Vuonna 1993 kaksi kymmenvuotiasta poikaa tekivät hirvittävän rikoksen. He veivät kädestä pitäen kaksivuotiaan James Bulgerin ulos lontoolaisesta ostoskeskuksesta ja heittivät hänet kuolemaan liikkuvan junan eteen.
Aluksi pojat väittivät olevansa syyttömiä. Kova kuulustelu kuitenkin paljasti heidän todistustensa läpinäkyvyyden. He jäivät ansaan omien valheidensa luhistuvaan korttitaloon.
Toisen pojan isä pyysi saada puhua hetken poikansa kanssa. Isä vakuutti pojalleen, että olipa tapahtunut mitä tahansa, hän rakasti poikaansa ja tulisi aina rakastamaan. Poika meni takaisin kuulustelijoidensa luo. Hiljaisella äänellä hän sanoi: ”Minä tapoin James Bulgerin.”
Jeesus rakastaa meitä, olimmepa tehneet mitä tahansa. Emme voi ansaita tuota rakkautta omilla teoillamme, emme edes ripillä. Me ripittäydymme täydessä luottamuksessa siihen, että olemme peruuttamattomasti saaneet ottaa vastaan tuo rakkauden. Synnin peitteleminen käy voimillemme. Se riuduttaa koko olemuksemme. Tämän tiesi ja koki omalla kohdallaan todeksi myös kuningas David, joka kirjoitti siitä Psalmissa 32.
”Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan.”
(Psalmi 32:3-5)
1. Niin alhaalla ei kukaan kulje,
ettei siellä Jeesus ois.
Hän ei ketään luotansa sulje
eikä karkota yhtään pois.
5. Ja vieläkin alemmas tulla
hän tahtoo, jos siellä on
joku tunnolla haavoitetulla,
joku kurja ja mahdoton.