”Parhaillaan aukaistaan rajaa laitoskirkon ja Kristuksen seurakunnan välillä. Vanha totuus, että kirkko on kastettujen yhteys ja Kristuksen seurakunta uskovaisten, se on Pyhän Hengen saaneitten yhteys, on taas vedetty esiin uudella voimalla ja eri leireissä.” Noin alkoi teksti, jonka eräs ystäväni lähetti minulle sähköpostissa. Teksti on lainaus E. W. Pakkalan kirjasta ”Iankaikkinen elämä” vuodelta 1937. Lähtökohtana tekstissä on raamatunkohta: ”Kaikki joita Henki kuljettaa, ne ovat Jumalan lapsia” (Room. 8:14). Näin tuo tekstilainaus jatkuu:
”Selvää on, ettei kukaan, jolla ei ole Pyhää Henkeä, Kristuksen Henkeä voi olla Hänen omansa. Kun tästä Raamatun totuudesta pidetään kiinni, tullaan hapuilematta siihen lopputulokseen, että Kristuksen seurakunta, eli Jumalan valtakunta, Jumalan hallitusvalta sieluihin, ulottuu juuri niin pitkälle kuin laitoskirkon piirissä on uudestisyntyneitä kristityitä. Missä raja kulkee, sitä on meidän ihmisten mahdotonta sanoa. Kristuksen todellinen seurakunta onkin uskonesine. Sitä ei taideta nähdä. Se on näkymätön. Niinpä Jumalan valtakuntakin, Jumalan lasten todellinen piiri, on näkymätön tässä ajassa. Jumalan valtakunta on sisäisesti uudestisyntyneissä uskovaisissa. Muista se puuttuu. Sen todistaa tosiasia, että Jumalan valtakunnan lahjat: rakkaus, ilo ja rauha Pyhässä Hengessä, puuttuvat yksin suruttomilta, vaan myöskin nimikristityiltä.”
"Jumalan lapset ovat vain ne, joita Henki hallitsee. Heidän on annettu sanan ja rukouksen avulla kohota ihmisten piiristä ja laitoskirkon aikahistoriallisista muodoista näkymättömän Jumalan piiriin. Tämä kohoaminen Jumalan piiriin, josta meiltä kaikki kuormat kirpoavat ainakin hetkeksi, on pyhitystä, Pyhän Hengen pyhitystyötä. Se on harjoitukseen pantua virsilaulajan kehotusta: " Nous ylös sieluni, ylös mullast tästä. Riennä jalkain juureen Jumalan ja Karitsan"
Rovasti E.W. Pakkala (1878-1945) oli radiosaarnojensa takia ”koko Suomen kappalaiseksi” kutsuttu peloton julistaja. Häntä on pidetty yhtenä Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmenten voimallisimmista saarnamiehistä. Hän on kirjoittanut mm. kirjat ”Iankaikkinen elämä, kotien hartauskirja”, ”Elämän veden virta” ja ”Herra sen tekee”.
Lehtien yleisönosastoista ja netin keskustelusivuilta löytyy näinä aikoina paljon hyviä kirjoituksia. Niissä puolustetaan Raamatun pyhyyttä. Ne kertovat synnin, armon ja parannuksenteon tärkeydestä. Ne puhuvat Jeesuksesta, joka on ainoa tie Jumalan luo. Jostain syystä tällaiset tekstit ovat enimmäkseen riviseurakuntalaisten ja maallikkojen laatimia. Missä ovat tämän päivän rohkeat E. W. Pakkalat?