Meidän pitäisi olla nopeita kuuntelemaan ja hitaita puhumaan. Ja vihapuheen pyrkiessä ulos, suu olisi pantava välittömästi säppiin. Tällaiseenhan meidät on jo syntymässä varustettu. Meille on annettu kaksi korvaa mutta vain yksi suu.
Vihje ei vain tahdo mennä perille. Meillä on usein niin kova kiire omien juttujen kertomiseen, että kumppanin asiat jäävät lähes kuulematta. Ja jos satummekin kuulemaan, niin on kiire kertoma, että on sitä itselläkin ollut tauteja ja vaikeaa.
Olisiko tässä meille viikonlopun harjoitustehtävä? Kun joku kertoo meille asioitaan, niin me aloitamme vastauksemme vaikkapa vain yhdellä lyhyellä sanalla ”ja?”. Se antaa toiselle luvan jatkaa ja kannustaa kertomaan lisää.
Sana, jota meidän on vastaustamme syytä välttää, on ”mutta”. Sillä on nimittäin taipumus tyrehdyttää keskustelu tai jopa kääntää vuorovaikutus vastakkainasetteluksi.
Kokeilisimmeko? Tuletko mukaan vaikkapa vain tämän yhden viikonlopun ajaksi? Voidaan sitten vaihtaa kuulumisia siitä, oliko näillä pienillä viilauksilla, joita Raamatunkin meille suosittelee, jotain käytännön vaikutusta.
Hyvää, aurinkoista ja runsaasti siunattua viikonloppua, ystävät!
-----------
”Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan;” (Jaak.1:19)
”Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.” (Jaak.3:7-12)