka uskoo neitseestäsyntymiseen, ylösnousemiseen, perisyntiin, viimeiseen tuomioon, kadotukseen, armahdukseen, sovitukseen, syntien anteeksisaamiseen ja iankaikkiseen elämään.

Sanonta: ”Totuuden puhujalla ei ole yösijaa” koskee aivan erityisellä tavalla kaikkia tunnustavia kristittyjä, jotka eivät pidä kynttiläänsä vakan alla, vaan pyrkivät elämään Paavalin oikean suunnan näyttävien ilmakuplien mukaan.

Paavali ei ole näkemyksineen yksin. Jeesus puhui samasta asiasta Johanneksen evankeliumissa:

Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma teitä vihaa. (Joh.15:18-19 KR 33/38)

Vaikka täällä Suomessa saa vielä vapaasti julistaa evankeliumia ja kertoa Jeesuksesta, niin uskostaan joutuu aiempaa herkemmin maksamaan hintaa. Siksi onkin turvallista lukea Johanneksen evankeliumin seuraavasta eli 16:sta luvusta Jeesuksen sanat:

Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.  (Joh.16:33 KR 33/38)

Tämän lupauksen varaan me voimme pelkäämättä, lannistumatta ja maailmaan mukautumatta jäädä silloinkin, kun omat voimat ja rohkeus tuntuvat kaikkien paineiden keskellä loppuvan.

-----  

(teksti perustuu Tyrvään evankeliumijuhlassa sunnuntaina 6.8.2017 

pitämääni puheeseen)